Yhteiskunt' ois mantteliko vanha puhki palvellut?
Korjatkaa se! Paikatkaa!
Voitte poiskin viskata,
Mutta uusi ommelkaa!
Ihmiskunta oisko vaan kuin patarani rikkunut?
Uudestaan se valakaa,
Tehkää kello sointuva,
Jonka kunniasta maa
Kajahtaa!
* * *
Hyv' on huutaa, valvoa,
Mutta pelko pois!
Vaikka puhki katuja,
Talot raunioina ois:
Katu kasvaa umpehen,
Uusiakin aukee teitä,
Talot kilpaa kohoten
Kotinamme suojaa meitä.
Elämä luo muotoja,
Vanhat hylkää, uusiin vaihtaa,
Edistyksen sulkuja
Tieltään työntää, väistää, kaihtaa.
Vaikka eksyy ihmisyys
Toisinaan,
Usein käypi kestävyys
Uupumaan,
Elämää maass' aina asustaa,
Joka aikanaan taas puhkeaa,
Usein ottaa aimo pohdin,
Ryntää tarkoitusta kohdin
Koskenaan.
* * *
Elämä
Ihmistä
Johtaa vallassaan.
Elämä
Hänessä
Toteuttaa tahtoaan.
Elämän
Liekkivän
Näet rakkaudessa --
Elämä on Jumala.
Ihmiskunta elävä on puu,
Vuosituhannet se kukoistuu,
Kantaa hedelmää,
Siittää elämää.
Kuivuu oksia,
Monta haaraa lahoaa,
Mut taas uusia
Uhkeoita puhkeaa.
Vaikka moni verho lankeaa,
Kevät uutta vaippaa valmistaa,
Sillä sisällä
Asuu elämä.
* * *
Eikö kodissa
Äiti rakasta,
Koska tarvitsee hän rakastaa?
Pikku sisko hoitaa siskojaan
Mielihalust', aivan luonnostaan,
Siit' ett' oikein posket punoittaa.
Hyve salassa
Kukkii kainona,
Tuntee palkakseen,
Kun saa elääkseen.
Uhrauksen innostusta
Viel' on ihmiskunnassa,
Aatevaltain lumousta
Hehkuu nuorukaisissa:
Henkivirrat heitä tempaa
Aikakautta johtamaan,
Yhteishyöty alhaisempaa,
Sorrettua nostamaan.
* * *
Suotta ennustaa
Huuhkat kuolemaa:
Ydin ihmisyydessä
Terves on ja elävä;
Vaikka vanhat verhot lankeaa,
Uudet aatokset,
Voimat, nestehet
Kansoja taas kirkastaa.
Sinnes kuin maa muotoaan
Aina pukee uudestaan,
Uumenistaan voimaa uhkuen,
Sinnes pienoismaailma,
Suurin pienist', ihminen,
Uudestaan on versova,
Sillä sisällä
Asuu elämä.