Mun henkenikö vanhettuis?
Ei koskaan, milloinkaan!
Se on kuin taivaan tähtönen
Ikuinen loistossaan.
Se yhtyy tähtein kiertohon
Ja kulkuun auringon,
Maan kaikkein maitten keväimeen
Se yhdistynyt on.
Ja kaikkein kansain innostus
Minussa puhkeaa
Ja kaikkein aikain toivehet
Mun toivomahan saa.
Ja kiihkot kaikkein hurjimmat
Mun nostaa kuohumaan.
Mut sydämmeni kuvastaa
Myös taivaan kirkkainnaan.
Syliini tullos, immyt, siis
Kevääsen ainaiseen!
Sun nuoruutesi kautta taas
Ma liityn nuoruuteen.
Jos sitten tappais minut syys
Ja talvi hautoais,
Niin joka kevät henkeni
Elohon puhkeais.
Ja niinkuin meri virrat maan
Poveensa painaltaa,
Niin suonet kaiken elämän
Minuhun pulppuaa.
l5/1 1889.