Strangin tehtaalla vallitsi sunnuntairauha, vaikka olikin arkipäivä. Ei
yksikään viila kihnuttanut, ei yksikään vasara paukuttanut, ei sahan
sirkkeli vinkunut eivätkä laudat roiskahdelleet. Tyyntä ja hiljaista
kaikkialla. Paitsi muutamalla kauniilla niemekkeellä, jota suuri mies-
ja naisjoukko kaupungista tuodun nuoren arkitehdin avulla laittoi
juhlakuntoon. Minkätähden he sitä tekivät, ei heistä yksikään tiennyt.
Oli vain insinöörin luja käsky, että illaksi piti olla kaikki valmista.
Köynnöksistä tehtiin juhlallinen kunniaportti niemelle vievälle tielle.
Sen otsalle monenmoisten värillisten lasipallojen ja lippujen keskelle
asetettiin taidetekoinen taulu, missä illalla tulikirjaimilla palaisi
kirjoitus: "Työ on miehen kunnia".
Niemen aukea paikka ympäröitiin lippuriu'uilla. Niistä yhdistettiin
langat, joihin ripustettiin kauniita värilyhtyjä ilotulitusta varten.
Rakennettiin kevyen ihana puhujatorni. Sen otsalla oli insinöörin oma
tekemä kirjoitus: "Työssä on väsymystä, mutta siinä on myös lohdutusta.
Vanhus, nuorukainen, mies ja vaimo! Ymmärrä tämä ja etsi elämän
sisällys työssä!"
Kentän toiseen laitaan tehtiin lava kuvaelmia, soittoa ja laulua
varten. Ja kaikkialla näki silmä köynnöksiä, lippuja, värilyhtyjä,
maalattuja kilpiä, joissa oli monenmoisia ohjelauseita, niinkuin:
"Jokaisen tulee kehittyä lahjainsa mukaan." "Ja'a aikasi oikein!"
"Kovassa työssä on menestyksen suuri salaisuus." "Elä koskaan käsittele
rahoja kevytmielisesti, sillä rahat muodostavat luonnetta". "Joka
tahtoo tuntea rahan arvon, koettakoon mennä niitä lainaamaan." "Suru on
suuri opettaja. Se tutustuttaa meidät elämän totuuksiin."
Kaikki nämä kilvet oli insinööri itse sommitellut. Suuren suuri
kilpi oli kentän keskellä ja siinä molemmin puolin sanat: "Rakasta
lähimäistäsi niinkuin itseäsi!"
Kun ilta tuli, oli niemeke täydessä juhlapuvussaan valmiina. Laittajat
laskettiin pois pukeutumaan juhlavaatteisiinsa. Ja niin oli käsketty
pukeutua koko tehdasväestö lapsista alkaen.
Ilta oli lempeä loppu-elokuun ilta. Tuulen henkeä oli sen verran, että
se sai vienosti liehumaan kentän monet liput. Aurinko teki laskua ja
veripunanen iltarusko levisi taivaan rannalle.
Strang tuli kävellen niemekkeelle. Hän tahtoi nähdä, oliko kaikki kuin
olla piti, ennenkuin illan juhla alkaisi. Ja kaikki oli niin.
Strang nousi puhujatorniin. Hetken takaa astui tehtaalaisten koko suuri
lapsilauma juhlapukuisena tehtaan opettajan ohjaamana juhlakentälle.
Edellään he kantoivat lumivalkoista standaaria, mihin oli koreasti
kirjailtu: "Me rakastamme Jumalaa, työtä ja isänmaata."
Heidän jälessään tuli tehtaan koko täysi-ikäinen väestö niinikään
juhlapukuisena. Edellään he kantoivat silkkistandaaria, johon oli
kirjastettu: "Me sodimme laiskuutta ja nautinnonhimoa vastaan", tehtaan
vanhin työmies, valkohiuksinen ja valkopartainen. Hänen rinnallaan
astui nuori neito, oikea työnaiskaunotar, valkoisessa puvussa ja
kukitettuna.
Insinöörillä tornista katsellessaan tämän joukon kulkua kihosi kyynel
silmäkuoppaan. Se oli hellän mielenliikutuksen kyynel. Ja kun joukko
oli asettunut kentälle, teki hänen mielensä ojentaa tornista siunaten
kätensä joukon yli ja sanoa:
-- Lapseni! Minä rakastan teitä. Minä siunaan teitä.
Mutta hän malttoi mielensä. Nautti vain silmillään tuosta näöstä.
Olihan se puhdaspukuista ja hyväsävyistä väestöä. Ei yhtään
pelastusarmeijalaisen punaista paitaa ollut nähtävänä.
Työväestössä oli se luulo yleinen, että insinööri tahtoi pitää heille
tavallista juhlallisemman kesäjuhlan. Mutta miksi, sitä ei kukaan
tiennyt.
Soittokunta puhalsi juhlan alkavaksi. Fanfaarin jälkeen alkoi insinööri
itse puhua. Syntyi syvä hiljaisuus.
-- Työtoverit! Me olemme tehneet ahkerasti työtä monta vuotta. Ja
nyt olemme ottaneet itsellemme iloisen lupapäivän. Meillä on paljon
syytä siihen. Ahkeran työn jälkeen ymmärtääkin oikein vapaahetken
arvon. "Jumala lähetti meidät tänne ilman nimeä, ilman omaisuutta,
ilman ansiota hänen edessään. Mutta hän antoi meille kaksi suurta
lahjaa: välikappaleen ja päämaalin. Välikappale on työ, päämaali
rakkaus." Näin sanoo muuan norjalainen ajattelija. Tämän me nyt
voimme sovittaa itseemme. Meillä on työ välikappaleena ja päämaalina
rakkaus. Käsitätte paremmin, kun puhun suoraan. Tuolla tehtaalla olemme
monta vuotta tehneet uutteraa työtä. Tämän työn päämaalina on ollut
rakkaus. Äsken maksoin tehtaan viimeisen velan. Tehdas on siis nyt
aivan velaton. Jokapäiväisen omistuskäsityksen mukaan sanottaisiin,
että tehdas on _minun_. Mutta minä ymmärrän, että se ei ole minun,
vaan teidän ja minun yhteinen. Yhteistyössä olemme sen hankkineet. Ja
sentähden huomeisesta päivästä lähtien tehtaan vuotuisesta voitosta
juoksee määrätty osa itsekullekin teistä. Sen mukaan, minkä arvoinen
on työnne tehtaassa, sen mukaan saatte myös osan vuosivoitosta
prosenttiluvuissa. Muuten asetetaan nyt tehdas osakeyhtiölle sen
palveluksessa olevien kesken. Säästöillään voi jokainen teistä lunastaa
siihen itselleen osakkeita, sillä osakemaksu pannaan alhainen. Joka
vuosi voi lisätä osakkeitaan. Itselleni lohkaisen myös osakkeita.
Osakkaiksi pääsevät ainoastaan vähintäin kolme vuotta tehtaassa
työskennelleet. Osakemaksuista muodostetaan rahasto tämän tehtaan
palveluksessa olevien työmiesten lasten kouluuttamista varten
luonnonlahjain, taipumusten ja halun mukaan. Te itse olette jääneet
vähälle tiedollisesta kasvatuksesta. Tulkoon sitä sen runsaammin teidän
lapsillenne. Heissä on tulevaisuutemme kaunein toivo. Jokapäiväinen
elämä meille tarjoo synkkiä esimerkkejä siitä, -- tässä insinööri
katsoi merkitsevästi Perttiin, joka siellä oli yhdessä joukossa ja
jolle insinööri oli antanut entisen paikkansa piirustajana tehtaan
konttorissa -- miten perusteellisen kasvatuksen puute vie lahjakkaatkin
luonteet haaksirikkoon. Koettakaamme tässä suhteessa pelastaa läheisin
nuorisomme! Teidän lapsenne ja teidän lapsenlapsenne ja niin edelleen
saakoon isäinsä heistä sen siveellisen matkasauvan elämän eksyttävällä
maantiellä, minkä oppi ja valaistus voi antaa. Korkeampaa oppia
ken haluaa, saa myös tämän rahaston avulla. Ja ihanin toiveeni on
ollut, että rahastolla voitaisiin ensinnäkin tälle tehtaalle omien
lastenne keskuudesta saada kaikki tarvittavat "herrat", niinkuin
niitä jokapäiväisessä puheessa sanotaan. Olen ajatellut rakennusta
alettavaksi juuresta alkaen.
Huomisesta alkaa tehtaallamme 8-tuntinen työpäivä. Teille tulee siis
nyt enemmän tilaisuutta sielujenne, muistakaa se aina _kuolemattomien_
sielujenne tarpeitten tyydyttämiseen. Tämä kaikki on saatu teidän
omalla uutteralla työllänne aikaan.
Strang oli lopettanut. Työväki ei ensin ymmärtänyt hänen puhettaan.
Heistä tuntui se mahdottomalta. Mutta yks kaks! Kohta oli koko joukko
riemuavana huutona: "eläköön insinööri Strang!"
Heille selvisi, että se oli sittenkin totta, totta, että tehdas olisi
nyt heidänkin... kuulkaa: _heidänkin!_
Miesjoukko syöksyi insinöörin luo. Nosti hänet vahvoille
käsivarsilleen, hurrasi ja riemuten kantoi häntä ympäri kenttää
soittokunnan marssia puhaltaessa. Se oli ilosta juopunut tuo joukko.
Lapset tulivat insinöörille kumartelemaan ja niiailemaan. Naiset silmät
kosteina häntä ihailivat. Ja miehet pyytelivät opettajaa julkisesti
kiittämään insinööriä koko työväestön puolesta.
Opettaja nousi torniin, tarttui innostuneena hattuunsa ja huusi:
-- Hyvät veljet ja sisaret! Hurratkaa ja riemuitkaa! Tänään on
kapitalismi ja työmies tehnyt keskenään pyhän liiton. Insinööri Strang
on tulevaisuuden yhteiskunnan airueita. Eläköön hän! Sata vuotta
eläköön hän!
Yhtenä ilomerenä vyöryi taas koko kenttä. Vanhat miehetkin muuttuivat
vikkelän iloisiksi kuin pienet lapset.
Sitte seurasi laulua, kuvaelmia, soittoa, ilotulitusta, virvokkeita.
Pimeän tultua koko kenttä hohti monenmoisessa koreassa valossa.
Raketit suhahtivat ylös taivaalle ja kaikkein kirkkaimpana sädehti
tulikirjaimilla kunniaportissa: "Työ on miehen kunnia."
Insinööri tunsi suurta, sielullista nautintoa, jotain sellaista
yliaistillista kuin ylhäissukuinen laupeuden sisar, joka heittää
silkkinsä ja lähtee palvelemaan spitalisia.
Kuu nousi ja verhosi haaveelliseen hohtoonsa koko kentän, sen ilossa
uivat ihmiset ja kaikki koristeet. Insinööristä tuntui kuin luontokin
ottaisi osaa tähän ihmisten veljeysjuhlaan, tähän hänen pitkän
työviikkonsa sunnuntairiemuun.
Myöhään yöllä palattiin soihtokulussa tehtaalle Ja silloin kulettaessa
laulettiin:
"Siksi Suomi taisteleepi,
siksi teemme työtä,
että valon henkivoimat
viihtyis meidän myötä,
että maassa selkeäisi
sumut Suomenmaasta,
ett'ei veljyt veljeänsä
riistä eikä raasta.
Me kun teemme työtä,
sumut poistuu maasta."