(Kuoro esiintyy.)
KUORO.
Kaikk' Englannin on nuoret innoissaan;
Nyt turhuus silkkinen on arkkuun pantu;
Nyt asesepän kelpaa; kunnia
On kaikkein povess' yksinvaltiaana.
Mies laidunmaansa myy ja ostaa ratsun
Ja siivitetyin seuraa kantapäin,
Ikäänkuin mikä Englannin Merkurius,
Es'kuvaa kaikkein kristikuningasten.
Odotus ilmass' istuu, kätkein miekkaa,
Mi kahvasta on kärkeen saakka täynnä
Kuningas-, herttua-, kreivi-kruunuja,
Heikulle taattuja ja urhoillensa.
Ranskanmaan miehet, joilla tiedoss' on
Nää kauhistavat hankkeet, vapisevat
Pelosta aivan, kalpein valtataidoin
Kokien meidän aikeitamme estää.
Oi, Englanti,
Sisäisen voimuutesi ilmikuva,
Kuin pieni ruumis, joss' on sydän suuri,
Mit' et sä voisi, kunnia kun käskee,
Jos hyvät kaikki lapses ois ja puhtaat!
Vikasi näe! Sinusta on Ranska
Lutojen sydämmien pesän löynnyt,
Min kavalilla kruunuilla se täyttää.
Kolm' aika konnaa, kreivi Richard Cambridge,
Henrik, lord Scroop of Masham, sekä kolmas,
Sir Thomas Grey Northumberlandilainen,
Ne Ranskan viekotteesta -- mikä viekkaus! --
Pelokkaan Ranskan kanss' on liiton tehneet;
Ja näiltä tämä kuningasten helmi --
Jos pysyy horna sanassaan ja petos --
On saapa surmansa Southamptonissa,
Ennenkuin laivaan käy ja Ranskaan lähtee.
Viel' olkaa kärsiväiset; paikan muutteet
Suvaitkaa myöskin, meill' on siihen pakko.
Rahat on maksettu ja konnat valmiit;
Kuningas poiss' on Lontoosta, ja nyt
Tapauspaikka on Southamptonissa.
Siell' on nyt teatteri, siellä tekin.
Vakaasti sieltä Ranskaan teidät viemme
Ja tuomme pois, ja teille suopeaksi
Loihdimme rauman. Jos se riippuu meistä,
Niin poissa pysyy meritauti teistä.
Kun kuningas taas tulee näkyviin,
Niin siirtyy tapaus Southamptoniin.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Katu Eastcheapissa.
(Nym ja Bardolph tulevat.)
BARDOLPH.
Terve tuloa, korpraali Nym!
NYM.
Hyvää huomenta, luutnantti Bardolph!
BARDOLPH.
No, oletteko ystäviä taas, te ja vänrikki Pistooli?
NYM.
Minä, tuota noin, en siitä asiasta piittaa; puhun vähän; mutta tulee
kai, tuota noin, se ilonkin aika, kun joutuu; -- vaan olkoon miten on.
Taistella en taida, mutta pidän silmät kiinni ja peitsen sojossa. Se on
vain tuollainen turha kalu, tuota noin, mutta mitä siitä? Sillä voi
juustoa paistaa, ja se kestää pakkasta siinä kuin jonkun toisenkin
pamppu; ja sillä hyvä.
BARDOLPH.
Kustannan aamiaisen saadakseni teidät ystäviksi, ja sitten menemme
kaikki kolme rakkaina veljinä Ranskaan. Tuohon käteen, hyvä korpraali
Nym!
NYM.
Totisesti, tahdon elää niin kauan kuin voin, se on selvä, ja kun en
enää voi elää, niin koitan selvitä niin hyvin kuin voin. Se on minun
valttini se, ja se on sen virren loppu.
BARDOLPH.
Varma nyt on, että hän on nainut Reippaan Leenan, ja varmasti se nainen
on tehnyt teille vääryyttä, te kun jo olitte kihloissa hänen kanssaan.
NYM.
Tuota noin, minä en oikein sitä tiedä. Olkoon miten on. Toiset ihmiset
saavat nukkua ja pitää kurkkunsa; mutta jotkut sanovat, että veitsissä
on terä. Olkoon miten on. Vaikka mielenmaltti on väsynyt nahkakoni,
menee se kuitenkin retuuttaa. Makkarassa on kaksi päätä. Niin, minä en
oikein sitä tiedä.
(Pistooli ja rouva Reipas tulevat.)
BARDOLPH.
Tuossahan tulee vänrikki Pistooli rouvineen. Olkaa nyt hiljaa, hyvä
korpraali. -- No, mitä kuuluu, krouvari Pistooli?
PISTOOLI.
Hä, rakki? Sanotko mua krouvariksi?
Tuon käden kautta! hylkään pois sen nimen;
Eik' enää Leena pidä majakkaita.
ROUVA REIPAS.
En totisesti, en ainakaan pitkältä; sillä jos annamme huoneen ja ruoan
kahdelle- tai neljälletoista neidille, jotka elävät kunniallisesti
neulanpistimillä, niin eikös heti luulla että pidämme porttolaa.
(Nym paljastaa miekkansa.)
Jesta varjele, hän tottakin jo paljastaa pamppunsa! Kohta tässä tehdään
ehdollinen aviorikos ja murha.
BARDOLPH.
Hyvä luutnantti, -- hyvä korpraali, ei mitään väkivaltaa!
NYM.
Päh!
PISTOOLI.
Päh sinuun, senkin islantilainen koira![2] senkin suippokorvainen
Islannin rakki!
ROUVA REIPAS.
Hyvä korpraali Nym, näytä, että olet mies, ja pistä miekkasi tuppeen.
NYM.
Aiotteko pötkiä pakoon? Kyllä teille näytän, kun olette _solus_.
(Pistää miekkansa tuppeen.)
PISTOOLI.
Vai _solus_, senkin koira, häijy kyy!
Se _solus_ sinun kummaan naamaasi,
Se _solus_ kitaasi ja kurkkuusi,
Niin, inhaan keuhkoosi ja mahaasi
Ja, mikä pahempi, sun rivoon suuhus!
Sen _soluksen_ sun suoliisi ma paiskaan.
Voin syttyä, Pistooli vireiss' on,
Ja kohta leimahtaa ja paukahtaa.
NYM.
Minä en ole mikään Barbason,[3] minua ette voi noitua. Olen nyt sillä
humöörillä, että voisin antaa teille kelpo selkäsaunan. Jos tässä
rupeatte kemeiniksi, Pistooli, niin kyllä minä teitä miekallani
hakkaan, tuota noin, siivolla tavalla. Menisitte vähän syrjään, niin
saisin vähän suolianne kutkuttaa, tuota noin, siivolla tavalla; se on
sen asian humööri.
PISTOOLI.
Kirottu konna, kerskaileva raukka!
Jo hautas ammottaa, sun surma nielee.
Siis, vedä miekkas!
(Pistooli ja Nym paljastavat miekkansa.)
BARDOLPH.
Kuulkaa, kuulkaa mitä sanon: joka ensi lyönnin lyö, siihen minä syöksen
miekkani kahvaa myöten, niin totta kuin olen soturi.
(Paljastaa miekkansa.)
PISTOOLI.
Tukeva, vahva vala; raivo talttuu.
Tuo tänne nyrkkis, käpäläsi tänne!
Sun miehuutes on mahtava ja suuri.
NYM.
Kurkun minä sinulta leikkaan, ennemmin tai myöhemmin, siivolla tavalla;
se on sen asian humööri.
PISTOOLI.
_Coupe le gorge!_
Niin kuuluu nimi. Taaskin sua uhmaan.
Sa Kreetan koira, muijaaniko mielit?
Pois lasarettiin, sieltä itsellesi
Inhottavasta nälkäkopist' ota
Cressidan sikiöimä rupiluuska,
Nimeltä Torkko Hurstinen; nai hänet.
Tää _qvondam_ Reipas mun on, hänet pidän
Ma yksinäni; -- _pauca_, sillä hyvä.
(Poika tulee.)
POIKA.
Herra rahtyöri. Pistooli, tulkaa kaikin mokomin herrani tykö -- ja te,
rahtyörska myös, -- hän on kovin sairas ja tahtoo mennä makuulle. --
Rakas Bardolph, pistä nokkasi lakanain väliin ja toimita
vuoteenlämmittäjän virkaa; toden totta, hänen tilansa on sangen huono.
BARDOLPH.
Hiiteen, kanalja!
ROUVA REIPAS.
Niin, totisesti, hänestä saavat varikset näinä päivinä rasvaisen palan;
kuningas on särkenyt hänen sydämmensä. -- Rakas mieheni, tule paikalla
kotiin.
(Rouva Reipas ja poika menevät.)
BARDOLPH.
Kas niin, kuulkaa minua ja tulkaa ystäviksi. Tuleehan meidän yhdessä
mennä Ranskaan. Siksikö, hitto vieköön, meillä on veitset, että
leikkaisimme kurkun toinen toiseltamme?
PISTOOLI.
Joet tulvikoot, uliskoon horna ruokaa!
NYM.
Maksatteko minulle ne kahdeksan killinkiä, jotka vedossa teiltä voitin?
PISTOOLI.
Se katala on orja, joka maksaa.
NYM.
Mutta nyt minä ne vaadin; se on sen asian humööri.
PISTOOLI.
Ratkaiskoon miehuus. Iske, poikaseni!
(Paljastaa miekkansa.)
BARDOLPH.
Kautta tämän miekan, joka ensi iskun iskee, sen minä isken; Kautta
tämän miekan, sen teen!
PISTOOLI.
Miekka on vala, valalla on valta.
BARDOLPH.
Korpraali Nym, jos tahdot olla ystävä, niin ole ystävä; jos et tahdo,
niin ole minunkin vihamieheni. Kas niin, miekka tuppeen!
NYM.
Mutta minä vaadin ne kahdeksan killinkiä, jotka voitin teiltä vedossa.
PISTOOLI.
Saat noobelin ja kullassa sen saat,
Ja lisäks tarjoon sulle pienen naukun
Veljeyden, ystävyyden vahvikkeeksi;
Mun luonan' elää Nym, ma Nymin luona.
Niin, eikö niin? Näet, muonakauppiaaksi
Rupean leirissä ja kokoon rahaa.
NYM.
Saanko minä noobelini?
PISTOOLI.
Niin, täyden summan saat ja puhtaat rahat.
NYM.
Hyvä vain; se on sen asian humööri.
(Rouva Reipas palajaa.)
ROUVA REIPAS.
Niin totta kuin olette vaimosta syntyneet, niin tulkaa joutuun sir
Johnin luo. Voi sitä mies parkaa! Polttava qvotidiaani-tertiaani niin
häntä ravistelee, että on oikein surkea sitä katsella. Hyvät ihmiset,
tulkaa hänen tykönsä!
NYM.
Kuningas on häneen purkanut huonot humöörinsä, se on sen asian totuus.
PISTOOLI.
Nym, sinä haastat oikein: sydän hältä
On särjetty ja rikki nakerrettu.
NYM.
Kuningas on hyvä kuningas; mutta olkoon miten on; hänellä on ne
puhtinsa ja humöörinsä.
PISTOOLI.
Nyt ritaria surkuttelemaan,
Ja eläkäämme niinkuin karitsaiset!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Southampton. Neuvossali.
(Exeter, Bedford ja Westmoreland tulevat.)
BEDFORD.
Kuningas, jumaliste, noihin konniin
Liiaksi luottaa.
EXETER.
Kohta vangitaan ne.
WESTMORELAND.
Kuink' ovat liukkaat, luihut käytökseltään,
Ikäänkuin uskollisuus povess' asuis,
Vakava vilpittömyys leimanaan.
BEDFORD.
Kuninkaan tietoon kaikk' on hankkeet tulleet
Tavalla, jota eivät uneksineet.
EXETER.
Mut että oma makuukumppani,
Kuninkaan suosiolla lihotettu,
Voi majesteetin hengen vieraan kullast'
Alttiiksi antaa petokseen ja surmaan!
(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Scroop, Cambridge,
Grey, loordeja ja seuralaisia tulee.)
KUNINGAS HENRIK.
Nyt mennään laivaan; suotuisa on tuuli.
Lord Cambridge -- ja lord Masham -- niin myös tekin,
Ritari hyvä -- julki lausukaa:
Nää voiko joukot, jotka mukaan viemme,
Tien murtaa läpi Ranskan sotavoimain,
Näin täyttäen ja toimeen pannen työn,
Johonka olemme ne varustaneet?
SCROOP.
Miks ei, jos kaikki tekee tehtävänsä.
KUNINGAS HENRIK.
Sit' emme epäilekään. Emme luule
Sydäntä joukossamme olevan,
Mi sydämmemme kanss' ei yhteen sointuis,
Ja sydäntä ei myöskään kotiin jäävän,
Jok' ei sois meille voiton onnea.
CAMBRIDGE.
Niin rakastettua ja peljättyä
Ei valtiasta toista; alamaisell'
Ei yhdelläkään harmia ja haittaa.
Suloisen valtikkanne varjossa.
GREY.
Isänne vihamiehetkin ne meteen
Sappensa kastavat ja palvelevat
Teit' uskollisin, hartain sydämmin.
KUNINGAS HENRIK.
Kiitollisuuteen siis on meillä syytä,
Ja ennen unhotamme oman käden
Kuin hyväin töiden palkitsemisen
Arvon ja ansiollisuuden mukaan.
SCROOP.
Niin palvelus se terässuonin raataa,
Ja vaivan virkistyksenä on toivo
Teit' yhtenänsä saada palvella.
KUNINGAS HENRIK.
Sen luulemmekin. -- Setä Exeter,
Vapauta mies, jok' eilen vangittiin,
Siit' että meitä pilkkas; arvelemme,
Ett' oli liika viini siihen syynä;
Kun tointunut hän on, niin anteeks saakoon.
SCROOP.
Tuo armollista on, mut vaarallista;
Rangaiskaa pois! Jos tuota suvaitsette,
Vois esimerkki houkutella muita.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, olkaamme nyt sentään armollinen!
CAMBRIDGE.
Se voitte olla, vaikka rankaisette.
GREY.
Suur' armo on jo heittää henki hälle,
Kun ensin saa hän kelpo kurituksen.
KUNINGAS HENRIK.
Oi, tämä hellä huolenpito meistä
On raskas sana tuota raukkaa vastaan!
Jos pientä viinapäisen virhett' emme
Sukoilla saa, kuink' ankara on meidän
Siis oltava, kun uhkaa valtapetos,
Hyväksi purtu, nielty, sulatettu?
Sen miehen vapautamme, vaikka Scroop
Ja Grey ja Cambridge, tarkkaa, hellää huolta
Pitäen meistä, hälle rangaistusta
Näin vaativat. Nyt Ranskan asiaan;
Miss' äskeiset on valtuutuksen saajat?
CAMBRIDGE.
Min' olen yksi, teidän korkeutenne.
Käskitte minun tänään sitä pyytää.
SCROOP.
Niin ikään minun, herra kuningas.
GREY.
Myös minun, armollinen majesteetti.
KUNINGAS HENRIK.
Cambridgen kreivi, Richard, tuo on teidän --
Lord Scroop of Masham, teidän tuo -- tuo teidän,
Ritari Grey Northumberlandilainen.
Lukekaa! Näette, arvonne ma tunnen. --
Lord Westmoreland, ja setä Exeter,
Tän' yönä noustaan laivaan. -- Mitä, herrat?
Mit' onkaan papereissa, joka teistä
Noin punan vie? -- Kas, kuinka kalpenevat!
Kuin paperi on posket. -- Mit' on siinä.
Kuin noin se veren peljättää ja ajaa
Pois kasvoistanne?
CAMBRIDGE.
Syyni tunnustan
Ja heittäydyn majesteetin armoon.
GREY ja SCROOP.
Johonka armoon kaikin vetoamme.
KUNINGAS HENRIK.
Sen armon, joka äsken meissä eli,
Te itse murhasitte neuvoillanne.
Hävetkää haastellakaan armosta;
Nyt omat syynne sattuu itseenne,
Kuin koira, joka repii isäntäänsä.
Englannin hylyt täss' on, nähkääs, prinssit
Ja jalot loordit te! Lord Cambridge tässä --
Tiedätte, kuink' ol' aulis rakkauteni
Hänelle kaikki hankkimaan, mik' ikään
Vain koski kunniaa; ja tämä mies
Halvasti, jonkun halvan kruunun vuoksi,
On ranskalaisten juoniin liittynyt
Mua murhatakseen täällä Hamptonissa.
Samassa liitoss' on tää ritari,
Jok' yhtä kiitosvelkainen on mulle. --
Mut, mitä sanon sulle, Scroop, sa julma,
Tunteeton, kiittämätön elukka?
Sull' oli avain kaikkiin neuvoihini,
Poveni tunsit syvimmätkin sopet,
Mun oisit voinut miltei kullaks lyödä,
Jos tahdoit käyttää mua hyödyksesi
Mahdollist' onko, että vieras palkka
Sais sinust' irti kipinänkään pahaa,
Mi vikais sormeni? Niin kummaa on se,
Ett' tuskin silmä näkee sen, vaikk' onkin
Niin selvää se kuin musta valkoisella.
Petos ja murha ovat aina yhtä,
Kuin kaksi perkelettä yksin ikein
Niin luontevasti vetää samaa köyttä,
Ett' ihmetyskään siit' ei ääntä nosta.
Mut sinä luonnottomast' ihmetyksen
Teit petoksen ja murhan seuralaiseks.
Ken olkoonkin se viekas perkele,
Mi näin on mieles muuttanut, hän hornass'
On saanut mestaruuden valtakirjan.
Muut perkeleet, jotk' yllyttävät vilppiin,
Somaksi kaunistavat kadotuksen
Helyillä, koruilla ja kiilloksilla,
Lainoilla hurskaan ulkokultaisuuden.
Sun mestarisi sun vain käski nousta,
Ei pettämisen aihett' ilmaissut,
Vaan ilman muuta petturiks sun vihki.
Jos henki tuo, jok' eksytti sun näin,
Maailmaa kiertäisi kuin jalopeura,
Niin mustaan hornaan palaten hän lausuis
Näin leegioilleen: yhdenkään ei sielu
Niin helppo ostaa kuin tuon engelsmannin.
Oi, kauniin luottamuksen epäilyllä
Ryvetit näin! Ken näytti taatulta?
Sinä, jos ken. Ken vakaalt', oppineelta?
Sinä, jos ken. Ken ylhäist' oli verta?
Sinä, jos ken. Ken oli harras, hurskas?
Sinä, jos ken. Ken oli kohtuullinen,
Ilossa, vihassakin kiihkoton,
Verensä herra, luja luonteeltaan,
Avujen täydellinen sopusuhta,
Ei kuulematta näköön luottaen
Ja kypsään harkintaan vain turvautuen?
Sinä, jos ken, noin puhdas olit, kirkas.
Mut nyt kun lankesit, jäi jälkees tahra,
Jok' epäiltäväks jaloimmankin merkkii
Ja lahjakkaimman. Itkeä sua voisin;
On niinkuin toinen syntiinlankeemus
Tuo rikoksesi. Syyllisyys on selvä;
Vangitkaa heidät lakiin vietäviksi;
Jumala heidän juonens' anteeks suokoon!
EXETER.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Richard, Cambridgen kreivi.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Henrik Scroop, Mashamin loordi.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Thomas Grey, Northumberlandin ritari.
SCROOP.
Jumala juonemme on paljastanut;
Rikosta enemmän kuin surmaa suren;
Sit' anteeks teiltä anon, majesteetti,
Sen vaikka saankin hengelläni maksaa.
CAMBRIDGE.
Minua vietellyt ei Ranskan kulta,
Vaikk' aiheena ma tosin sitä käytin
Pikemmin saadakseni tuuman toimeen.
Mut kiitos Jumalalle, että estyin!
Siit' oikein iloitsen ma kesken tuskaa,
Rukoillen taivaalt' anteeksi ja teiltä.
GREY.
Ei suuremp' ilo hartaan alamaisen,
Kun vaarallinen petos paljastuu,
Kuin mulla tällä haavaa ilo siitä,
Ett' estyin kirotusta hankkeestani.
Anteeksi syyni, vaan ei rangaistus!
KUNINGAS HENRIK.
Jumal' anteeks suokoon! Tuomionne kuulkaa:
Kuninkaallista persoonaamme vastaan
Te vehkeilitte, tehden salaliiton
Päävihollisen kanssa, jolta kullass'
Otitte pestin meidät tappaaksenne.
Aioitte kuninkaanne surmaan myydä,
Ja prinssit, päärit kaikki orjuuteen,
Ja häväistykseen, sortoon alamaiset,
Ja perikatoon koko valtakunnan.
Itsemme puolest' emme kostaa tahdo,
Mut niin on kallis meille maamme onni,
Jonk' aioitte te kaataa, että meidän
Lain rangaistavaks täytyy teidät jättää.
Pois menkää, kurjat raukat, kuolemaan!
Jumalan armo teille voimaa suokoon
Sen kestämään ja kaikki pahat työnne
Todesta katumaan! -- Pois heidät viekää!
(Cambridge, Scroop Ja Grey poistutat vartijain seuraamina.)
Nyt Ranskaan, loordit! Teille tämä retki
Tuo yhtä paljon kunniaa kuin meille.
Me sotaonnest' emme epäile;
Kun Luoja armiaasti ilmi toi
Sen luihun petoksen, jok' estehenä
Tiellämme väijyi, emme epäilekään,
Ett' edestämme kaikki haitat väistyy.
Maanmiehet rakkaat, matkaan! Sotavoima
Jumalan käteen! Heti toimet käymään!
Vesille riemuin! Liput liehumaan!
En yksin Englannissa valtias,
Myös Ranskass' olla tahdon kuningas.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Lontoo. Rouva Reippaan talo Eastcheapissa.
(Pistooli, Rouva Reipas, Nym, Bardolph ja poika tulevat.)
ROUVA REIPAS.
Kultaseni, sokerimuruseni, ota minut mukaasi Staines'iin.
PISTOOLI.
En, en; nyt uljas sydämmeni voihkaa. --
Pää pystyyn, Bardolph! Kerskusuones avaa, Nym!
Miehuutes harja nosta sinä, poika!
Falstaff on kuollut; syyt' on voihkinaan.
BARDOLPH.
Oi, jospa nyt olisin hänen luonaan, missä lieneekin, taivaassa tai
helvetissä!
ROUVA REIPAS.
Ei, helvetissä hän ei ole, se on varma; hän on Arthurin helmassa,[4]
jos koskaan on kukaan Arthurin helmaan tullut. Hän sai niin kauniin
lopun ja erosi täältä niinkuin vastakastettu lapsi. Hän lähti näiltä
ilmoilta täsmälleen kahdentoista ja yhden välillä, juuri nousu- ja
laskuveden keskivaiheilla; sillä kun näin hänen hypistelevän lakanoita
ja nyppivän kukkia ja hymyilevän hyppysilleen, niin silloin tiesin,
että hänellä oli matka edessä; sillä hänen nokkansa oli niin terävä
kuin kirjoituskynä ja hän houraili viheriöistä niityistä. "Kuinka
voitte, sir John?" kysyin minä; "hyvä mies, rohkeutta vain!" Silloin
hän huudahti: Jumala! Jumala! Jumala! kolme tai neljä kertaa.
Lohduttaakseni häntä sanoin, että hän nyt ei ajattelisi Jumalaa;
toivoin, ettei hänen vielä tarvitsisi sellaisilla ajatuksilla itseään
kiusata. Sitten hän pyysi, että panisin lisää peitettä hänen
jaloilleen; pistin käteni vuoteeseen ja tunnustelin niitä, ja ne olivat
kylmät kuin kivi; sitten tunnustelin polvia ja siitä yhä ylöspäin, ja
kaikki oli kylmää kuin kivi.
NYM.
Sanotaan, että hän kiroili sektiä.
ROUVA REIPAS.
Sen hän teki.
BARDOLPH.
Ja naisia.
ROUVA REIPAS.
Ei, sitä hän ei tehnyt.
POIKA.
Teki kuin tekikin; ja sanoi, että ne olivat lihastuneita perkeleitä.
ROUVA REIPAS.
Niin, hän ei koskaan voinut kärsiä lihanpunaista; siitä väristä hän ei
pitänyt.
POIKA.
Sanoi kerran, että piru hänet vielä perisi noiden naisten takia.
ROUVA REIPAS.
Tosin hän tavallaan oli naisten kanssa tekemisissä, mutta hän oli
silloin reumatiisinen ja puhui Babylonin portosta.
POIKA.
Ettekö muista, että hän kerran näki kirpun Bardolphin nenällä ja sanoi,
että se oli musta sielu, joka paloi helvetin tulessa?
BARDOLPH.
No niin, ne poltokset ovat nyt lopussa, jotka sitä tulta pitivät
voimassa; siinä kaikki se rikkaus minkä hänen palveluksessaan hankin.
NYM.
Eikö jo mennä? Kuningas on jo varmaankin Southamptonista lähtenyt.
PISTOOLI.
Siis matkaan! Tänne huules, eukkoseni!
Taloa, tavaroita tarkoin katso!
Vireillä aistit! Tunnussana olkoon:
"Juo sekä maksa!" Älä usko ketään.
Vala on heinää, lupaus palttua;
"Luja" on paras koira, kyyhkyseni;
Siis olkoon neuvonantajas Caveto.
Nuo silmäpäärlys pyyhi. -- Virkaveikot,
Pois Ranskaan nyt! Kuin hevosiilit, pojat,
Imemään, imemähän silkkaa verta!
POIKA.
Mutta se kuuluu olevan epäterveellistä mokaa, sanotaan.
PISTOOLI.
Tuon sulosuulle suukko, sitten mars!
BARDOLPH.
Hyvästi, rahtyörska!
(Suutelee häntä.)
NYM.
Minä en, tuota noin, voi suudella, se on sen asian humööri; mutta:
hyvästi vain!
PISTOOLI.
Osota emännyyttäs! Pidä tiukkaa,
Sen sulle sanon!
ROUVA REIPAS.
Hyvästi! Ajöö!
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Ranska. Huone Ranskan kuninkaan linnassa.
(Torventoitauksia. Ranskan kuningas Kaarle seurueineen,
Dauphin, Burgundin herttua, konnetaabeli y.m. tulevat.)
KUNINGAS KAARLE.
Englanti meihin täysin voimin hyökkää,
Ja huolen asia on, että meillä
Ois vastusneuvot kuninkaalliset.
Siis Orleansin, Brahantin, Bretagnen
Ja Berryn herttuain tulee sotaan mennä;
Te, prinssi Dauphin, käykää kiiruusti
Varustamaan ja vahvistamaan linnat
Uljailla miehillä ja tykistöllä:
Englanti yhtä vinhaan hyökkää päälle,
Kuin meren vedet imee kurimus.
Siis pelko meidät vaatii varoviksi,
Kun muistoss' on nuo tuoreet esimerkit,
Joit' ovat tanteriimme piirtäneet
Tuhoisat, halveksitut engelsmannit.
DAUPHIN.
Ylevä isä! Tarvis varustaida
On vastuksien varalle; ei rauha
Saa valtakuntaa nukuttaa, jos kohta
Ei sota uhkaiskaan tai ilmi vaara;
Asestus, katselmus ja väennosto
On tehtävä ja toimitettava,
Kuin sota todellakin hankkeiss' oisi,
Siis tarvis meidän kaikkein tarkastaa,
Mitk' ovat valtakunnan heikot kohdat;
Ja tehkäämme se ilman pelon hiukkaa,
Ikäänkuin kuultu ois, ett' Englanti
Vain helluntaiseen mauritanssiin aikoo.
Niin arvoton nyt siell' on kuninkuus,
Niin veltosti sen valtikkata kantaa
Hupelo, tyhmä, irstas nuorukainen,
Ett' turhaa kaikk' on pelko.
KONNETAABELI.
Hiljaa, prinssi!
Suuresti erehdytte kuninkaasta.
Suvaitkaa läheteiltä kysyä, --
Kuink' arvokkaasti kuunteli hän heitä,
Kuink' oivat häll' on neuvonantajat,
Kuin tyyni väitteissään hän on, mut myöskin
Kuin hirvittävä mielenlujuudessaan, --
Niin huomaatte, ett' entinen tuo hurjuus
Vain roomalaisen Brutuksen on kuori,
Jok' älyn peittää tyhmyyksien vaippaan,
Kuin maamies lannalla ne juuret kattaa,
Joist' aikaisimman herkkusadon toivoo.
DAUPHIN.
Ei, herra konnetaabeli, ei suinkaan,
Vaikk' ei lie haitaks niinkin ajatella.
Mut puolustaiss' on paras vastustajaa
Vahvemmaks arvella, kuin miltä näyttää;
Täyssuhtainen näin tulee puolustus.
Sen muuten, jos on mitta liian niukka,
Käy niinkuin saidan, joka takin pilaa
Saadakseen pienen tilkun säästymään.
KUNINGAS KAARLE.
Niin kyllä, Henrik kuningas on vahva;
Siis, prinssit, varustukset vahvat vastaan!
Sukunsa meidän lihaamme on syönyt,
Ja hän on samaa murhamiesten sarjaa,
Jok' etsi meitä kotipoluillamme.
Siit' ylen kuulu häpeämme kertoo,
Kun Cressyn tappelussa petti onni
Ja kaikki meidän prinssit vangiks otti
Tuo musta nimi, Walesin musta prinssi,
Jonk' isä, korkeana niinkuin vuori.
Vuorella seisten ylhääll' ilmassa,
Pään ympärillä päivän kultakehä,
Hymyillen katsoi, kuinka uljas poika
Työt luonnon hävitti ja pirstas kuvat,
Joit' oli Jumala ja suuret isät
Jo kaksikymmenisen vuotta luoneet.
Hän tuossa voitonrungossa on oksa.
Ja hänen onneaan ja luononvoimaans'
On meidän peljättävä.
(Sanansaattaja tulee.)
SANANSAATTAJA.
Majesteetti,
Pakeille pyytää päästä Henrikin,
Englannin kuninkahan, lähetystö.
KUNINGAS KAARLE.
Heit' oiti kuulla tahdon; tulkoot sisään.
(Sanansaattaja ja muutamat loordit menevät.)
Tulista tääll' on ajo, niinkuin näette.
DAUPHIN.
Siis seis, ja tehkää pysty! Arat koirat
Kovimmin haukkuvat, kun heistä kauas
Pakenee otus. Majesteetti, pankaa
Lujalle engelsmannit! Tietäkööt,
Mink' yksinvallan pää te olette.
Ei itserakkaus niin suuri synti,
Kuin itsensä on halveksiminen.
(Loordit palaavat Exeterin ja hänen seurueensa kanssa.)
KUNINGAS KAARLE.
Veljemme Englanninko luota?
EXETER.
Niin
Näin tervehtii hän teitä, majesteetti:
Nimessä kaikkivallan vaatii, että
Yltänne riisutte ja luovutatte
Tuon lainaloiston, jonka taivaan armo
Ja kansain oikeus ja luonnon laki
On hälle määrännyt ja jälkeisilleen,
Nimittäin kruunun ja ne laajat arvot,
Jotk' aikain säännösten ja tavan mukaan
Kuuluvat Ranskan kruunuun. Jotta näkyis,
Ett' ei se pyyde ole ontto, kiero,
Ei madonsyömän ammoisuuden peru
Eik' unhotuksen pölyst' ilmisaatu,
Tään lähettää hän suvun muistopuun,
(Antaa paperin.)
Mi kauttaaltaan on todistavan selvä,
Ja pyytää teitä sitä silmäämään;
Jos näette, että suurist' isistään
Hän suurimmasta suoraan polveutuu,
Kolmannest' Edwardista, niin hän teiltä
Pois vaatii kruununne ja kuninkuuden,
Jotk' ovat vääryydellä anastetut
Häneltä, niiden syntyhaltijalta.
KUNINGAS KAARLE.
Jos kiellän, mitä seuraa?
EXETER.
Veripakko.
Sisimpään vaikka sydämmeenne kruunun
Te kätkisitte, hän sen sieltä kaivaa.
Hän tulee myrskyn siivillä kuin Zeus,
Maantäräyksellä, ukonjyrinällä,
Ja pakottaa, jos kehoitus ei auta.
Hän taivaan laupeuden kautta pyytää:
Pois kruunu jättäkää ja säästäkää
Ne sieluparat, joille ahnas sota
Nälkäiset leukans' avaa; teidän päähän
Valitus orvon tulkoon, lesken kyynel,
Tapetun veri, immen salatuska
Isän ja puolison ja sulhon tähden,
Jotk' ahmaa tämä sota. Tää on vaade,
Ja uhka tää, ja tää mun tehtäväni,
Jos täss' ei läsnä liene Dauphin, jolle
On erityinen mulla tervehdys.
KUNINGAS KAARLE.
Me puolestamme tuota mietimme;
Huomenna veljellemme Englannille
On vastaus valmis.
DAUPHIN.
Dauphin puolestaan
On tässä; mitä hän saa Englannilta?
EXETER.
Häpeän, pilkan, uhkan, ylenkatseen
Ja kaiken, mikä ylvään lähettäjän
On arvoista, hän osakseen on saapa.
Näin sanoo kuninkaani: jos ei täysin
Isänne suostu kaikkiin vaatimuksiin,
Näin imeltäin sit' ivaa katkeraa,
Jot' osoititte meidän kuninkaalle,
Niin tilin hän niin tuiman siitä vaatii,
Ett' onkalot ja holvit Ranskanmaan
Kiroovat teitä, pilkan takaisin
Lähettäin tykistömme jyrinällä.
DAUPHIN.
Jos isä vastuun antaa suopean,
Niin sano: se mun tahtoni ei ole;
Englannin kanssa sotaa toivon vain,
Pariisin pallot siksi lähetinkin
Huviksi tuolle poikahurviolle.
EXETER.
Pariisin Louvre tuost' on vapiseva,
Vaikk' Euroopan se valtahovi oiskin;
Te nähdä pian saatte -- mink' on nähneet
Jo alamaiset ihmeekseen -- mik' ero
Nuoruuden toiveiden on välillä
Ja miehen täysitoimen. Minuutilleen
Hän laskee aikansa, ja tappioita
Kokea saatte, jos hän Ranskaan jää.
KUNINGAS KAARLE.
Huomenna saatte täyden vastauksen.
EXETER.
Koht' antakaa se, muuten kuninkaamme
Kysymään itse tulee syytä viipyyn;
Häll' on jo jalansija tässä maassa.
KUNINGAS KAARLE.
Palata saatte pian hyvin ehdoin;
Yö on vain lyhyt henkäyksen aika
Näin suuriin asioihin vastatessa.
(Menevät.)