Kului aika, vieri toinen.
Suomen rannalle merestä
Nousi neitsyt lapsirinta,
Ihmismieli, äitirinta --
Tuhat neitsyttä mukana.
Hän ei miekkoja mitellyt:
Kantoi ristin rinnoillansa,
Poven peitossa sydämen,
Joka ihmistä rakasti
Kuin emo omaansa pientä,
Sitä vaali ja varusti
Maailman meren varalta,
Sille suuntasi elämän.
Neitsyt paimenen tapasi
Neuvoi: kutsu kaikki kansa
Tänne luonnon temppelihin,
Heitä lapsen luo opasta!
Paimen nousi kukkulalle,
Siellä torvehen puhalsi.
Siitä raikui vuoren rinta
Auringon kevät-ilossa:
Kansa arkana likeni
Kupittaalle, kuulostellen
Ajan suuria sanoja.
Siellä taivasholvin alla
Luonto lehtiään avasi,
Luki kirjojaan elämä.
Linnut lauloi, metsä soitti,
Taivas tulta leimahteli,
Myrsky mainitsi lakia,
Rakkautta päivä paistoi,
Maata siunasi pisarat.
Neitsyt istui lähtehellä,
Sylissä suloinen lapsi
Kastekauhanen kädessä:
Kastoi nuoret, kastoi vanhat,
Puhtaudelle pyhitti,
Käski lapsiksi ruveta
Vertaisiksi toisillensa:
Jäädä pieniksi pahassa,
Suuriksi hyvässä nousta,
Tasalle ikuisen taaton.
Veri säästyi vuotamasta
Touvot maassamme tohisi.