PATRIK. Onko valkea irti?
ANTON. Ei hätää sentähden, vaihka hädän tuskissa niin luulimme.
PATRIK. Hätäkello seisköön!
MAURA. Voih voih! Kuka on tämän tehnyt?
ANTON. Hä toisen komppanin miehet; tukkesivat sauvutorven katolla ja
panit oven takalukkoon.
PATRIK. Ettekö saa häntä sieltä ulos?
ANTON. Kärsimystä, kunnioitettava kapteeni; kyllä minä täältä
vähitellen tulen.
PATRIK. Vai näin te tahtositte elää, tansmestarit! Kyllä sitten
kelpais. Me olemme Saksalaisia, koko mailman silmät on nyt teroitetut
meitä kohtaan, jotka olemme Europan... (Lyö miekallansa Anttonia
reiteen)
MAURA. Armahtakaat häntä, herra!
PATRIK. Jotka olemme Europan sivistyneimpä kansa. Tiedättekö siitä, te
siat? (Anton vedetään ulos)
TITUS. (Pistää päänsä ikkunasta ulos) Nyt minä tulen.
TIMOTEUS. (Eriks.) »Nyt tulen minä, minun Jumalani.» (Kiertelee avainta
kuin tahtoisi hän avata ovea) (Ääneensä) Se noiduttu lukko! (Naiset
kiskovat Titusta ulos)
PATRIK. Te rahjut! käsittäkäät olevamme sitä kansaa, joka mailmalle toi
tietojen valon, joka filosofian tulisoiton nosti korkuuteen, joka
tutkisteli ja selitteli ihmissuvulle himpeän entisyyden kalliit
hengenaarteet, sitä kansaa, jonka kieli kaikkialla maa-pallon kamaralla
kaikuu, idässä, lännessä, pohjassa ja meress'. Tiedättekö, roistot,
että olemme ihan tätä kansaa?--Ja te nyt saattaisitte saksalaiset
häpeään? Patrikin komppani? Pois se! Ennen peittoon teidän maan
mateleviksi. (Hakkaa miekallaan Titusta vinhasti reiteen) Kas näin minä
teille annan, näin näin, kas näin!
TITUS. Herra kapteeni!
MAURA. Armoo armoo armoo!
PATRIK. Kyllä sitten kelpais. (Titus vedetään ulos. Tommi, 3:s sotamies
ja pari muuta työnäsevät oven auki kovalla vauhdilla, Timoteus
kiirahtaa selällensä, ja rynkäävät ulos yskien. Hätäkello on vaijenut,
muutamia kaupungin asujamista kokounut teaterin perille)