Taas ratsuja villejä kengitetään
Sun nuoria viljojas polkemaan,
Ja vainonvoimia yllytetään
Sun kirkkosi, koulusi kaadantaan.
Sinä lempeä, lauhkea suomalainen
Vain kynnät ja kylvät ja kirkkoa käyt,
Kuin ystävä sortajallesi näyt,
Kuin laps' olet luottava, uskovainen.
Sun yhteis-onnesi pohjalta jo
Pois paasia, parsia riistellään,
Lain turva, sun kattosi mainio,
Se kelvottomaksi nyt kiistetään.
Sinä lempeä, laupias suomalainen
Näet untasi, nukkuen rauhassa yöt
Ja tyynesti toimitat päiväsi työt,
Olet ihmisten oikeutt' uskovainen.
Sun kielesi, joka sun sieluas soi
Ja jok' on sun elämäs hengitys,
Sen vieras suustasi kiskoa voi --
Sitä räiskyy ratsujen kengitys!
Sinä huoleton, rauhainen suomalainen
Vain nauttien lauloit, leikit ja joit
Ja huomispäivälle velkoja toit,
Kuin lammaslaum' olit hajanainen.
Kun luonasi Kaakkolan kartanomies
Käy perintö-onneas arpomaan,
Sinä neuloista kiistelet, veljesi ies
Ja oikeus -- niitä et huomaakaan.
Sinä lohdutat itseäs Euroopalla,
Mut rakkaus sulla on tunnetta vaan,
Teon mieheksi milloin kasvanetkaan,
Kun keskoista työmme on kaikkialla?
He meidän keskellä keksivät kyyn,
Sen auttavat uusia poikimaan;
Me toistamme syytämme, vaan oman syyn --
Sen milloin riennämme korjaamaan?
Meit' auta ei maailman valtain kunto,
Jos lahkot kansamme juuria syö:
Meit' auttaa veljekäs toimi ja työ,
Jalouhrinen, voimakas yhteistunto.