On tuttu tähti: se valaisee
Ja lämmittää joka hetki;
Se pientä, suurtakin palvelee
Ja kauan kestää sen retki.
Sen väsy siivet ei lennostaan,
Ei uuvu sydämen juuret,
Vaan sill' on voimia matkassaan
Ja tarkoituksetkin suuret.
S'ei pyydä lämmintä, antaa vaan,
Vaikk' itse jäätä se kohtaa;
S'ei vaadi, valkeutt' antaissaan,
Vaan hornankuiluunkin hohtaa.
Jos sille aukean selkäs suot,
Se sulle lämmintä kantaa;
Jos mustan muotosi siihen luot,
Se kirkkauttansa antaa.
Jos missä kalmakin kammottaa,
Yö valtakelloja soittaa,
Niin tähden silmä siell' aukeaa,
Ja hallan vallat se voittaa:
On metsä vihreä, virta soi
Ja lintu ilmoja liitää. --
Oi, ihmismielikin, mikset voi,
Kuin tähti, lämpöisnä kiitää!
Kun lämpötähtenä loistaisin,
Niin onnistuttaisin muita,
Ja veisin ilmoihin kirkkaihin
Maan kylmäkarmeita kuita.