1:N SOTAMIES. Sinä kuulit?
2:N SOTAMIES. Meidän kenties täytyy raportteerata.
ANTON. Hätäkello soimaan, valkea on irti!
1:N SOTAMIES. Valkea on irti!--Anna käydä.
2:N SOTAMIES. Valkea on irti!
ÄÄNI. (Ulkona) Valkea on irti. (Timoteus, työnästen auki Mauran oven
tuimalla vauhdilla, tulee ja jälessänsä Maura ja Mariana. Aina kova
meno ja yskiminen vasemmalla. Timoteus lykkää tynkön ovelta)
TIMOTEUS. No tulkaat sitten ulos pesästänne, mesiäiset.
MAURA. Valkea irti, valkea on irti leipomushuoneessani! Tänne ruiskut
ja vettä!
TIMOTEUS. Olkaat toki kirkumatta, muori; enpä luule vaaraa juuri
suureksi.--Tulkaat ulos sieltä.
TITUS. Ovi on takalukossa ja pitää murrettaman ulkoolta. Me emme jaksa.
ANTON. Pian pian!
TIMOTEUS. Ha ha haa! Mitä voin minä?
MAURA. Kiirehtikäät tänne sieltä raheilta te.
1:N SOTAMIES. Emme uskalla.
MAURA. Mitä! Koska tuli riehuu ja ihmisten henget on vaarassa.
2:N SOTAMIES. Me olemme sen jo raportteeranneet.
1:N SOTAMIES. Vahtimies ei saa jättää vahtikoppiansa ennenkuin on se
tulelta sytytetty; niin seisoo sota-arttikkelin järkähtämättömässä
säännössä.
MAURA. Mutta eihän ole teillä yhtään koppia, vaan istuttehan raheilla.
2:N SOTAMIES. Siis saamme vartoa kunnes rahimme rupeaa palamaan.
1:N SOTAMIES. Totta!
MARIANA. Te olvipurkit, joiden killisilmistä ei paista enemmin aatoksen
valoa kuin härään silmistä.
2:N SOTAMIES. Häh?
MARIANA. Häh, hah, mitä, pata-kuningas siinä, sinä olvitynnöri!
1:N SOTAMIES. Elä sinä... (Huoneesta vasemmalla kuuluu aina kovempa
yskiminen ja myrinä. Hätäkello soi)