ADELAIDE JA THERESE. Ah! (Molemmat Kannelta vastaan).
KANNEL. Meillä on nautintorikas hetki edessämme. -- Iisakki, oletko
valmis.
POROMÄKI. Jo monta vuotta.
ELPYVÄ. Ellei arvoisalla herrasväellä ole mitään sitä vastaan, niin
minä seuran ratoksi rohkenen lausua viime yönä sepittämäni runon.
ADELAIDE. Ah lausukaa. (On koko ajan Kanteleen kimpussa).
ELPYVÄ. Se on aivan omituinen tunnelmalleen, aivan omituinen.
POROMÄKI. Onko se pitkä?!
ELPYVÄ. Ei juuri. Se on enemmän lyhyt, mutta...
ADELAIDE. Lausukaa, ah, lausukaa jo!
ELPYVÄ. Siis lausun, (vetää paksun kaaran povitaskustaan). Runoelmani
on dialoogi. (Lukee). Lilja ja kuu.
ADELAIDE. Ah, niin kaunista! Lilja ja kuu.
ELPYVÄ. Lilja ja kuu. Aluksi seuraa vuoropuhelua liljan ja kuun
välillä.
POROMÄKI. Millä kielellä?
ELPYVÄ. Kuu näkee liljan ja haastaa silloin liljalle.
POROMÄKI. Tapahtuuko se talvella?
ELPYVÄ. Oletteko nähnyt liljoja kuutamossa talvella.
POROMÄKI. Minä aattelin että jos lilja olisi ollut ansarissa ja
kuu olisi puhunut lasin läpi.
JOSEFIINA. Älä puhu niin paljon Iisakki, se ei ole hyvä sinun
rinnallesi.
ELPYVÄ. Lilja ja kuu. (Lausuu). Oi lilja, miksi valkee noin, sa oot
kuin koite aamun koin.
THERESE. Eikö aamun koi ole punertava?
ELPYVÄ. Jaa, kyllä se ei ole, ja kun liljasta on puhe, niin tämä väri
sopii aamun koille paremmin.
POROMÄKI. Niin; ja kyllähän koit toisinaan on melkein valkoisia.