Päivää kolme juhlat kesti.
Saapui Hurtta saaliin jakoon;
poistui pappi kiirehesti,
pötki myöskin Alholm pakoon.
Alkoi tuosta taisto tuima,
moni poika kuolon peri,
moni kaatui huovi huima,
huppeloitsi kansan veri.
Päättyi punavirran vuoto,
voitti huovit, kansa parkas,
oli synkkä Hurtan muoto,
kun hän kartanolle karkas;
pikkupuolen hiiloksessa
kyti vielä mustat parret,
seisoi Hurtta hurmehessa,
kaaloi verta saapasvarret.
Ja hän vangituille huusi:
»Roistot! Vielä vuoden mennen
tässä nousee linna uusi,
jonk' ei moista nähty ennen.
Tuomio on teille suora:
kaksinverroin veronkanto,
johtajille hirttonuora,
muille muuten anteeks-anto,»
Kuuluu Yrjö Sormun ääni:
»Johtaja lien tässä minä,
mun siis yksin menköön pääni;
seuraat jäljestäni sinä.
Tullaan tuomiolle kerran.»
Hymähtävi Hurtan huuli:
»Kaikki mennään tietä Herran,
hyvä, että kutsun kuuli.»
Jo on miehen surma lässä.
Nousee silloin nuorukainen:
»Johtaja lien minä tässä,
nimeni on Nevalainen.
Mun siis menköön herja henki,
Yrjö Sormu olkoon vapaa!
Maksat, Hurtta, hurmeen senki;
kohta kosto sunkin tapaa.»
Väittää Yrjö Sormu: »Ethän
poikaa usko raivokasta!
Johtajaksi älynnethän
miehen täyden etkä lasta.
Päällikön hän käskyt täytti,
mua kuuli kansan kuoro,
hän vain sodan kättä käytti;
vuoden päästä sun on vuoro.»
Kuiskaa hälle nuorukainen:
»Sull' on vaimo ynnä lapsi,
mulla morsian on vainen,
tyttäresi tummahapsi,
älä kahden turvaa katko!»
Virkkaa Yrjö Sormu vakaa:
»Pojasta on polven jatko,
koska marras maassa makaa.»
Päättää Hurtta jalon kiistan:
»Kun ja kosk' ei riita lopu,
siispä siten jaan ma riistan,
että tulee täysi sopu:
pää ken oli kansan uhman,
hänpä päänsä pudottakoon,
käsi kenpä tuuman tuhman,
kätensä myös kadottakoon.»
Parahtavat vaimot, kansa
kaikki polvillansa pyytää.
Vait on Hurtta voimassansa,
kekäleitä silmä syytää.
Kääntyy, viipyy vielä tovin,
jakaa käskyjänsä muita.
Mutta kohta maalla Hovin
pystytetään teilapuita.