Sinä olet turmellut sukuni suuren
isästä lapseen,
langennut raskaana lumena murheen
hapsesta hapseen,
hiiltänyt haaveen, tahdon ja kunnon
myrkyllä salaisen turmion tunnon!
Katson ma kunne, aina ma nään
Medusan pään!
Tappanut olet jo taattoni armaan,
minä lien toinen;
jokainen on, ken kasvosi näki,
tahtosi loinen!
Orjana jaksa en enää ma nousta,
käyttää en heimoni kalpaa, en jousta.
Herpoaa käsi, kun eessäni nään
Medusan pään!