HILLERI. Neiti Salmelalleko?
KAUPPANEUVOS. Niin. Hänkin on muuan Porilaisten marssi, ja vielä
pahempi! Oikea Marseljeesi. Kaikki pitäisi olla (huiskuttaa molempia
käsiään) hup pup pup!--Ihminen on muka ihminen. Ajattele, Hilleri:
ihminen!
HILLERI. Jopa sanoi tyttörukka tyhmästi.
KAUPPANEUVOS. Ja sitä sisua sillä tytöllä. Jumalan kiitos, ettei se ole
mies. Sitä ei pitäisi aisoissa millään!
HILLERI. Vai niin!
KAUPPANEUVOS. Se ei nöyrry, vaikka hengen ottaisi.
HILLERI. Se veljenne tytärkö?
KAUPPANEUVOS. Niin. Ja se profeteerasi, että tänne muka joskus tulee
mies, joka panee mullistuksen aikaan ja jonka käsissä me emme ole kuin
lahonneita kannonpökkelöitä. Jokohan se nyt on tämä mies se messias,
jonka tuleman pitää? Joka luo kerrassaan uuden maailman! Minä istun ja
odotan.
HILLERI. Elkää istuko.
KAUPPANEUVOS. Hä? Elä minua säikytä! Meidän keskustelumme hänen
kanssaan loppuu hyvin lyhyeen ja nätisti. Minä ilmoitan hänelle, että
virkansa (pyyhkäisee kämmenillään). Ja jos ne pöllöt ovat tehneet hänen
kanssaan kontrahdin ja hän vetoaa siihen, niin minä lyön kirjapainon
oven lukkoon.
HILLERI. Onko kirjapaino kauppaneuvoksen?
KAUPPANEUVOS. Se on rouva Danellin rahojen panttina.
HILLERI ottaa pöydältä setelin ja vie kauppaneuvoksen nenän eteen.
KAUPPANEUVOS. Mitä?
HILLERI. Eikö kauppaneuvos tunne hajua?
KAUPPANEUVOS (haistaa, hämmästyy, hypähtää pystyyn.) Älä hiidessä!
Ovatko he jo kuinka pitkällä?
HILLERI (panee setelin kasaan, jota sitten viittaa sormellaan). Nuo
ovat vain pieniksi taskurahoiksi.
KAUPPANEUVOS. Nyt se tekoset teki!
HILLERI. Joko kauppaneuvosta pelottaa?
KAUPPANEUVOS. No hitto, mitä--mitä--mitä nyt voi tehdä? Sano!
HILLERI. Vaikeatapa taitaa olla silloin puskea, kun toisellakin on yhtä
pitkät ja tanakat sarvet.
KAUPPANEUVOS. Rouva Danellille olisi välttänyt varsin hyvin se
kanttori?
HILLERI. Minun puolestani kyllä, ja liian hyväkin olisi ollut.
KAUPPANEUVOS. Kuka lempsatti se keksi hankkia tänne tuon Porilaisten
marssin? Eihän vain se samainen neiti Salmela?
HILLERI. Alkujaan se on minun keksintöni.
KAUPPANEUVOS. Sinun? No mitä hittoa se sinä--?
HILLERI. Luulin tätä aivan toisellaiseksi mieheksi. Mutta ei tämä ollut
sopiva mies.
KAUPPANEUVOS. Ei! Ei ole sopiva. Ei ensinkään! (Kävelee edestakaisin ja
pysähtyy pöydän luo rahoja katselemaan.) Sanon vieläkin, että saakelin
Josefine! (Huomaa rahojen vieressä nimikortin, jonka ottaa käteensä).
Mitä liikaa tavaraa tämä aikoo rakkaalleen lähettää ja jättää
myytäväksi?
HILLERI. Niin rakkaalleenko?--Nuo housut.
KAUPPANEUVOS (katsoo pitkään Hilleriä). Niinkö pitkällä jo?
HILLERI. Pianhan sitä nykyaikana pitkälle päästään.
KAUPPANEUVOS (ottaa housut ja katselee niitä). Viisitoista markkaa.
HILLERI. Kymmenellä hän minulle olisi myynyt.
KAUPPANEUVOS. Mutta morsiamensa hän ei lupaa näitä myydä alle
viidentoista!
HILLERI (nyökäyttää päätään merkitsevästi). Hmm!
KAUPPANEUVOS (nostaa merkitsevästi sormensa pystyyn; innokkaasti). Hmm!
HILLERI. Ajan henki.
KAUPPANEUVOS. Nero! (Housut käsivarrella ja kädet selän takana kävelee
edestakaisin.)
HILLERI. Kauppaneuvoksella on tarkka silmä.
KAUPPANEUVOS. Ei hätää! Minä nyt tiedän mihin se mies pannaan.--
Minnekähän hän on mennyt?
HILLERI (avaa kamarin oven). Herra runoilija!
HURMERINTA (kamarista). Joko jalopeura on poissa?
HILLERI. Poissa on jalopeura, ja nyt täällä on runoilijalle ostaja.
HURMERINTA (tulee kamarista, vähän hämillään kumarteleikse). Onko
kysymys noista housuista?
KAUPPANEUVOS. Ei. (Antaa housut Hurmerinnalle.) Vaan teistä itsestänne.
Minä olen kauppaneuvos Salmela.--Ja pyydän, että olette hyvä ja tulette
luokseni päivälliselle, kello 4. Minulla on teille tarjottavana
tirehtöörin paikka täkäläisessä pankinkonttorissa. Toivoakseni teillä
ei ole mitään sitä vastaan?
HURMERINTA neuvottomana kumarteleikse.
KAUPPANEUVOS (ojentaa kätensä). Siis kello 4.
HURMERINTA neuvottomana kumartaa. KANTTORI, POMMERI ja NAATUS tulevat
peräovesta.
KAUPPANEUVOS. Päivää, päivää. Terveisiä Pietarista.
KANTTORI (juhlallisesti). Meillä on kunnia ja velvollisuus saapua tänne
sanomalehtiosakeyhtiön arvoisalta johtokunnalta lähetettyinä--
NAATUS. Arvoisan johtokunnan lähettäminä, sillä suomenkielessä ei
käytetä agenttia.
KAUPPANEUVOS (Naatukselle). Elä sinä aina lorise! (Kanttorille.) Ja
mitä sinä pauhaat kuin mikäkin paalinpappi? Puhu ihmisiksi!
POMMERI. Mikä on veljen rinsiippi? Me ensin päätimme, että herra
Hurmerinta erotetaan, sitten päätimme, ettei päätetä mitään, vaan että
--tuota--tuota--
KAUPPANEUVOS. No mitähän te lopuksi päätitte?
NAATUS. Pöytäkirjaan merkitsin lopuksi, että pyydetään herra Hurmerinta
jäämään lehteen--
KAUPPANEUVOS. Herra Hurmerinta ei jää lehteen!
POMMERI. No sitähän minä heti alussa pontevasti ajoin.
KANTTORI. Johtokunnan on siis hankittava uusi toimittaja.
KAUPPANEUVOS. Naatus on aivan omiaan.
POMMERI. Niin tosiaan. Naatuksestahan me saamme toimittajan. Mitäs
meidän tarvitsee etempää hakeakaan runoilijoita--
KANTTORI. Ketäs lehdessä ehdotetaan valtiopäiville?
KAUPPANEUVOS. Ei ketään. Minä olen tiedustellut Helsingistä, kuka
siellä helpoimmalla rupeaa, ja odotan vastausta.
POMMERI. Joo, sillä tavoinhan päästään helpoimmalla.
KANTTORI. Ei se kyllä ole oikein ideaalista.
POMMERI. Iteaalista, hohhohhoh. Mutta periaatteen kannalta se on just.
KAUPPANEUVOS. Mitä sinä, Naatus, siellä kirjoitat?
NAATUS (on istunut kirjoittamaan kuin kotonaan). Pöytäkirjaa.
KAUPPANEUVOS. Tule pois. Ja lähdetään joukolla katsomaan sitä kirkkoa,
että tarvitseeko se mitään korjausta, kun ne höpöttävät että se on
hatara. (Menee perälle.)
POMMERI. No se on tosiaan paljasta höpötystä. Ja jospa onkin vähän
hatara--
KANTTORI. Maalata se kuitenkin sietäisi, että olisi vähän ideaalisemman
näköinen. (Seuraa kauppaneuvosta.)
NAATUS. Siitähän minä sitten voin kirjoittaa johtavan artikkelin ensi
numeroon. (Seuraa toisia.)
POMMERI. Niin, sinä kirjoitat sitten, kun minä ja kauppaneuvos ensin
tarkastamme ja päätämme, mitä on tehtävä. (Seuraa toisia.)
HURMERINTA (seisoo pitkän aikaa hämmästyneenä) Olihan se kauppaneuvos?
HILLERI. Itse kauppaneuvos.
HURMERINTA. Mutta----sanoiko hän minulle, että pankintirehtööriksi?
HILLERI. Pankintirehtööriksi.
HURMERINTA (alkaa kulkea edestakaisin kiivain askelin housut kädessä
viuhtoen; pysähtyy). Ja käski päivälliselle?
HILLERI. Päivälliselle.
HURMERINTA (kuin edellä). Kello 4?
HILLERI. Kello 4.
HURMERINTA (viskaa housut kädestään). Nyt on ajettava parta ja joutuin.
HILLERI. Siihen olen aina valmis, oli kuka oli! (Asettaa tuolin
kuvastimen eteen.)
KAUPPANEUVOS (tulee peräovesta). Hilleri! Sinä kun asut lähellä sitä
teurastaja Tolosta, niin sano hänelle, että saa tulla tappamaan sen
meidän härän. (Menee.)
HILLERI. Sanotaan.
HURMERINTA. No nyt siitä päästään.
HILLERI. Mistä?
HURMERINTA. No siitä kauppaneuvoksen härästä.
HILLERI. Niin. Mutta on kasvamassa uusi mullikka. Herra runoilija ei
ole sitä vielä nähnyt. (Istuttaa Hurmerinnan tuolille kuvastimen eteen
ja katselee takaa, puolelta ja toiselta.) Ja siitä tuleekin oikein
pulska härkä, joka vielä keikkuu kukatiesi konsulina.
HURMERINTA hypähtää ylös ja katsoo vihaisesti Hilleriä.
HILLERI. Anteeksi, minä taisin sanoa vielä herra tirehtööriä
runoilijaksi.
HURMERINTA. Minä olen runoilija ja aion vielä kirjoittaa runoja!
HILLERI. Tietysti, tietysti, herra tirehtööri kirjoittaa.
NEITI SALMELA (tulee peräovesta ja syöksyy Hurmerinnan kaulaan. Pitkän
äänettömyyden perästä). Minun on vaikea puhua! Tämä riemu on
tuskallista. Armas! Sinun itsesi olisi pitänyt olla näkemässä ja
kuulemassa. Niin on kuin kaikki purot ja joet olisivat tulvillaan ja
ilma täynnä keväistä kohinaa.
HURMERINTA. Sinun innostuksesi aina on ylenmääräistä, rajatonta.
NEITI SALMELA. Ei ole. Minä ainoastaan heikosti voin kuvata sitä, mitä
olen nähnyt ja kuullut. Sinä itse saat pian tuta sen. Nyt vasta on
oikea juhla, sillä innostus on todellinen, sydämestä lähtenyt! Ja nyt
alkaa uusi aika! Armas!----(Muuttuen.) Mutta minkä vuoksi sinä olet
tuon näköinen? Minkä vuoksi sinä katsot tuolla tavoin?
HURMERINTA. Minä jo äsken sanoin sinulle, että sinun innostuksesi on
ylenmääräinen, niinkuin se on aina ja niinkuin olen siitä sinulle usein
puhunutkin. Minä tiedän, että täällä puuhataan uutta lehteä. Mutta se
on kaikessa tapauksessa epävarma yritys, jonka eteen minä en voi uhrata
varmaa tulevaisuuttani.
NEITI SALMELA. Mitä sinä puhut, Armas? Minä en käsitä ollenkaan.
HURMERINTA. Setäsi kävi täällä. Hän tarjosi minulle pankintirehtöörin
paikan.
NEITI SALMELA vavahtaa ja jää tuijottamaan Hurmerintaa ja herkeämättä
katse kiinnitettynä Hurmerintaan peräytyy askelia huomaamatta ovelle ja
edelleen saliin sillä aikaa kun ulkoa ikkunan alta kuuluu voimakas
laulu:
Jos sydän sulia puhdas on
ja mieli vakaa, pelvoton,
niin yhdy meihin, tänne jää
ja pyhä vanno vala tää:
tää Suomenmaa mun toimeen saa,
sen eestä vaan
mä ainiaan
teen työtä saakka kuolemaan!
Kerrattaessa laulu katkeaa yht'äkkiä ennen viimeistä säettä.
HURMERINTA. Mikä ne keskeytti?
HILLERI. Kauppaneuvoksen härkä.
ROUVA DANELLIN hätähuuto kuuluu ulkoa.