Niin hoikka hän oli varreltaan
Ja hento kuin oljenkorsi,
Ett' elämä häntä painosti
Ja vastoinkäymiset sorsi.
Muut mitä kantoivat hilpeään,
Se tuskia hälle tuotti
Ja tunto soimasi yhtenään,
Vaikk' aina hän Luojaan luotti.
Oli torpanpoika hän syntyjään,
Ei hennoksi häntä luultu,
Vaan kourin karkein kohdeltiin,
Ei valitusvirttään kuultu.
Ei sotinut vastoin yhtäkään,
Muut mustasi häntä ja tuhri.
Kuin karitsa kärsi tuskiaan,
Tämä nälkäseutujen uhri.