Valonsankari, aurinko,
Sinun matkas on mainio:
Nouset loistossa, kunniassa
Niinkuin paavikin valtikassa.
Mut et kansoja kerjää, kisko
Etkä valheita heille visko.
Sinä lämmintä valkeutta
Kylvät, kasvatat rakkautta.
Nostat ruusun ja neilikin,
Lemuhuulisen narsissin,
Mimosan, kultia kukkivan,
Eukalyptuksen korkean.
Jalo palmu ja sypressi
Kohti taivasta pyrkivi,
Sitrun, viikuna, viinimarja,
Tuhatsilmäinen kukkasarja
Päivän lemmestä päilyvät,
Pippurmarja ja piikkipensas
Oman luontonsa näyttävät.
Sisiliskokin, käärme, konna
Ovat tahdosta auringon --
Nehän nostavat taistelon:
Muuten maailma toimetonna
Kuollut, keinoton, kurja on.
Jalopeura ja kotka, ne
Aasit nostavat valveille.
Mutta auringon valta, muista
Ylin, voittavi taisteluista:
Näitkö riehuvan myrsky-yön?
Päivä päästi sen pauhinasta;
Tunnet raakojen rosvo työn --
Valo auttavi vainojasta.
Valon kulku se vainoo maata,
Ettei kuolema voittaa saata.
Miksi säikyt, kun pilvehen
Näet peittyvän päivyen?
Miksi auringon vaipuessa
Suru sulla on katsehessa?
Alas Esterelvuoren taa
Valon sankari uppoaa.
Meri siellä sen ottaa vastaan,
Niinkuin äitikin lempilastaan,
Rinta hehkuen purppurasta,
Pojan kaunihin kunniasta.
Kukka silmänsä ummistaa,
Iltalauluja kaikuu maa.
Miksi riennätte pilvet sinne?
Päivän haudalle vaiko minne?
Miksi Esterel synkkä on?
Hautakumpuko toivoton?
Pilvet varjoja sinne heittää,
Suruharso sen kasvot peittää.
Itkee taivaskin. Tauotkoon!
Valo ei väsy taisteloon.
Pääskyt muuttivat Afrikkaan,
Mutta palaavat aikanaan.
Kesyn pääskynpä seurassa,
Valon noustua uutena,
Palajamme taas pohjolaan
Pimeyksiä voittamaan.
Cannes.