Siltala, 9 p:nä lokak.
_Rakas veli!_
Hupainen juttu!
Päivää myöhemmin kuin lähetin kirjeen sinulle, toi palaava kantaja
minulle kapteeninrouvalta kirjeen -- joka oli tullut tietysti
Enköpingin kautta. Käsitä oikein -- kirje oli minulle itselleni, eikä
pehtori Paulille.
Hän kirjottaa, että koska hänellä nyt on palveluksessaan entinen
pehtorini, joka näyttää muutamissa kohdin omituiselta ja koska häneltä
itseltään on vaikeata saada selvää hänen entisestä elämästään sekä
koska hän suorastaan kieltäytyy mainitsemasta, minkävuoksi hän niin
pitkän palvelusajan jälkeen on menettänyt paikkansa, niin olisi hän
erittäin kiitollinen, jos ilmottaisin hänelle tuon seikan, jota hän
sitä suuremmalla syyllä pyytää, koska pehtorinsa on tässä asiassa
neuvonut häntä kääntymään puoleeni.
Kirje oli päivätty jo syyskuun 15:nä päivänä -- siis silloin kuin
olimme hyviä ystäviä.
Istuuduin heti kirjottamaan vastausta -- päiväsin sen tietysti
Enköpingistä ja muutin käsialaani.
Mitä pidät siitä? Kirjotin että tultuani huomaamaan oikean onnen
olevan itsetiedottomuudessa ja päätettyäni senvuoksi vaan tylsistyttää
itseäni, kunnes siten kiirehditty vapautushetki tietoisuuden maailmasta
koittaisi, oli kysymyksessä oleva henkilö, pehtori Paul, ryhtynyt
estämään tuon päätökseni toimeenpanoa ja tehnyt sen tavalla, joka teki
hänen Thorsby'ssä olonsa mahdottomaksi, ja sitäkin suuremmalla syyllä,
kun en vielä voinut tietää koittiko se hetki milloinkaan, jolloin
olisin voinut suoda hänelle anteeksi hänen tarpeettoman sekaantumisensa
asiaan. Mutta muuten hän oli kunnollisista vanhemmista, eikä koskaan
osottanut mitään halpamaisuutta tai petollisuutta j.n.e., j.n.e.
Eikö se ollut ihan mainio keksintö?
No niin, otaksuin nyt tietenkin, että hänen äkillinen muutoksensa
oli johtunut noista epäilyksistä. Aika odottaessa tuntui sentähden
sietämättömän pitkältä -- sillä täkäläisten huonojen kulkuneuvojen
takia kului varmaan pari viikkoa, ennenkuin hän saattoi saada
vastaukseni.
Mutta vastauksenkin saatuaan hän ei muuttunut, vaan kului päiväkausia
meidän sanaakaan vaihtamatta.
Tuli sitten taas lauantai, ja minä, kuten tavallisesti, seisoen hänen
takanaan annoin tarpeellisia selityksiä hänen tarkastellessa viikon
tuloja ja menoja. Päästyään loppuun, sulki hän jälleen kirjan ja ojensi
sen minulle sanoen: niin, kaikkihan on selvästi ja oikein!
Tarkotus oli myöskin selvä -- sain lähteä. Olin päättänyt ottaa asiasta
selvän ja jäin sentähden seisomaan ikäänkuin odottaen, että hän käskisi
istumaan kuten ennenkin.
"Onko vielä mitään muuta?" hän kysyi.
"On -- Siltalan pääministerinä olen selvästi joutunut
korkean hallituksen epäsuosioon. Antaen täyden arvon hänen
hienotunteisuudelleen, saan täten itse pyytää eroa."
"Pehtori erehtyy kokonaan. Ette ole lainkaan joutunut epäsuosioon --
senhän teidän pitäisi paraiten huomata siitä, että yhä edelleenkin
kaikki toimenpiteenne hyväksytään."
"Sitten otaksun, että rouva antaa jo pian selityksen, joka on käynyt
välttämättömäksi."
"Äskeinen selitykseni riittänee jo. Te tiedätte, että luotan teihin yhä
edelleenkin täydellisesti -- en voi ymmärtää mitä minulla olisi enempää
puhuttavaa ja selitettävää, yhtävähän kuin pehtorilla on oikeutta
pitempiin kysymyksiin."
"Sanotaan että puhuen voimme peittää ajatuksemme. Siksi en tyydy
paljaaseen puheenparteen luottamuksesta, vaan vaadin itse luottamusta."
"Vaaditte!" huudahti hän kiivaasti.
"Vaadin niin -- tai lähden matkoihini -- aivan miten kapteeninrouva
vain tahtoo."
"No entäs ne Siltalan uudistuspuuhat, jotka pehtori lupasi panna
toimeen? Olen pannut kaikki sen lupauksen takia alttiiksi."
"Annoin sen lupauksen edellyttäen luottamusta teidän puoleltanne --"
"Ja minä luotan pehtoriin."
"Niin -- puheissa kyllä, mutta töissä..."
"Vai niin -- sanon sen suoraan -- puuttuvasta luottamuksesta ei
pehtorin valitus johdukkaan, vaan on käynyt kuten pelkäsin käyvänkin,
senvuoksi että olen jonkun kerran antanut houkutella itseäni
kohtelemaan teitä ystävänä ja toverina, olemaan -- liian ystävällisen
ja tuttavallisen teitä kohtaan, luulette nyt olevanne oikeutetun siihen
-- se on hävytöntä! Tiesin näin kyllä käyvän -- jos teille antaa
sormensa, niin tahdotte koko kättä..."
"En ole aikonut pyytää kättänne, rouva. Mutta kun jokapäiväisen,
ystävällisen seurustelun jälkeen aletaan kohdella hyvin kylmästi --
niin täytyy siihen olla syynsä, jotka kaipaavat selitystä, jos kauemmin
tulen asumaan samassa paikassa kuin kapteeninrouva."
"Siitä pehtori joka tapauksessa pääsee, sillä matkustan maanantaina
Helsinkiin. Mutta koska vaaditte selitystä, niin miksipä tuota
salaisinkaan teiltä -- vaikka asia koskee yksinomaan minua. Kas tässä",
hän virkkoi ottaen kirjeen pöytälaatikosta, "siinä on seuraus tuosta,
kuten pehtori sanoo, jokapäiväisestä ystävällisestä seurustelustani."
Otin hyvin ihmeissäni kirjeen ja luin. Se sisälsi seuraavaa:
Arvoisa kapteeninrouva!
Tartun nyt kynään lähestyäkseni muutamalla rivillä arvoisaa
kapteeninrouvaa hyvin hyvän ja suruisan ystävättären tukija,
sillä yks velvollisuuksiaan uskollisesti täyttävä palvelia
täyttää kyllä velvollisuutensa vaikka syrän itkisi verta, kun
hän saa herransa käskyn, niin että jos arvoisa kapteeninrouva
juoksuttaa pehtoria perässään sekä sunnuntaina että arkiommena
ja yöllä ja päivällä niin täytyy hänen juosta mutta koskas hän
sitten ehtii vaalija hempiätä liekkiään yhtä nuorta tyttöä
kohtaan, sillä miehet ottavat myös rikkaita leskiä mutta arvoisa
kapteeninrouva pyydystelee vain huvikseen ja estää vain pehtoria
pitämästä lupauksiaan toiselle jolla olisi maaperää. Tämän
tahroin vain sanoa kun uskoin arvoisan kapteeninrouvan ei tekevän
sen pahasta syrämmestä.
Tuntematon ystävä.
"He ovat nähtävästi tunteneet kapteeninrouvan hyvin, koska ovat
edeltäkäsin tienneet, ettei muuta tarvitse kun vedota jaloon sydämeenne
ja ylevään mieleenne, jotka eivät tahdo loukata syyttömiä ihmisiä.
Voin kuitenkin vakuuttaa etten milloinkaan ole tuntenut ponnistelevani
liiaksi toimessa -- siinä he erehtyvät. Selitys tyydyttää kuitenkin
täydellisesti minua -- nyt kun tiedän että jalomielisyys aiheutti
tuon äkillisen epäsuosion, ei minulla ole enää mitään syytä valittaa.
Mutta -- minua ei ole koskaan hemmoteltu hellyydenosotuksilla --
ehkä kapteeninrouva voisi luovuttaa tuon pienen todistuksen siitä,
että minullekin yksi sydän sykkii? Meitä miehiä ihastuttaa suuresti
tuollaiset pikku voitot."
"Ottakaa se kernaasti."
"Kiitos. Ehkä vielä saisin tietää, miten tuo kirje joutui
kapteeninrouvan käsiin?"
"Se oli postilaukussa."
"Jonka Janne toi -- Miinan niskotteleva armastelija -- kiitos."
Seisoin hetken ja katselin hymyillen häntä.
"Olen varmaan myös tänä lauantai-iltana toimistani vapaa?" kysyin
sitten.
"Tietysti."
"Mutta kun kapteeninrouva matkustaa nyt maanantaina, niin ei flyygeliä
soiteta koko talveen. Jos huonetta mahdollisesti lämmitetään vielä
epäsäännöllisesti, niin se vahingoittaa tavattomasti soittokonetta.
Se joko on muutettava alas jälleen tai täytyy sillä soittaa joskus.
Minä mielelläni -- palkankorotusta pyytämättä -- tarkastelisin silloin
tällöin salin lämpöä ja soittaisin myös toisinaan, ellei rouvalla ole
mitään sitä vastaan."
"Sitä vastaan minulla ei ole mitään -- jos pehtori itse vaan tahtoo
istua siellä yksin."
"Yksin -- tietysti", sanoin nauraen.
"Pehtori näyttää olevan erinomaisen hyvällä tuulella tänään", huomautti
hän röyhkeydestäni loukkautuneena -- ja tällä kertaa syyllä.
"Asiain muutos aiheuttaa sen. Minua on niin kauan painostanut tuo
kuviteltu epäsuosio, että mieli tuntuu keveältä, kun tuo taakka nyt on
poissa. Mutta jos nyt kapteeninrouva matkustaa jo maanantaina, niin
pitäisi minun varmaankin saada muutamia ohjeita..."
"Todellakin -- aivan niin -- mutta..."
"Ehkei kapteeninrouvalla olisi enää huomenna aikaa..."
"Joudun todellakin ymmälleni -- olen niin tottumaton maatilan hoitoon,
etten nyt heti paikalla huomaa kaikkea, jota ehkä olisi mietittävä --
en tiedä mitä noiden ohjeiden tulisi koskea, että..."
"Ensinnäkin: kuinka usein minun tulee kirjottaa teille, rouva, miten
määräätte?"
"Kirjottaa? Minulle?"
"Tietysti -- posti kun lähtee täältä vain kahdesti viikossa, en voi
tehdä sitä useimmin. Mutta ehkä kapteeninrouva pitäisi kertaa viikossa
riittävänä, kuten tähänkin asti."
"No niin -- eiköhän se riittäne."
Kyselin häneltä tavantakaa aina jotakin, toivoen että hän viimeinkin
käskisi minua istumaan ja sytyttämään sikarin -- mutta hän vastasi
vain lyhyesti ja laimeasti, jonkavuoksi minun lopulta täytyi lähteä
matkoihini turhaan koetettuani karkottaa Liinan kirotun luulon muistoa.
Hän uskoo yhä vieläkin -- tai on uskovinaan -- että olen jossakin
väleissä Liinan kanssa. On uskovinaan, sanon -- sillä mahdotonta
on että tervejärkinen ihminen, joka tuntee minut niin hyvin kuin
hänen täytyy minut tuntea kaikkien noiden keskustelujemme jälkeen,
totisesti uskoisi minun voivan rakastua johonkin Liinaan! Mutta jos
hän nyt on niin uskovinaan, etsisi hän aihetta nöyrryttääkseen minua
-- päästäkseen jälleen minusta, seurastani, saadakseen minut jälleen
paljaaksi "pehtoriksi" -- mutta miksi? Siinä se pulma on. Ja kuitenkaan
en jumal'auta tiedä mitään rikkoneeni häntä vastaan.
Ja matkustaneet he ovat -- hän ja terävänoukkainen neiti Appelqvist
-- ja elämä täällä on käynyt ihan uskomattoman tyhjäksi. Huvittelen
leikkimällä Robinson'ia -- ollen tietysti häntä edistyneempi. Hän vain
pyydysteli ansalla vuohia, jotavastoin minä ampuilen jäneksiä, metsoja,
teiriä tai pyitä -- mitä vaan eteeni sattuu. Etenkin metsoja on tuossa
suuressa, kauniissa aarniometsässä, missä keväällä olin niin pahassa
pulassa, mutta missä nyt maan jäädyttyä käy kuin lattialla.
Järvi on myös jäässä, ja yhtenä päivänä kiidin huvikseni luistimilla,
jotka hankin Heinolasta, pitkin salmia ja lahtia, kunnes äkkiä yhdessä,
ihan pohjalla, missä vesi oli hyvin matalaa, näin tavattoman parven
mahdottoman suuria ahvenia, jotka olivat vetäytyneet sinne arvatenkin
ilmanpuutteen takia. Kiiruhdin kotia, otin onkineuvoni ja vedin
avannosta suuren joukon niitä, joista jok'ikinen painoi yli kilon,
joten minun ateriani ovat paljon loistavammat kuin Robinsonin simpukat
ja hedelmät.
Veli hyvä, teen vielä yhden pyynnön. Olisitko hyvä ja kertoisit
Lagströmille sellaisen julman jutun, että olen myynyt Fixin ja Fobin
tai jotain muuta sen tapaista ja lähettäisit ne tänne, s.o. Aution
asemalle, mistä ne parhaiten voin noutaa. Metsästys on nyt täällä ainoa
mahdollinen ajankuluke ja suurta huvia tuottaakin metsästys täällä --
mutta huvi koiritta on vaan osittainen, niin että päivä päivältä olen
ruvennut yhä enemmän kaipaamaan kunnollisia koiria. Kirjota minulle
sitten, ole niin hyvä, milloin ne saapuvat, jotta tietäisin lähteä
niitä vastaan. Ole vakuutettu, että olen kiitollinen vaivannäöstäsi.
Ja nyt ei taas muuta tällä erällä kuin sydämelliset terveiset. Jää
hyvästi!