Lapsuudessa mulle laulettiin,
Ett' on joutsenlintu valkea,
Siksi luettiin se puhtoisiin,
Mainittihin taivaan lintuna.
Minä kuulin, uskoin vahvasti, --
Mit' ei voisi lapsi uskoa? --
Kuinka valkojoutsent' ylisti
Kaikki, kiitellen sen laulua.
Pyhä laulu, laulu taivainen,
Valkojoutsen vaan sen laulaa voi;
Mustat ovat suku korppien,
Niiden suust' ei moinen sävel soi.
Tuota kummastellen kuuntelin,
Kaunis kasku lapsen korvillen;
Valkojoutsenista haaveksin, --
Mutta viisastui myös lapsonen.
Kävin kerran eläintarhassa.
Mustan, kaarikaulan linnun näin!
Onko silmäni nyt harhassa?
Ymmäll' aivan kysyin itseltäin.
Näenkö mustan korppijoutsenen,
Ylevän kuin koskaan valkea?
Kuulenko myös ihmelaulun sen --
Voinko korviani uskoa?
Musta joutsen taivaslauluineen --
Kahta kauniimpi on maailma!
Kaksin kerroin käypi sydämmeen,
Kun saa kuulla mustaa, valkoista.
* * *
Ennen yksin valkoihmistä
Ihmis-arvoiseksi uskottiin,
Musta neeker, juhtaeläjä,
Arvattihin orjiin alhaisiin.
Myöskin Valkosista arvoa
Voittivat vain luokat muutamat,
Jotka tunsi ihmetietoja
Taikka joitten napit loistivat.
Suuri joukko, "musta kansa" vaan
Peloin kuuli käskyn: "tottele!"
Kuivan leivän jyrsi loukossaan,
Kuivemman sai ruuan hengelle.
Nytpä toisin. Mustat joutsenet
Joutseniksi nyt jo tunnetaan,
Neekeritkin mustapintaiset
Voittavat jo ihmisarvoaan.
Hikiotsa työmies nostaa pään,
Vaatii vapautta, arvoa;
Itse tahtoo johtaa itseään,
Etsii oikeuden voittoa.
Riennä, työmies, nouse ylöspäin,
Mallinasi musta joutsen on;
Toki toimes maahan kiinnittäin,
Ettet eksyis pilvilentohon.
Niinkuin ilma joutsenlennolle,
Sulle kallis olkoon vapaus!
Niinkuin johtotähti laivalle,
Rientos ohja olkoon oikeus!
Sitten Suomi kaksoisjoutsenna
Joukoin laulaa virttä vahvempaa,
Musta olkoon ken tai valkea,
Yhteis-onni meitä innostaa.