-- Eipäs ole vähempää kuin Pierpont Morgan, sanoi Asbjörn Krag, niin
pian kun oli selvinnyt yllätyksestä, jos oikein muistan, asustaa suuri
amerikalainen raharuhtinas juuri Skotlannissa. Mutta varmuuden vuoksi
tiedustelen sähköteitse.
Hän istuutui ja kirjoitti sähkösanoman.
Se oli aivan lyhyt ja kuului:
Scotland Yard, Lontoo.
Missä asuu Pierpont Morgan?
Salapoliisi Krag,
Fredrikshald.
Tämä sähkösanoma lähetettiin heti.
Asbjörn Krag luki vielä kerran Burnsille tulleen sähkösanoman, mutta se
näytti hänestä yhtä salaperäiseltä ja käsittämättömältä kuin ensi
kerrallakin, jolloin lennätinvirkamies sen oli lukenut. Ainoastaan
allekirjoitus, tämä mahtava nimi, tuntui hänestä mahdottomalta,
ollakseen totta ja näytti täydellisesti hypnotisoineen hänet. Saattoiko
se olla maailmankuulu miljonääri. Mitä tekemistä oli maailman
rikkaimmalla miehellä erään kiertävän sirkusilveilijän kanssa?
Mitä saattoi muuten merkitä tuo kummallinen kysymys? Olivatko molemmat
tarkoitetut "Viimeinen ruusu" ja "Geisha" nimet musiikkikappaleita?
Äkkiä muisti Asbjörn Krag kuulleensa amerikalaisen musiikkiprofessorin
koneen soittavan "Geishaa", mutta olisiko tuolla naurettavalla
humpuukimestarilla jotain tekemistä mahtavan raharuhtinaan kanssa.
Aikoiko tämä ehkä ostaa hänen keksintönsä? Muutenhan ei sähkösanoma
ollut osoitettu Coloradolaismiehelle, vaan Burnsille, ilveilijälle.
Ja kokonaan Asbjörn Kragista tuntui se niin mielettömältä ja
tarumaiselta, että hän oli vähältä epätoivoinen.
Lennätinvirkamies huomasi hänen onnettomuutensa ja kysyi miten hän
voisi olla avuksi.
-- Lähettäkää ennen kaikkea sähkösanoma osotetulle, mr Burnsille, sanoi
Asbjörn Krag, niin saamme nähdä, mitä hän vastaa. Sähkösanoma on
muodostettu kysymykseksi. Viimeinen ruusuko vai Geisha?... Pierpont
Morgan. -- En ole koskaan kuullut hullumpaa.
Sähkösanoma lähetettiin eräällä lähetillä Grand hotelliin.
Lennätinvirkamiehellä sattui olemaan hallussaan vielä kopio eräästä
sähkösanomasta, jonka Burns omakätisesti päivää ennen oli lähettänyt
Pierpont Morganille, South Alloaan.
Hän otti esille kopian.
Se kuului englannista käännettynä:
"Montako nuottia? Burns."
Asbjörn Krag nauroi äänekkäästi lukiessaan tämän sähkösanoman.
Montako nuottia?
Skottlandin ja Fredrikshaldin välillä suoritettiin siis säännöllisesti
musikaalista sähkösanomavaihtoa. Mr Burnsin sähkösanomahan "Montako
nuottia?" oli suoranainen kysymys ja mr Morgan sen sijaan saapuu
uudella kysymyksellä: "Viimeinen ruusu vai Geishako?"
-- Tämä musiikkikieli on tietenkin sovittu jo etukäteen,
ajatteli Kristianialaissalapoliisi. Sitä on mahdoton selvitellä
salamerkkikirjatta.
-- Pelkään, että tulen tekemään vielä ihmeellisempää, sanoi
lennätinvirkamies, etsiessään erilaisia mr Burnsin viime päivinä
lähettämien sähkösanomien kopioja.
Muutamissa sähkösanomissa puhuttiin yksinomaan "Viimeisestä ruususta"
eli "Geishasta." Mutta toisin sanoen oli se sekotettu käsittämättömällä
tavalla.
Eräs sähkösanoma kuului:
Pierpont Morgan,
South Alloa.
Joko Viimeinen ruusu Fredrikshaldissa,
Geisha mahdollisesti Antwerpenissä.
Burns.
Asbjörn Kragin miettiessä tätä sähkösanomaa, soitettiin puhelimella
Grand hotellista.
Se oli mr Burns, joka tahtoi lähettää sähkösanoman, jonka hän
puhelimessa saneli.
-- Se on tietysti vastaus Pierpont Morganin viimeiseen kysymykseen,
ajatteli Krag, joka osottautuikin oikeaksi, sillä naissähköttäjän hetki
myöhemmin tullessa sisään sähkösanoman kanssa, näki salapoliisi
taikailveilijän sähköttäneen:
Morgan,
South Alloa.
Hyvät toiveet Geishalla.
Burns.
-- Se tuntuu ainakin vastaukselta, mutisi Krag, eikä se myöskään ole
mikään tarkotukseton sanayhdistelmä. On selvää, että mies Skottlannissa
toivoo jotakin. "Viimeinen ruusu" tarkoittaa erästä asiaa ja "Geisha"
jotain toista, Nyt hän on saanut tietää "Geishalla" olevan hyviä
toiveita.
Mutta mitä nämät molemmat nimitykset tarkoittivat, sitä oli
kristianialaissalapoliisin mahdoton saada selville.
Hän päätti mennä takaisin hotelliin sekä aikoi juuri ottaa jäähyväiset
rakastettavalta lennätinvirkamieheltä kun toimistohuoneesta
ilmoitettiin kaksi uutta sähkösanomaa saapuneen.
Molemmat olivat Asbjörn Kragille.
Lennätinvirkamies jätti ne hänelle henkilökohtaisesti. Krag ei ollut
odottanut muuta kuin erästä sähkösanomaa -- Scotland Yardin vastausta,
ja siksi katsoi hän kummastuksella saapuneita sähkösanomia.
Hän avasi ensimäisen.
Se oli Lontoosta, ja kuului:
Salapoliisi Krag,
Fredrikshald.
Miljonääri Pierpont Morgan asuu huvilassaan
South Alloassa, Skottlandissa.
Smyth.
Kristianialaissalapoliisi tiesi varsin hyvin kuka Smyth oli. Hän oli
tavannut mr Smythin eräällä Lontoon matkalla ja oli sitäpaitsi
lehdistä ja poliisiraporteista saanut kuulla hänen urotöistään. Hän oli
Scotland Yardin salapoliisiosaston päällikkö.
Ei siis ollut ollenkaan epäilystä siitä, että amerikalainen
raharuhtinas oli sähköteitse yhteydessä molempien norjalaisten
huijarien kanssa Fredrikshaldissa.
Täytyi tietenkin olla tärkeitä asioita, sillä muussa tapauksessa ei kai
saattanut olla mahdollista, että tuo rikas mies antautuisi sellaiseen
yhteyteen.
Krag pudisti päätään.
Hän oli täydellisesti selvillä siitä, ettei hänellä koskaan ennen ole
ollut niin arvoituksellista salaisuutta ratkaistavanaan. Eihän ollut
olemassa edellytyksiä, yhteyttä eikä selvitystä. Ainoat, mitä hänellä
olivat hallussaan, olivat naurettavimpia päähänpistoja ja kujeita:
ilveilijä, huijariprofessori sekä joukko sekavia sähkösanomia. Mistä
hänen oli etsittävä ensimäinen säije, joka auttaisi häntä avaamaan
solmua?
Hän avasi toisen sähkösanoman, josta hän heti näki, ettei lähettäjä
voinut olla sama, koska hänen nimensä oli sähkösanoman ulkopuolella.
Ennen lukemistaan heitti hän nopean silmäyksen allekirjoitukseen.
Se oli salapoliisipäälliköltä.
Kääntykää heti konsuli Bingin puoleen
Fredrikshaldissa, tärkeässä asiassa.
Päällikkö.
-- Kas niin, ajatteli Krag hymyillen, nyt viivyttää minua todelliset
"asiat". Olen tuskin ehtinyt vaivaamaan päätäni Taikailveilijän
mystillisten urotöiden kanssa, kun aivan uusi juttu tulee romahtaen
päälleni. Alanpa melkein uskoa, että tässä pienessä pikkukaupungissa on
reippaalla salapoliisilla suurempi käytäntö kuin Kristianiassa. Krag
kysyi lennätinvirkamieheltä kuka konsuli Bing oli ja missä saisi häntä
tavata.
Lennätinvirkamies sanoi:
-- Konsuli Bing on kaupunkimme rikkaimpia miehiä. Hän on hyvin
kiintynyt taiteeseen. Hänellä on suuri kallisarvoinen kirjasto, jossa
on koko joukko harvinaisuuksia ja sitäpaitsi aivan pieni taulugalleria,
mikä on erittäin arvokas. Hän asuu suuressa, kauniissa kivitalossa,
tätä katua suoraan. Luulisin hänen olevan kotona juuri tähän aikaan.
-- Minut on Kristianian salapoliisipäällikkö käskenyt käymään hänen
luonaan, selitti Krag. Onko hän jossain riidoissa, eli voiko hän
toisella tavalla tarvita käytettäväkseen poliisia.
-- Hän! huudahti lennätinvirkamies hämmästyneenä. Hän on rehellisin
mies maailmassa, hänellä ei ole ollut, sikäli kun minä tiedän, koskaan
rettelöitä kenenkään kanssa. Ja sen varallisuuden kanssa, joka hänellä
on, olisi sekin aivan tarpeetonta, jatkoi hän hienolla hymyllä.
-- Mutta jokin on joka tapauksessa tullut epäkuntoon, väitti Asbjörn
Krag. Onko konsuli vanha mies?
-- Ei, hän on keski-ikäinen mies. Harvinaisen hieno gentlemanni; paljon
matkustanut ja hyvin sivistynyt. Tulette varmaankin saamaan
käynnillänne hänen luonaan hyötyä ja iloa, ellei hän voikaan antaa
jotain tehtävää ratkaistavaksenne. Minä otaksun että te kai sitä eniten
haluatte?
-- Kieltämättä, vastasi Asbjörn Krag, mutta joka tapauksessa ei voi
olla mahdotonta etteikö hänellä ole jotain aivoissaan.
-- Oli miten tahansa, niin täytyy minun totella määräyksiä. Näin sanoen
otti hän jäähyväiset ja meni.