Niin monen äänen kaiku kuollut on
mun rinnassani öin ja päivin pitkin.
Mut kuinka vuotten taakse painuisitkin,
et joudu konsanaan sa unhohon.
Näin unta: kotipihan puistikon
ma kuljin kevätöistä tietä pitkin,
kun äänes pimennosta pensaston
ma kuullessani hiljaa onnest' itkin.
Tän' yönä kotikoivut urvut saa
ja keväthärmä kiiltää nurmikolla
yön auringossa hopein, helmivöin.
Oi tuhat vuotta tahdon unhoittaa
ja tuhat vuotta onnellinen olla
ja kuulla laulua sen linnun öin!