Sen jälkeen kuin tämän kirjan ensimäinen (englantilainen) painos
annettiin ulos, on esiintynyt arvostelu siitä ja etenkin tästä luvusta
englantilaisessa lehdessä -- _The Banner of Israel_ (Israelin lippu) --
joka on omistettu sille opinsuunnalle, että anglosaksilaiset kansat
edustavat Israelin kymmentä kadonnutta sukukuntaa. Seuraava oli v. 1891
joulukuun numerossa, lehdessämme THE WATCH TOWER (Vartio-Torni). Me
julkaisemme sen tässä siinä toivossa että se herättää mielenkiintoa,
koska siinä kosketellaan uusia kohtia:
_The Banner of Israel lehden Toimittajalle_ --
_Herrani!_ Kirjotus, joka äskettäin oli lehdestänne, jossa
"RAAMATUN TUTKISTELUJEN" III osaa, ja erityisesti sen mainitsemaa
anglo-israelilaista kysymystä juutalaisten Palestiinaan palaamisen
yhteydessä tarkastettiin, on tullut huomioni alaiseksi, ja koska se
näyttää vaativan vastausta, kiiruhdan lyhykäisesti vastaamaan siihen.
Kysymys koskee sitä, jos, senjälkeen kun Israelin kymmenen sukukuntaa
erottautuivat noista kahdesta sukukunnasta Rehabeamin päivinä, heitä
milloinkaan jälleen yhdistettiin, joko todellisesti tai näennäisesti.
Teidän kirjeenvaihtajanne väittää, ettei mitään yhdistymistä
tapahtunut, ja että Israelin nimi siitä ajasta alkain ja yhä
edelleenkin kuului yksinomaan kymmenelle suvulle, eikä noille kahdelle
Juudan ja Benjamin suvulle, jotka tunnettiin juutalaisten nimellä.
Tämä erehdys näyttää olevan välttämätön hänen opilleen: että nim.
anglo-saksilaiset ovat nämä kymmenen sukukuntaa, ja että
heidän kukostamisensa johtuu siitä seikasta. Me uskomme, että
seitsenkymmenvuotisesta autiona olosta ja erityisesti Baabelin
vankeudesta palaamisen jälkeen on Jumala pitänyt Israelin kansaa
yhtenä, ja että se käsitti jokaisesta suvusta kaikki ne, jotka panivat
arvoa Jumalan lupauksille ja palasivat Palestiinaan, kun Kyyros julisti
käskynsä, jossa hän suostui heidän lähtöönsä. Me uskomme, että kaikki
ne, jotka eivät palanneet, eivät olleet Israelin yhdyskuntaa, eivät
olleet oikeita israelilaisia, vaan että heidät sen jälkeen laskettiin
pakanoiksi. Me vakuutamme myöskin, että nämä "kadonneet", jotka eivät
olleet oikeita israelilaisia, tulevat tunnetuiksi ja siunatuiksi uuden
liiton aikana tulevana tuhatvuotiskautena eikä evankelikautena.
Muutamiin kohtiin nähden näyttää olevan pienempi väärinkäsitys
kannastamme. Me emme kiellä, että kymmenen sukua erottautui noista
kahdesta suvusta, emmekä myöskään että nuo kymmenen, jotka edustivat
enemmistöä, sellaisina säilyttivät alkuperäisen, kaikille yhteisen
nimen (Israel), emmekä myöskään että nuo kaksi sukua olivat Juudan
nimellä tunnetut, emmekä myöskään, että oli olemassa melkoisia syitä
eroamiseen, emmekä liioin että tämä oli sopusoinnussa Jumalan
suunnitelman kanssa heidän kurituksekseen, emmekä myöskään, että nuo
kymmenen sukua meni vankeuteen noin seitsemänkymmentä vuotta ennen
noita kahta sukua, emmekä että Jumalalla on mahdollisesti joitakin
siunauksia kymmenen suvun jälkeläisille samoin kuin noiden
kahdenkin suvun jälkeläisille ja kaikille maan suvuille "kaiken
ennalleenasettamisaikoina, joista Jumala on ammoisista ajoista asti
puhunut pyhäin profettainsa suun kautta." -- Apt. 3: 19--21.
Mitä me väitämme on, että suuri opettaja oli oikeassa selittäessään
että "pelastus on juutalaisista", ja että suuri apostoli oli oikeassa
selittäessään Jumalan järjestyksen olevan -- "kirkkaus ja kunnia ja
rauha jokaiselle, joka harjottaa sitä mikä hyvää on, juutalaiselle
ensin, sitten myös kreikkalaiselle (pakanalle), sillä Jumala ei katso
ihmisen muotoon." (Room. 2: 10, 11.) Me ymmärrämme tämän niin, että
Baabelin vankeuden jälkeen nimi juutalainen oli sama kuin israeliitta
ja käsitti kaikki, jotka pysyivät kiinni laissa ja toivoivat
aabrahamilaisten lupausten täyttymistä -- laskettuna siihen muutamia
noista kymmenestä suvusta niinkuin myöskin käännynnäisiä niistä
pakanoista, jotka olivat ympärileikattuja. Sitä paitsi eivät noiden
kymmenen suvun kapinankaan aikana kaikki näiden sukujen yksityiset
jäsenet liittyneet siihen. Muutamat heistä jäivät uskollisiksi Juudan
valtakunnalle ja jäivät asumaan juutalaisten keskuuteen.
-- 1 Kun. 12: 17.
Me olemme havainneet ja osottaneet sen huomattavan seikan, että Herra
ja apostolit puhuttelivat "kahtatoista" sukukuntaa -- "Israelin
huoneen" nimellä -- ja näin silloinkin, kun he suorastaan puhuttelivat
Jerusalemissa asuvaa kansaa, jotka kuten kaikki myöntävät,
pääasiallisesti olivat Juudan sukua, mutta osaksi myöskin kaikista
kahdestatoista suvusta. Se tosiasia, että Herramme ja apostolit siten
puhuttelivat kahtatoista sukukuntaa yhtenä kansana ja sovelluttivat
heihin ennustuksia sellaisena, näyttää meistä olevan riittävä syy
tehdäksemme samalla tavalla.
Niiden raamatunpaikkojen esittäminen, jotka koskettelevat tämän asian
eri puolia, vaatisi kovin paljon tilaa; mutta se, joka tahtoo ottaa
esille _Youngin konkordansin_ ja aukaista sivun 528 ja merkitä ne eri
paikat, joissa sana Israel esiintyy Uudessa Testamentissa, on huomaava
runsaasti vahvistavia todistuksia siitä, ettei Herra eikä apostolit
pitäneet Israelin huonetta enää noina "kymmenenä sukuna" ainoastaan,
vaan, niinkuin lausutaan, "koko Israelina". Huomaa erityisesti
seuraavat tekstit: Matt. 8: 10; 10: 6; 15: 24, 31; 27: 9, 42; Mark. 12:
29; 15: 32; Luukk. 1: 54, 68 ja erityisesti värssy 80; samoin 2: 25,
32, 34; 24: 21; huomaa myös tarkasti Joh. 1: 31, 50; 3: 10; 12: 13;
sekä Apt. 2: 22, 36; 3: 12; 4: 10, 27; 5: 21, 30, 31, 35; 13: 16, 24;
21: 28; Room. 9: 6, 31; 10: 19; 11: 25, 26; 1 Kor. 10: 18; Gal. 6: 16;
Ei 2: 12; Fil. 3:5; Hebr. 8: 8.
"Pelastus on juutalaisista", eli niistä israelilaisista, jotka pitävät
liiton, siinä suhteessa 1) että Herramme Jeesus, Vapahtaja, oli tätä
sukua, 2) että jäännös näistä juutalaisista (apostolit ja useimmat
varhaisesta seurakunnasta), Israelin jäännökseksi nimitetyt (Room. 9:
27; 11: 1, 5, 7), tulivat sovituksen palvelijoiksi kantamaan sanomaa
pakanoille, ja 3) että Herra on määrännyt, että luonnollinen Israel,
sokeudestaan parantuneena, on tulevaisuuden ennalleenasettamistyössä
oleva ase, jonka kautta pelastuksen virrat, jotka pulppuavat
kirkastetusta hengellisestä Israelista, tulevat vuotamaan kaikille maan
kansoille, niinkuin on kirjotettu: "Siionista (evankeliajan
Seurakunnasta eli kirkastetusta hengellisestä Israelista) on laki
lähtevä ja Herran sana Jerusalemista (ennalleenasetetusta
luonnollisesta Israelista)." -- Jes. 2: 3.
Mutta kaikissa tapauksissa ovat nuo kymmenen sukukuntaa jätetyt pois
tästä ja kaikista sellaisista lupauksista, sillä ei Siion tai Jerusalem
(ei esikuvallinen eikä todellinen) kuulunut heille. Saadakseen
ollenkaan osaa Abrahamin kanssa tehdystä liitosta, on heidän joko
yhdyttävä hengelliseen Israeliin, jonka päänä on Jalopeura _Juudan_
suvusta, taikka sitten on heidän liityttävä kirjaimelliseen
_Juudaan_ Jerusalemissa jakaakseen hänen kanssaan osan tulevina
ennalleenasettamisaikoina, sillä "Herra on ensin vapauttava _Juudan_
majat." -- Sak. 12: 7.
Teidän kirjeenvaihtajanne todistukset näyttävät olevan kootut
seuraaviin sanoihin, jotka me esitämme lehdestänne. Hän sanoo:
"Mitä siihen tulee, ettei Israel palannut, näyttää vertaus Jer. 29: 1,
4, 10 Esran 1: 1 kanssa, että Kyyron käsky oli ennustuksen täyttyminen,
joka nimenomaan tarkotti juutalaisia; ja Hes. 4: 3--8 käy selville,
että Israelin vankeus-ajan tuli kestää paljon kauvemmin kuin Juudan. Ei
ole minkäänlaisia todistuksia siitä että Kyyron käsky tarkotti kymmentä
sukukuntaa."
Meidän täytyy väittää tätä esitystä vastaan ja pyytää lukijoitanne
huolellisemmin tutkimaan viitatut raamatunpaikat. Jeremias 29: 1--10
neuvoo kansaa etteivät asettuisi asumaan tyytyväisenä rauhaan ikäänkuin
eivät _koskaan_ voisi odottaa saavansa palata Jerusalemiin, vaan että
koettaisivat kotiutua ja järjestää olonsa mahdollisimman hyvin
Baabelissa, koska ei mitään pelastusta tulisi seitsemäänkymmeneen
vuoteen -- joka oli paljoa pitempi vankeusaika kuin mitä he koskaan
ennen olivat kokeneet.
Esra 1: 1 ei rajota ainoastaan Juudaan ja Benjamiin oikeutta eli
vapautta palata. Päinvastoin selittää 3 värssy että Kyyro ulotti
julistuksen kaikille "kuka ikänänsä teidän seassanne on _kaikesta hänen
kansastansa_", ja 4 värssy tekee julistuksen maailmanlaajuiseksi
niinkuin Kyyron valta oli, sanain "_missä hyvänsä ovatkin_ (engl. k.)"
kautta, ja 5 värssy selittää etteivät ainoastaan Juudan ja Benjamin
päämiehet seuranneet julistusta vaan myöskin "papit ja leviitat,
_kaikki_, jotka Jumalan henki kehotti" -- s.o. kaikki joiden sydämet
Simeonin lailla "odottivat _Israelin_ lohdutusta." Sellaisten joukossa
oli _muutamia_ noista kymmenestä sukukunnastakin, vaikka niitä olikin
harvoja. Esimerkiksi, niiden joukossa, jotka Simeonin kanssa odottivat
temppelissä _Israelin_ lohdutusta, oli profetissa Hanna, Fanuelin
tytär, _Asserin sukukuntaa_. -- Luukk. 2: 36.
Mitä tulee viittaukseen Hesekielin 4: 3--8, ei anneta mitään
huomautusta milloin mainitut Juudan neljäkymmentä vuotta tai muun
Israelin kolmesataa yhdeksänkymmentä vuotta täyttyivät. Teidän
kirjeenvaihtajanne jättää huomioon ottamatta, että vaikka tämä
koettelemus jaetaan kahteen osaan esitetään se ikäänkuin tulevaksi
_yhden ainoan_ kansan yli, joka valaistiin saman pääkaupungin,
Jerusalemin, kautta, jonka profetta kuvasi ja joka oli osa hänen
kuvaavasta opetuksestaan. Muutamat otaksuvat tässä annetun opetuksen
olevan, että Jumalan viha kymmentä sukua kohtaan alkoi kapinan ajoilta,
kun he kääntyivät epäjumalisuuteen, noin 390 vuotta ennen Jerusalemin
hävitystä, ja että viha kahta sukukuntaa kohtaan alkoi 40 vuotta ennen
hävitystä jolloin, kuningas Manassen aikana nuo kaksi sukua alkoivat
palvella epäjumalia, ja että Jumalan viha lakkasi ja laimeni sovituksen
kautta heidän synneistään joka tapahtui Jerusalemin ja maan täydellisen
hävityksen kautta. Jos tämä on oikein, palasi hänen suosionsa heidän
Baabelissa ollessaan, kaikille niille, jotka kunnioittivat hänen
lupauksiaan ja jotka odottivat, että seitsenkymmenvuotinen autiona
oleminen päättyisi, jotta he saattaisivat palata palvelemaan Jumalaa
hänen pyhässä kaupungissaan ja temppelissään.
Me vastaamme siis, ettei ole mitään todistusta siitä että ne noihin
kymmeneen sukukuntaan kuuluvista, jotka olivat halukkaat ja uskolliset,
estettiin palaamasta, tahi eivät palanneet pyhään maahan sen
seitsenkymmenvuotisen autiona olon jälkeen. Päinvastoin esiintyy
todistusaineistosta, että heillä oli vapaus palata ja että muutamat
heistä käyttivät tilaisuutta hyväkseen.
Esitettyänsä "Raamatun Tutkistelujen" III osasta: "He
(kymmenen sukukuntaa) hylkäsivät israelilaisen liiton ja tulivat
epäjumalanpalvelijoiksi, uskottomiksi ja käytännöllisesti pakanoiksi",
jatkaa teidän kirjeenvaihtajanne:
Tämä on aivan oikein: kymmenen sukua luopuivat ja saivat täydellisen
eron moosekselaisesta liitosta. (Jer. 3: 8.) Mutta hän sivuuttaa
helmen, joka on tämän vastakohta -- nimittäin että heidät vihittäisiin
jälleen uuteen ja parempaan liittoon. (Jes. 54: 4--8; Hos. 2: 7, 19;
Jer. 31: 31--33.) Israelilaiset olivat todella käytännöllisesti
pakanoita ja lasketaan pakanoiksi tähän päivään asti; mutta tämä pitää
yhtä ennustuksen kanssa, sillä Efraimin 'suuri kansa' on _Gojim_ eli
nimellisiä pakanoita (1 Moos. 48: 19), ja Efraim, Israelin lapset,
joita ei taida mitata eikä lukea, ovat _Lo Ammin_ jälkeläisiä, eli
nimellisiä pakanoita. -- Hos. 1: 9, 10.
Me pyydämme olla toista mielipidettä yllä olevan esityksen suhteen.
Herra ei ole uudelleen kihlannut, eikä hän koskaan tule jälleen
kihlaamaankaan noita kymmentä sukua. Viittaukset eivät osota siitä
mitään sen tapaista. Hosea antaa koko joukon vaikeita kertomuksia
pahasta kansasta. Hos. 1: 4, 6, 7 näyttää mainitsevan kymmenen sukua
erikseen kahdesta, mutta ei lupaa mitään armahtavaisuutta enää, vaan
sen sijaan sanoo että nuo kymmenen tulevat poistettaviksi kokonaan ja
Juuda armahdetaan. Värssyt 9 ja 10 osottavat koko Israelin öljypuun
luonnollisten oksain hylkäämisen (vähäksi aikaa) ja hengellisen
Israelin oksastamisen alkuperäiseen juureen eli lupaukseen -- niiden
pakanoista, joita Herra ei ennen ole tunnustanut kansakseen, jotka
olivat olleet vieraita ja muukalaisia ja erotetut Israelin
yhteiskunnasta, mutta jotka nyt ovat saatetut lähelle ja tehdyt
osallisiksi siitä Kristuksen kautta. Tämän sovellutuksen tästä
raamatunpaikasta tekee apostoli Paavali (Room. 9: 23--26.) 11 värssy
selittää että "silloin", heidän hylkäämisensä aikana ja hengellisen
Israelin hyväksymisen aikana, yhdistettäisiin Juuda ja Israel jälleen
yhden pään alle.
Hos. 2: 1--7 käsittää yhden esitetyistä todistuksista; mutta
huolellisinkaan etsiminen näistä värssyistä ei ilmaise minkäänlaista
lupausta Herran puolelta, että hän tulisi kihlaamaan heidät jälleen.
Jos lukee 13 värssyyn asti, huomataan, että on päinvastoin. Senjälkeen
osottavat 14--18 värssyt näille kapinallisille sitä "toivon ovea",
jonka tuhatvuotinen hallitus, Aabrahamin todellisen henkisen siemenen
(Gal. 3: 16, 29) alaisena tulee avaamaan; sillä 18 värssy määrää ajan
tälle "toivon ovelle" selittämällä, että se on hädän ajan jälkeen,
jolloin sotia ei ole enää oleva.
Värssyt 19 ja 20 ovat, jos ne ollenkaan ovat sovellutettavat
luonnolliseen siemeneen, sovellutettavat (viimeksi tätä ennen
mainittuun) "_koko_ Israeliin" -- katso luku 1: 11 -- ja tässä
tapauksessa ne eivät voi täyttyä ennenkuin evankelikauden lopussa, kun
sotia ei tule enää olemaan. Mutta hyvällä syyllä saattaa uskoa, että
nämä värssyt (19 ja 20) tarkottavat hengellistä luokkaa, joka on
valittu sillä aikaa kuin luonnollinen Israel on ollut hyljätty. Tätä
käsitystä tukee 23:mas värssy sekä 1: 10, kun molempiin viitataan Room.
9: 23--26 ja ne hyvin käyvät yhteen toisen Apostolin selityksen kanssa:
"Mitä Israel tavottelee, sitä se ei ole saavuttanut, mutta valitut ovat
sen saavuttaneet; muut ovat paatuneet." -- Room. 11: 7.
Mitä Jes. 54: 1--8 tulee, on apostoli heittänyt yli-inhimillisen
viisauden valon sen yli ja on sovelluttanut sen hengelliseen Siioniin,
äitiimme eli liittoomme, jonka vertauskuva Saara on. Aabrahamin
luonnollinen siemen oli tullut ajetuksi pois lupauksen perinnöstä, ja
totinen siemen, Kristus (jota Iisak ja Rebekka esikuvasivat), otettiin
lupauksen ainoaksi siemeneksi. -- Gal. 4: 22, 24, 26--31.
Jeremia 31: 29--33 on asiallinen. Se kirjotettiin aikana, jolloin
Israeliksi nimitetyt kymmenen sukukuntaa olivat erossa kahdesta, joita
Juudaksi nimitettiin; ja niinmuodoin oli välttämätöntä profetan mainita
molemmat, jottei häntä käsitettäisi väärin, ikäänkuin hän olisi
tarkottanut ainoastaan kymmentä sukua. Mutta tässä 31 värssyssä
yhdistää hän nämä kaksi; ja sen jälkeen kun hän näin on yhdistänyt
heidät yhdeksi, käyttää hän samaa nimeä heistä kaikista 33 ja 36
värssyissä; ja tämän vahvistavat 38--40 värssytkin, jotka kertovat
paikoista, jotka ovat kahden sukukunnan alueella, Jerusalemissa ja sen
ympäristössä.
Mutta huomatkaamme tämän jälkeen että tämä on ennustus, joka ei vielä
ole toteutunut; niin että noilla kymmenellä sukukunnalla ei siis,
vaikka voisivatkin selvästi todistaa itsensä niiksi, vielä ole mitään
syytä kerskaukseen. Heidän olisi parempi odottaa, kunnes uusi liitto
tehdään heidän kanssaan ja tämän uuden liiton laki on kirjotettu heidän
sydämiinsä. Silloin eivät he varmastikaan enää tule kerskaamaan
_vanhasta liitostaan_ vaan uudesta.
Evankelikautena ei uusi liitto ja sen siunattu sydänkirjotus ja
hengenopetus ole kymmenelle sukukunnalle, eikä kahdellekaan; se on
ensin vahvistettava välimiehen -- pään ja ruumiin, juutalaisista sekä
pakanoista -- veren (kuoleman) kautta. Luonnollisen siemenen (Ismaelin)
täytyy odottaa, kunnes hengellinen siemen (Iisak) on perinyt _kaikki_,
ja on sitten saava osansa Iisakin kautta. Niinä päivinä -- jolloin
luonnollinen siemen saa osansa -- tulevat siunatut tuhatvuotiskauden
edut, joita mainitaan 29 ja 30 värssyissä, toteutumaan.
Rakkaat, tehkäämme kutsumisemme ja valitsemisemme lujaksi uskon
kuuliaisuuden kautta ja älkäämme toivoko että meille tulee
_hengellisiä_ siunauksia _lihallisten_ sopimusten perustuksella, jonka
Herran sana selvästi näyttää olevan mahdotonta. Jos anglosaksilaiset
rodut ovat kymmenen kadonneen sukukunnan kirjaimellisia jälkeläisiä, on
aivan varmasti heidän parhaakseen, että Herra syrjäyttää koko
sukulaisuuden ja _laskee_ heidät _pakanoiksi_; sillä hänen suosionsa
otettiin pois luonnolliselta siemeneltä sen jälkeen, kun jäännös oli
valittu, ja hän otti edelleen kansan nimelleen pakanoista, jotka eivät
ennen olleet hänen kansaansa. Ja niinkuin olemme nähneet, ei hänen
suosionsa palaamista ole luvattu, ennenkuin valittu Seurakunta on tehty
täysilukuiseksi tuhatvuotiskauden aamusarastuksessa.
Mikäli me saatamme ymmärtää Raamatun oppeja, ei niissä ole mitään, joka
vastustaisi ajatusta että Englannissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa
mahdollisesti on muutamia kymmenen sukukunnan jälkeläisistä, jotka
erosivat kahdesta sukukunnasta Rehabeamin päivinä. Kukaan ei kumminkaan
saattaisi väittää, joka vaan tuntee sen perinpohjaisen sekotuksen,
joka vallitsee erityisesti Yhdys-Valloissa, että mikään näistä
kansakunnista on puhtaasti israelilaista verta. Emmekä myöskään
kiistele kysymyksestä, josko näiden kansakuntien kukoistukseen
korkeammassa määrässä kuin toisten maailman kansojen, on syynä heidän
sukuperänsä. Kenties se on totta. Varmaa on kumminkin, mitä Herran
seurakunnan korkeaan kutsuun tulee, että väliseinä on murrettu, niin
ettei yksityisen tai kansan israelilainen syntyperä armoliiton aikana
tuottaisi yksityiselle tai kansalle mitään etua toisten yksityisten tai
kansain edellä, jotka ovat toista rotua. Tästä liitosta tuli "koko
Israel", "luonnolliset oksat" katkaistuksi, paitsi "jäännöstä", joka
otti vastaan Kristuksen, ja tällä jäännöksellä ei ollut minkäänlaista
etuoikeutta toisiin nähden kansallisuutensa perustuksella. Jumala ei
ole apostoliensa kautta saarnannut mitään suosionetuja luonnolliselle
Israelille hengellisen Israelin valitsemisaikana; vaan on hän
selittänyt, että kun hengellisen Israelin joukko on täydellinen, tulee
hänen suosionsa palaamaan luonnolliselle huoneelle.
Koska uskomme, että hengellinen Israel on melkein täysilukuinen, niin
me sentähden odotamme siunauksia luonnollisille israelilaisille, ja
heidän sokeutensa poistamista, koska näemme, että he tulevat olemaan
ensimäiset ennalleenasettamisluokasta, jotka siunataan hengellisen
Israelin kautta, "jotta hekin nyt saisivat laupeuden sen
armahtavaisuuden kautta, joka on tullut teidän osaksenne." (Room. 11:
31.) Senjälkeen kun he näin ovat saaneet laupeuden täydellisen ja
kirkastetun Kristuksen Seurakunnan kautta, tullaan heitä todella
käyttämään Herran aseina siunaamaan kaikkia maan kansoja, ja siten
tulevat aabrahamilaiset lupaukset täyttymään molempiin siemeniin nähden
-- sekä luonnolliseen että hengelliseen -- "jotta lupaus pysyisi lujana
kaikelle siemenelle, ei ainoastaan lakiin pitäytyvälle, vaan myös
Aabrahamin uskoa olevalle." Room. 4: 16.
Kunnioituksella
"RAAMATUN TUTKISTELUJEN" _tekijä_.
Niiden, jotka väittävät, että "nimi Israel tarkottaa ainoastaan
kymmentä kadonnutta sukukuntaa", ja että "Juuda on ainoa oikea nimi,
jota voidaan käyttää niistä, jotka palasivat Palestiinaan Baabelin
vankeuden jälkeen", pitäisi lakata väittämästä sitä siksi, kunnes
voivat vastata seuraaviin yksinkertaisiin asianhaaroihin. Herramme
selitti: "Minua ei ole lähetetty muiden kuin _Israelin huoneen
kadonneiden lammasten tykö_." (Matt. 15: 24; 10: 6.) Hän ei virkkanut
sanaakaan Juudan huoneesta -- ja kumminkin saarnasi hän yksinomaan
Palestiinassa, joka ei ollenkaan, anglo-israelilaisten sanain mukaan,
ollut Israelin huone, vaan Juudan huone. Vielä teki Pietarikin, saman
opin mukaan, suuren erehdyksen, puhuessaan helluntaina, kun hän pyhän
hengen välittömän ylen runsaan henkeyttämisen kautta selitti: "Varmasti
tietäköön siis _koko Israelin huone_, että Jumala on hänet Herraksi ja
Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka TE ristiinnaulitsitte."
(Apt. 2: 36.) Anglo-israelilaiset sanovat meille, ettei se ollut
Israelin huone vaan Juudan huone, joka oli syypää Kristuksen
ristiinnaulitsemiseen. Katsokoon kuka tahansa Herran ja hänen
apostoliensa erehtyneen, ja anglo-israelilaisten väitteiden olevan
oikeita, niin me ainakin annamme _Jumalan_ olla totisen -- meillä on se
käsitys, joka on sopusoinnussa Herramme ja Pietarin sanain kanssa ja
kaiken sen kanssa mitä Uusi Testamentti ja järki opettaa.
Mooseksen (5 Moos. 28: 15, 46, 40--63--67) mainitsemat kiroukset, jotka
kohtasivat Israelia, (kahtatoista sukukuntaa), jos he olisivat
uskottomia Herralle, näyttävät aivan kirjaimellisesti täyttyneen
israelilaisiin nähden Herran aikana (etupäässä noihin kahteen sukuun,
Juudaan ja Benjamiin nähden, käsittäen kumminkin samalla edustajia
noista kymmenestäkin suvusta), joista Herra selitti, että kaikki, mikä
on kirjotettu laissa ja profetoissa, tulee täyttymään, ja josta
apostoli Paavali selitti, että nämä ennustukset täyttyvät viimeiseen
määräänsä asti. 1 Tess. 2: 15, 16.
Mutta jos Englannin kansa on osa tässä mainitusta Israelista, eivät 64
ja 65 värssyt näytä toteutuneen.