On jo muutamia vuosia siitä, kun tämän kirjan tekijä käydessään
Notre-Damessa tai oikeastaan tutkiessaan sitä löysi erään hämärän
komeron seinään piirrettynä sanan:
'AN'AGKH [Kohtalo].
Nämä vanhuuttaan mustuneet, näkyvästi kiviseinään kaiverretut
kreikkalaiset kirjaimet ja ties mikä niiden muodoissa ja piirteissä
ilmenevä goottilaisen kaunokirjoituksen erikoisuus, loka ilmaisi,
että ne oli siihen kirjoittanut joku keskiaikainen käsi, sekä
varsinkin niiden uhkaava ja kohtalokas merkitys tekivät voimakkaan
vaikutuksen kirjoittajaan.
Hän mietti ja koetti arvailla, kuka mahtoi olla tuo tuskainen henki,
joka ei ollut tahtonut lähteä tästä maailmasta jättämättä tätä
rikoksen tai onnettomuuden polttomerkkiä vanhan kirkon otsaan.
Myöhemmin on seinää maalattu tai tasoitettu, ja kirjoitus on
hävinnyt. Niinhän on jo pari sataa vuotta käsitelty keskiajan
ihmeellisiä kirkkoja. Joka puolelta ne muuttuvat, niin sisältä kuin
ulkoa. Papit niitä maalauttavaa, arkkitehdit tasoittavat, ja kerran
kansa hajoittaa ne maan tasalle.
Niinpä ei ole enää nykyään jäljellä mitään muuta tuosta
salaperäisestä sanasta Notre-Damen synkän tornin komerossa ja siitä
tuntemattomasta kohtalosta, jonka se niin surullisesti koukeroihinsa
kätki, kuin se heikko muisto, jonka niille tässä pyhittää tämän
kirjan tekijä. Mies, joka kirjoitti tuon sanan seinään, on jo
vuosisatoja sitten hävinnyt jäljettömiin ihmissuvun keskeltä, sana
on vuorostaan hävinnyt kirkon seinältä, kirkko itsekin häviää kerran
maan päältä.
Tuolle sanalle rakentuu tämä kirja.
Helmikuussa v. 1831.