Hauta se oli minun elämäni,
Yksin, aukea, kaiuton.
Nähnyt ei kenkään kyyneltäni --
Näkihän silmäys auringon!
Näkihän metsäkin ouruvettä,
Kuinka se talvea huuhtoi pois.
Sydäntä kyynele huuhtoi, että
Palata sinne taas nuoruus vois.
Hautaholvini alhoon astui
Kevät-yö impenä nuorena:
Silmäni kyyneleistä kastui,
Riemujen aamukasteesta.
Kukkia immen on poskipäissä,
Toivoa silmistä säihkyää.
Minäkin uutena, niinkuin häissä,
Taas alan kannelta helkyttää.
Hiirenkorvall' on koivun lehti
Uuden elämäni tarhassa;
Vuokko ja ruusu jo aueta ehti, --
Nurmi on nuorta ja puhdasta.
29/1