Roncièressä, heinäkuun 30 p.
"Ystäväni.
Kiitos kirjeestänne. Tarvitsen niin suuresti saada tietää, että
te rakastatte minua! Olen elänyt hirvittäviä päiviä. Luulin
todellakin, että tuska tappaisi minut vuorostaan. Rintaani
oli kasautunut aivan kuin kärsimyksen ruuhka, joka kasvoi
lakkaamatta, tukehdutti ja kuristi minua. Lääkäri oli kutsuttu
lieventämään hermokohtauksia, joita minulla oli 4 tai 5 kertaa
päivässä; hän ruiskutti minuun morfiinia, joka teki minut melkein
hulluksi, ja nyt vallitseva kova kuumuus pahensi tilaani, saattoi
minut äärimmäiseen kiihtymykseen, joka läheni hourailua. Olen
vähän rauhallisempi viime perjantaina purkautuneen ukkosilman
jälkeen. Minun täytyy sanoa, että hautajaisista saakka en enää
ollenkaan itkenyt, ja sitten rajuilman aikana, jonka lähestyminen
oli saattanut minut kuohuksiin, tunsin yhtäkkiä kyynelien
alkavan lähteä silmistäni verkalleen, harvalukuisina, pieninä,
polttavina. Oi noita ensimäisiä kyyneleitä kuinka ne tuottivat
tuskaa! Ne raatelivat minua aivan kuin niillä olisi ollut kynnet
ja minun kurkkuni oli niin tiukasti kiristynyt, ettei hengitys
kulkenut läpi. Sitten nämä kyyneleet tulivat nopeammiksi,
suuremmiksi, haaleammiksi. Ne purkautuivat silmistäni niinkuin
lähteestä, ja niitä tuli niin paljon, niin paljon, että
nenäliinani niistä aivan kastui, että täytyi ottaa toinen. Ja tuo
suuri surun rykelmä tuntui pehmenevän, sulavan, virtaavan ulos
silmien kautta.
Tuosta hetkestä alkaen itken aamusta iltaan ja se auttaa minua.
Lopulta tulisi varmaa hulluksi tai kuolisi, jollei voisi
itkeä. Olen myöskin hyvin yksinäni. Mieheni on kiertelemässä
ympäristössä ja tahdoin mielelläni, että hän ottaisi mukaansa
Annetten vähän virkistääkseen ja lohduttaakseen häntä. He
kulkevat vaunuissa tai ratsain 8 tai 10 peninkulmaa Roncièrestä
ja Annette palaa luokseni ruusunpunaisena nuoruudestaan,
surustaan huolimatta, ja silmät eloa säkenöivinä tämän maaseudun
raikkaan ilman ja liikunnan elähdyttäminä. Kuinka kaunista onkaan
elää tuossa iässä! Arvelen että tulemme jäämään tänne vielä
pariksi taikka kolmeksi viikoksi; sitten huolimatta elokuusta
palaamme Parisiin syystä, jonka tiedätte.