Miehet -- nehän maailman
Tällaiseksi loivat,
Naissuvulle katkeran
Kärsimyksen toivat,
Itse herrastellakseen
Naisen loivat orjakseen.
Mies on tehnyt raamatut
Varsin väärät, nurjat,
Joiss' on Eevat kuvannut
Sekä Saarat kurjat,
Joilla vaan on huolena
Omenat ja lapsensa.
Senpä vuoksi vielä nyt
Nainen lasta kantaa.
Ruokahuolet, keittelyt
Mies nyt hälle antaa.
Tuskin naisen salliskaan
Pistää päätään maailmaan.
Mies -- no kukas sitten muu!
Naisen pisti häkkiin,
Jossa raukka tuhmentuu,
Jääpi niinkuin säkkiin.
Kureliivit -- eikö net
Lie tuon häkin jäännökset.
Ken se neuvoi uskomaan
Miestä naisen pääksi?
Juuri miesi, noustuaan
Oikein itsekkääksi. --
Ikäänkuin ei naisessa
Äly oiskaan hienointa!
Mies, se julma, kylmä pää,
Nytkin ottaa, jättää.
Nainen tuskin hirviää
Tarjotakkaan kättään.
Mies -- se hävyttömintä! --
Mont' on yksin jättännä.
Sama mies, se vietävä,
Kaikki vallat johtaa.
Senvuoks sota verisnä
Maailmaa nyt kohtaa.
Olis nainen vallassa,
Sodat käytäis sanalla!
Olis nainen vallassa
Edes miehen verran,
Silloin totta maailma
Parannettais kerran,
Epäkohtaa tuskin jäis --
Pois ne kaikki pyyhittäis.
Vaan nyt voittoon pyrkien,
Sotaa, sotaa käymme;
Kaikki keinot koitellen
Salaa, julki näymme:
Miehen sydän -- ensin se! --
Järjen kyllä voitamme.
Sitten, naisen johdossa
Kun on kaikki mielet,
Maassa saadaan oikeutta,
Soipi sovun kielet.
Mieskin, vanhan tavan vuoks,
Pääsee neuvopöydän luoks.