Ajan aallot ankarasti lyövät
Ja ryske kaikkialla käy,
Maan suuret pienempiä syövät
Ja heikon lohdutust' ei näy.
Väkivalta toivon sammuttaapi
Ja villit voimat raivoaapi.
Oi, ihmisyys, oi oikeus,
Miss' onkaan teidän pelastus!
Mik' ääni huutaa rinnassamme?
Se ihmisyyden vaatimus:
Ett' on myös Suomen kansallamme
Elämän suuri oikeus.
Me omilta kun juuriltamme
Valoa kohti ponnistamme,
Hedelmät Suomalaiset me
Sivistystyölle kannamme.
Me nuoret mielet yhdistämme
Nyt kaikki valon lieden luo
Ja sydäntämme lämmitämme,
Se meille uuden tarmon tuo.
Se taistelussa ihmisyyden
Tuo meille innon, kestävyyden
Ja tunnon selvän, kirkkahan,
Pimeät vallat voittavan.
Tää kansa, joka sielustansa
Jo muinoin suuret laulut loi,
Ei sorru miehuusvuosinansa,
Kun lasnakin se kestää voi.
Työase sillä heiluu vyössä,
Sen voima varttuu päivän työssä
Ja pohjasta sen sydämen
Soi laulu uuden huomenen.
Kuin niittypaju painon alta
Me nousemme ain' uudelleen;
Kuin raita, ilmaa korkealta
Me hengitämme sydämeen;
Ja niinkuin laine rantojansa
Tää kansa seuraa lakiansa.
Vaan ajan myrskytuulissa,
Oi Suomi, ollos valvova!
Me naapuria lähestymme,
Kun kättä ystävän hän tuo,
Työkumppaliin me veljestymme,
Kun hänkin meille arvon suo.
Vaan kädessä jos käärme hällä,
Me kaartelemme etähällä:
Mies kelpo karttaa riitoja,
Tok' oman tuntee arvonsa.
On meidän arvo itse meissä,
Sit' emme salli tallata.
Kun rehti kunto töissä, teissä
On kunniamme mittana;
Kun valistus on miekkanamme
Ja puhdas tunto rinnassamme,
Kun itseämme emme myö,
Ei mitkään vallat meitä lyö.
Me nuoret mielet yhdistämme
Siis valistuksen lieden luo,
Ja sydäntämme lämmitämme,
Se toivon, voiman, innon tuo:
Ett' uskollisna suojelemme
Me isäin lait ja vapautemme,
Niin Suomi polvi polvelta
On kukoistuva, nuortuva!