On hulluus järjen silmillen,
Kun Helliä rakastan.
Mut luonnonlait on sydämmen
Ja niitä noudatan.
Ei järki kauan vainottu
Ja vaivaiskasvuinen,
Voi luonnon mieltä ymmärtää --
Totelkoon nöyrtyen!
Tai kasvakoon ja nouskoon se
Sydämmen suuruuteen,
Niin eivät aina riitele,
Vaan käyvät rinnakseen.
Ja sitten -- sen jo aavistan --
Ei naura järkikään,
Ett' Helliäni rakastan
Kuin valo lämmintään.