Kaiu merihelmein kannel,
vieno virpiviita soita!
Maa ja taivas, kaikk' on täynnä
mielikuvain karkelolta.
Kutoo kuudan kirjo vöitä,
heittää helkkyväistä routaa.
Unet jäisen veden reunaa
niinkuin joutsen parvet soutaa.
Kuultaa merenpohjan yöstä
haaveen kummat kultakennot,
helaa meri-menninkäisten
simapillein äänet hennot.
Herää loihtuun, syttyy hehkuun
kivettyneet kaunomuistot,
halki kuolon kuvastimen
puuntaa koralliset puistot.
Siintää simpukkaiset riutat
sydämestä synkkäin vetten,
kimmeltävät kimalaiset
niinkuin etsinnässä metten.
Soiko ilma? Vaiko täällä
sielussa vain outo jokin?
Saaren merellisen yllä
lyövät siivet myrskylokin.