MONTBLANC.

Jalo Montblanc, korkearinta,

Se päätänsä pilviin nostaa

Kuin jättiläisvanhus suuri.

Sen kylmä ja ylpeä otsa

Ei laaksojen hellettä tunne,

Ei tuskaa, kuumetta kansain,

Jotk' alhaalla kantavat kuormaa

Tai huutavat sääliä suurten.

Se tunnotta nähnyt on, kuinka

Himot riehuvat Ranskan maassa,

Ihmisoikeus sortoa kärsii.

Se nähnyt on karkean painon,

Sotavalta kun, Saksasta nousten

Yli Euroopan rientoja kahlii;

Ja virka- ja aatelisherruus

Ja kirkkojen taikaustaito

Apenniinien, Pyrenein maissa

Luo sokkoa, kurjuutta kansaan --

Mut missä on kyyneles, Montblanc?

Jalo Montblanc, korkeaotsa!

Sydän sulla on vuorta ja jäätä:

Sinä orjuudesta et suutu,

Et innostu vapaudesta,

Joka Sveitsissä viljoja kantaa,

Luo tointa ja tarmoa kansaan;

Ei onnettomuus, ei onni

Sun ruhtinaspäätäsi käännä.

Olet itsekäs kuin väkivalta,

Joka Korsikan saarelta nousi,

Joka loiston ja kunnian paisteen

Joi yksin ja kansoja polki.

Miks syty ei rintas ja hehku

Hyvän, oikean puolesta maassa?

Kai ohimokulmasi jäiset

Ovat kiihkojen hautakumpu,

Sotaraunio taistelun jälkeen. --

Oi, tuomitsenko sun väärin?

Sinun otsasi pilvet kenties

Ovat murhetta onnettomista.

Valonhohtava pääsi -- kun kylpee

Se auringon purppuramertä --

Ylös kutsunee valkeuksiinsa.

Jalo Montblanc, otsasi loistaa

Ja silmäsi kyynelet vuotaa,

Purot juoksevat rintojas pitkin. --

Sydän sullakin sykkiä mahtaa.

Genève.