Huone maakartanossa. Ovi taustalla. Oikealla seinämällä pari akkunaa.
Toinen ovi vasemmalla.
Ensimäinen kohtaus.
(Elpyvä on akkunassa ja katselee ulos. Helenius tulee).
ELPYVÄ. Katsokaapa tuonne, herra Helenius.
HELENIUS. Joo, minä näin jo tullessani...
ELPYVÄ. He ovat soutelemassa.
HELENIUS. Niin ovat, niin.
ELPYVÄ. Katsokaa nyt kuinka neiti Adelaide nauraa!
HELENIUS. Niin näkyy nauravan. -- Ja neiti Therese myöskin!
ELPYVÄ. Hän tuntuu huvittavan heitä kovasti, tuo herra Kannel.
HELENIUS. Niin tuntuu. (Paussi. Katsovat ulos akkunasta).
ELPYVÄ. Neidit eivät enää osaa muusta puhuakkaan kuin hänestä.
HELENIUS. Hän on heistä kovin intresantti.
ELPYVÄ. Ja mikä hänessä on intresanttia?! Ei suoraan sanoen mikään.
HELENIUS. No eipä todellakaan. Kyllähän hän on iloinen...
ELPYVÄ. Ei hän ole mitään! Nuori, huikentelevainen ja varakas, mutta
tyhjä sielu.
HELENIUS. Ei hänessä mitään syvempää ole, kyllä se on totta.
ELPYVÄ. No ei, Jumala paratkoon! Ajatelkaas, tuommoinen nuori
hulivili! Mitä hän on kokenut syvällistä elämässään? Onko hän
koskaan vaivannut itseään synkillä ajatuksilla, onko hän koettanut
yökaudet syventyä suurten runoilijain teoksiin? -- Lausun tämän
vaan esimerkiksi. -- Onko hän koskaan itse koettanut panna kokoon
pienintäkään runoa? -- Tämäkin vaan esimerkiksi. -- Ei, sitä hän ei
ole. -- Mutta tehdä pilkkaa runoudesta, sitä hän kyllä osaa.
HELENIUS. Hän tuntuu todellakin sangen löyhältä. Ei mitään
vakavampaa. Jos hänen pitäisi esimerkiksi syventyä jonkun lakiteoksen
henkeen, niin sepä vasta olisi näky. -- Olkoon tämäkin nyt vaan
esimerkiksi sanottu. -- Ja kuitenkin semmoinen työ vaatii ajatuskykyä
ja edistää ja kehittää ihmistä.
ELPYVÄ. No totta kai! Tuommoiset nuoret miehet ne nauravat kaikelle
-- Runous esimerkiksi heistä ei ole minkään arvoinen. Sitä osaa muka
kuka vaan viitsii. -- Heillä on rahaa, ei mitään muuta.
HELENIUS. Niin. Ei mitään muuta. (Paussi. Katsovat ulos). Minua
on viime aikoina alkanut arveluttaa tuo herra Kanteleen liika
seurusteleminen neitien kanssa.
ELPYVÄ. Totta puhuen niin minuakin.
HELENIUS. Me olemme jääneet vallan syrjään. Ja suoraan sanoen, minun
asiani vaativat neiti Theresen suosion, ja muutenkin tietysti minun
tunteeni.
ELPYVÄ. Niin minunkin neiti Adelaiden, ja tietysti minäkin muuten
myös... -- Jotain olisi tehtävä.
HELENIUS (katsellen akkunasta). Tuommoinen poikaviikari! Se on
kerrassaan hermostuttavaa! (loukkautuneena). Neiti Therese säilyttää
jo ruusua häneltä.
ELPYVÄ (samoin). Ja neiti Adelaide ruiskukkaa!
HELENIUS. Siinä sen nyt näette! Me alamme olla heille ilmaa.
ELPYVÄ. Ja me olimme jo niin hyvällä alulla.
HELENIUS. Mikä minua vielä harmittaa, on se, että herra Kannel on
niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
ELPYVÄ (levottomana). Toivottavasti ei mitään olekaan tapahtunut!
HELENIUS. Niin, minä tarkoitan, että hän ei välitä meistä.
ELPYVÄ. Jaa niin... (paussi). Harmillista että hän tuli tänne
keikailemaan ja pilkkaamaan. Hän on pilannut minulta koko tunnelman.
HELENIUS (päättävästi). Minä olen päättänyt tehdä hänen
keikailemisistaan lopun.
ELPYVÄ. Ja mitenkä se kävisi?
HELENIUS. Minä luulen keksineeni keinon.
ELPYVÄ. No?
HELENIUS (arvokkaana). Eikö nainen miehessä ihaile ennen kaikkea
ihanteellisuutta? (Röyhistää itseään).
ELPYVÄ (samoin röyhistäen itseään). No totta kai. Julia ihaili Romeota.
HELENIUS. Jos nyt mies näyttäytyy toiseksi kuin miksi nainen on hänet
kuvitellut, niin miten silloin käy?
ELPYVÄ. Jaa silloin...
HELENIUS. Niin. Ettekö arvaa? No, nainen alkaa silloin halveksia
miestä.
ELPYVÄ. Niin niin, tietysti, sehän on luonnollista.
HELENIUS. Tekin siis myönnätte niin olevan.
ELPYVÄ. No totta kai. -- Minä tunnen ihmiset minä.
HELENIUS. Meidän täytyy saada herra Kannel huonoon valoon neitien
silmissä.
ELPYVÄ. Mutta mitenkä?
HELENIUS. Posessionaatti haluaa pois täältä kylpylaitokseen. Hän on
tehnyt itsensä kipeäksi vaan siitä syystä, minä tiedän sen.
ELPYVÄ. No?!
HELENIUS. Herra Kannel tietysti seuraa mukana. -- Me autamme heitä
pääsemään.
ELPYVÄ. Suokaa anteeksi, mutta minä en vielä käsitä...
HELENIUS. Rouva Poromäki epäilee tietysti rakkaan miehensä tautia ja
Poromäki on tohvelin alla aivan kokonaan. Mutta jos me saamme rouvan
suostumaan Poromäen lähtöön, niin on varma, että neidit myös lähtevät
kylpylaitokseen. Sillä he seuraavat Kannelta.
ELPYVÄ. Entäs me?!
HELENIUS. Me matkustamme neitien kanssa, mutta vasta viikkoa
myöhemmin kuin posessionaatti ja herra Kannel.
ELPYVÄ. Minä en oikein käsitä, minne te pyritte näiden monien mutkien
kautta.
HELENIUS. Se tulee nyt. Posessionaatti ja herra Kannel tulevat
tietysti viettämään hurjaa elämää kylpylaitoksessa.
ELPYVÄ. Niin?
HELENIUS. Me tulemme neitien kanssa ja yllätämme heidät.
ELPYVÄ. Ja neidit alkavat halveksia herra Kannelta.
HELENIUS. Niin, se on selvä asia. He saavat kuulla yhtä ja toista,
ehkä nähdäkkin.
ELPYVÄ. Ja silloin me olemme voittaneet. Keino on hyvä. -- Mutta jos
he elävätkin ihmisiksi?
HELENIUS. Olkaa huoletta. Minä tunnen heidät.
ELPYVÄ. Parasta kaikesta on se, että herra Kannel ei tule huomaamaan
mitään koko juonesta.
HELENIUS. Se se juuri on hienoin kohta, (kuuluu yskimistä).
Posessionaatti tulee. Nyt vaan hiljakseen odottamaan asiain kulkua.