Nuorisolle mukaili
Maikki Friberg.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Weilin & Göös'in Osakeyhtiö 1893.
Esipuhe.
_Nuori lukijani! Varmaankin olet kuullut puhuttavan neekereistä
Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa. Neekerit ovat, kuten tiedät, kotoisin
Afrikasta, mutta kun Amerikassa tarvittiin työvoimia, tuotiin heitä
sinne joukottain suurilla laivoilla. Mutta, sanonet, miksi eivät
amerikalaiset itse tehneet työtään? He eivät kestäneet kuumaa ilmanalaa,
eikä heitä muutenkaan ollut kyllin. Varsinkin oli Yhdysvaltain
etelä-osassa n. k. Etelävaltioissa suuri työväenpuute, siellä kun oli
laajat riisi-, sokeri- ja puuvillaviljelykset. Ja siksi neekerit
paraasta päästä sijoitettiinkin sinne.
Työ ei suinkaan ole mitään pahaa. Kotona näet isäsi ja äitisi tekevän
työtä aamusta iltaan ja kun kasvat isoksi, rupeat sinä myöskin
harjoittamaan jotakin tointa. Työllä me ansaitsemme ruokamme ja
vaatteemme, työmme hedelmillä voimme auttaa ihmisiä, jotka ovat hädässä
ja puutteessa. Mutta neekereistä ei tehtykään tällaisia työmiehiä. He
eivät koskaan saaneet penniäkään työstään, eivät itse saaneet valita
toimintaansa, eivätkä saaneet mennä, mihinkä tahtoivat. He joutuivat
kokonaan isäntiensä omaisuudeksi, herrojensa orjiksi. Ja nämä saivat
heitä ostaa, myydä ja vaihtaa aivan niinkuin meillä menetellään hevosien
ja lehmien kanssa.
Jos joku esim. meidän maassa tekee toiselle pahaa, joutuu hän siitä
edesvastauksen alaiseksi ja saapi rangaistuksen, sillä laki suojelee
kaikkia. Mutta Amerikan lait eivät suojanneet neekeriorjia; näitä
raukkoja saivat isännät mielin määrin kurittaa ja ruoskia. Väliin heitä
piiskattiin niin, että tulivat viallisiksi, jopa menettivät henkensäkin.
Kun orjaparat sitten epätoivossaan koettivat paeta, ajettin heitä mitä
julmimmalla tavalla takaa. Oli oikein erityisiä verikoiria tätä varten.
Ehtimiseen nähtiin sanomalehdissä ilmoituksia karanneista orjista,
joiden omistajat lupasivat suuret summat sille, joka saattaisi heidän
"omaisuutensa" joko elävänä tahi kuolleena takaisin. Laissa oli sakon
uhalla kiven kovaan kielletty auttamasta karanneita orjia.
Mutta kuinka se on mahdollista, arvelet, että ihmiset voivat olla niin
kovia ja armottomia lähimmäisilleen? Niin, se on tavallaan kylläkin
kummallista, mutta juuri tässä parhaiten näkyykin orjuuden kirous. Se
piti monta miljoonaa ihmistä eläinten kannalla ja teki heidän
isännistään itsekkäitä ja kovasydämmisiä tyranneja. Heidän mielestään
orjat olivat vaan jonkinmoisia koneita, joidenka avulla he hankkivat
itselleen rikkauksia. He tottuivat vähitellen julmuuteen aivan niinkuin
me totumme talven pakkaseen. Monen mielestä eivät neekerit olleetkaan
oikeita ihmisiä. Heidän täytyi rautateillä ajaa eläinvaunuissa ja
kirkossa istua eri penkeissä.
Oli niitä kuitenkin jalojakin ihmisiä, jotka koko sydämmestään
paheksivat orjuutta ja koettivat kaikin tavoin lieventää orjiensa tilaa.
Sellainen oli muun muassa eräs lempeäluontoinen ja viisas rouva, nimeltä
Harriet Beecher-Stowe. Hän kärsi sanomattomasti nähdessään ja
kuullessaan sitä julmuutta, jota orjat joka päivä hänen rakkaassa
isänmaassaan saivat kokea. Se oli hänestä niin hirmuinen häpeä, niin
kauhea mätähaava vapaassa Amerikassa. Viimein hän ryhtyi kirjoittamaan
erästä kirjaa, jolle antoi nimen "Tuomo Sedän tupa". Siinä hän otti
kuvatakseen niitä surkeuksia, joita hän monta kertaa oli itkenyt, joiden
takia hän monta yötä oli valvonut.
Kirja herätti heti ääretöntä huomiota. Toiset sitä ylistivät pilviin
saakka, toiset taas moittivat. Mutta kaikki sitä lukivat, kaikki siitä
puhuivat. Orjuuden vastustajien luku kasvoi päivä päivältä ja orjien
vapauttamista ruvettiin puuhaamaan monessa piirissä. Mutta etelävaltiot
panivat vastaan. Siellä mahtavat herrat suurine puuvilla-istutuksineen
eivät sanoneet voivansa tulla toimeen ilman tätä laitosta. Kun asiasta
ensin kiisteltiin kauvan aikaa sanomalehdissä ja suurissa kokouksissa,
syttyi viimein ankara sota pohjois- ja etelävaltioiden välillä. Se
nielasi paljon ihmisiä, paljon rahaa, mutta pohjoisvaltiot saivat
kuitenkin viimein voiton ja orjat vapautettiin. Nyt ei Amerikassa ole
ainoatakaan orjaa enään. Mustia ihmisiä, neekerejä kyllä vieläkin on,
mutta heillä on samat oikeudet kuin muillakin, saavat liikkua vapaasti,
minne tahtovat.
Siitä on jo päälle 40 vuoden kun "Tuomo Sedän tupa" ensin ilmestyi
englannin kielellä. Se on sittemmin käännetty monelle kymmenelle
kielelle ja levinnyt ympäri Euroopan, jopa tunkeunut Aasiaankin. Tästä
on varmaankin opettajasi joskus puhunut. Ehkäpä hän myöskin on kertonut,
että suomenkielelläkin on ilmestynyt eräs lyhyempi "Tuomo Sedän tupa"
lapsia varten. Kentiesi sinä silloin olet mennyt joko lainakirjastoon
tahi kirjakauppaan sitä kysymään saadaksesi myöskin lukea tätä
merkillistä kirjaa. Mutta nolona olet palannut, sillä siellä vastattiin,
että se jo aikoja sitten oli loppuunmyyty.
Tässä se nyt uudestaan esitetään suomalaisia lapsia varten ja tarjoutuu
sinulle luettavaksi. Omin silmin saat tässä tutustua orjaraukkojen
kurjuuteen. Herättäköön se sinua näkemään vääryyksiä maailmassa ja
taistelemaan totuuden ja hyvyyden puolesta.