Pujahdettuaan hiljaa pois poliisiasemalta Melky Rubinstein meni kadun
poikki, asettui aivan vastapäätä olevaan kapeaan käytävään ja alkoi
pitää silmällä sitä ovea, josta oli juuri itse tullut. Hän oli tehnyt
vakavan suunnitelman mielessään ja päätti toteuttaa sen yksin.
Pian tuli Mori Yada alas poliisilaitoksen portaita niin tyynenä
ja huoleti kuin suinkin ja lähti hitaasti astumaan katua,
heilutellen lujalle käärittyä sateenvarjoaan. Niin kauan kuin hän
oli poliisilaitoksen akkunain näkyvissä, hän ei muuttanut hidasta
vauhtiaan, mutta heti ensimmäisestä kadunkulmasta käännyttyään hänen
askeleensa muuttuivat joutuisammiksi, ja hän suuntasi kulkunsa sinne,
mihin Melky oli arvannutkin -- autoasemalle, jossa odotti pari kolme
vuokra-ajuria. Hän oli päässyt ensimmäisen luokse ja puhutteli juuri
ajuria kun Melky, joka oli pysytellyt muutamia metrejä taempana
hänestä, hiipi hiljaa hänen viereensä ja taputti häntä olkapäälle.
"Herra", sanoi Melky, "sananen kahden kesken".
Yada kääntyi puhuttelijaan päin nopeasti kuin käärme, ja
silmänräpäykseksi hänen valkoiset hampaansa tulivat näkyviin oikein
vihaisella tavalla ja hurja hehku ilmestyi hänen mustiin silmiinsä.
Mutta nuo vihan ilmaukset hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat
tulleet näkyviinkin ja samassa silmänräpäyksessä hän hyräili niin
ystävällisesti kuin konsanaan. "Kas vain", hän sanoi. "Tekö siinä
olettekin, mitä kuuluu? Ehkä tulette samaan suuntaan kuin minäkin. Voin
päästää teidät ajurista matkalla. Sopiiko?"
Melky veti Yadan metrin parin päähän sivummalle ja alensi äänensä
kuiskaukseksi.
"Herra", hän sanoi niin suurta tuttavallisuutta ilmaisevalla äänellä,
että Yadaa alkoi äkkiä peloittaa, "herra, minä en lähtisi minnekään
juuri nyt, jos olisin teidän sijassanne. Te olette vaarassa, herra,
te pistitte päänne jalopeurain luolaan tullessanne äsken tuonne,
missä näin teidät. Ovelia, ovelia ovat nuo miehet, herra, heillä on
vahva aikomus nujertaa teidät. Minä tiedän, minne aiotte mennä noilla
ajopeleillä, herra. Älkää tehkö sitä, vaan noudattakaa minun neuvoani!"
"Kuinka te tiedätte, minne minä aion mennä?" kysyi Yada.
"Katselin Levendalen selän takaa hänen kirjoittaessaan tuota
maksuosoitusta, herra", vastasi Melky kaikkein rauhallisimmalla
äänellään. "Aiotte mennä hänen pankkiinsa muuttaaksenne sen käteiseksi.
Ja jos te menette sinne, niin ette enää tule sieltä yksin ulos! Herra,
he aikovat siepata teidät kiinni siellä. Ansa on viritetty teille!"
Melky tarkasteli Yadan kasvoja syrjäsilmällä ja huomasi hänen
oliivinvärisen ihonsa vähän kalpenevan ja hänen viekkaitten silmiensä
kutistuvan. Ja samassa hän päätti jatkaa omaa menettelytapaansa
ja käyttää hyväkseen havaintojaan. Hän oli oikein tarkoituksella
taluttanut japanilaisen vilkasliikkeisemmälle paikalle katua ja käänsi
hänet nyt sivukujalle, joka johti kapeille sokkeloisille syrjäkaduille.
Hän tunsi, että Yada alkoi taipua tuntemattoman pelon ahdistamana.
Mutta äkkiä Yada pysähtyi koettaen irtautua Melkyn kädestä, joka oli
laskeutunut hänen olkapäälleen.
"Mihin te oikein pyritte?" hän kysyi. "Mitä peliä te oikein pelaatte?
Koetatteko peloittaa minua? Mitä tahdotte?"
"En mitään kohtuutonta, herra", vastasi Melky. "Teidän on helppo
tyydyttää minun vaatimukseni. Peliäkö? Kuulkaahan, herra, minä ymmärrän
teidän pelinne! Pankkiin ensin saamaan jonkin verran käteistä, sitten
jonnekin hankkimaan vähän matkatarpeita, sen jälkeen rautatieasemalle.
Eikö asia olekin niin? Ei kelpaa mihinkään, herra, he ovat vaanimassa
teitä samalla hetkellä, jolloin menette tuohon pankkiin. Jolleivät he
silloin käy käsiksi teihin, niin he odottavat vain seuratakseen teitä
asemalle. Herra, teillä ei ole pienintäkään pakenemisen mahdollisuutta,
olette mennyttä miestä, jollette suostu käyttämään hyväksenne minun
apuani. Mitä arvelette?"
Yada katseli ympärilleen neuvottoman näköisenä. He olivat tähän
mennessä kääntyneet jo parista kolmesta kadunkulmasta ja olivat nyt
leveällä kadulla, joka oli Praed-kadun takana. Hän vilkaisi Melkyn
kasvoihin, joista ei sillä hetkellä ilmennyt mitään muuta kuin
nokkeluutta ja juonien punomista.
"Mitä te voitte tehdä minun puolestani?" kysyi japanilainen. "Kuinka
paljon te tahdotte? Rahaako?"
"Sanokaamme sata kolikkoa, herra", virkkoi Melky. "Vain sata
kultakolikkoa, ja minä toimitan teidät sellaiseen paikkaan, josta eivät
kaikki Lontoon poliisit voi löytää teitä koko päivänä, ja autan teidät
sieltä yön aikaan ulos sellaisella tavalla, että tunnette olevanne
yhtä hyvässä turvassa kuin kotonanne. Ette tule koskaan enää näkemään
kotianne Japanissa, herra, jollette luota nöyrimpään palvelijaanne.
Ja satahan ei ole mitään verrattuna siihen, mitä teillä on pantavana
vaaralle alttiiksi."
"Minulla ei ole sataa puntaa teille annettavaksi", vastasi Yada.
"Minulla on tuskin muuta rahaa kuin se maksuosoitus."
"Sehän on selvää", sanoi Melky. "Minä haistoin teidän pelinne
heti -- tehän tulitte poliisiasemalle vain hankkiaksenne varoja
matkakustannuksia varten. Mutta se asia kyllä järjestyy, tulkaa
mukanani, niin toimitan teidät turvalliseen paikkaan. Sitten annatte
minulle tuon maksuosoituksen, ja minä vaihdan sen käteiseksi
käyttämättä minkään pankin apua. Tässä lähellä asuu eräs ystäväni, joka
vaihtaa sen pankissaan -- kuka tahansa, suostuu ottamaan Levendalen
paperin. Tulkaa nyt mukaan, herra, olemme lähellä sitä turvapaikkaa,
josta kerroin teille."
Julkea uskottelu kävi aivan täydestä. Melky tunsi yhtä hyvin kuin
näkikin, että Yada nieli sen semmoisenaan. Hän pujotti kätensä
toverinsa kainaloon ja ohjasi hänet Praed-kadun poikki talojen taitse
siihen kapeaan katusolaan, josta pääsi Multenius-vainajan asunnon
pihanpuolelle, ja vei sille pienelle ovelle, joka johti niin monien
viimeaikaisten tapausten näyttämönä olleeseen arkihuoneeseen. "Minne te
viette minut?" kysyi Yada epäluuloisesti heidän astuessaan kynnyksen
ylitse.
"Kaikki on selvää", vastasi Melky rauhoittavasti. "Täällä asuu minun
serkkuni. Kaikki on hyvin ja täysin turvallista. Olette yhtä hyvässä
suojassa kuin jos olisitte haudassanne, herra -- hiivatti sentään, niin
te olette! Zillah!"
Zillah tuli arkihuoneeseen myymälästä ja vahvisti Melkyn häntä kohtaan
tunteman voimakkaan luottamuksen, kun ei ilmaissut minkäänlaista
kummastusta eikä hämminkiä. Hän vain vilkaisi Yadaan ja kääntyi sitten
Melkyn puoleen.
"Minulla on vähän asioita tämän nuoren herran kanssa, Zillah", sanoi
Melky. "Saammeko mennä tuonne yläkerran pikkuhuoneeseen, vai mitä?"
"Tietysti", vastasi Zillah välinpitämättömästi. "Sinähän kyllä osaat
sinne -- ja siellä teillä on hyvä rauha."
Melky viittasi Yadaa mukaansa ja meni itse edellä talon ylimpään
kerrokseen. Hän opasti japanilaisen pieneen huoneeseen, jossa oli
joitakin vanhoja koin- ja madonsyömiä huonekaluja, pari vanhaa arkkua
ja paljon pölyä. Sitten hän lukitsi huolellisesti oven päästyään sinne
vankinsa kanssa.
"Kas niin, herra", sanoi hän, "olette täällä niin hyvässä turvassa
kuin suinkin voitte olla missään -- paikassa koko avarassa maailmassa.
Käykäämme nyt käsiksi asioihin ja ymmärtäkäämme toinen toistamme.
Te haluatte vaihtaa tuon maksuosoituksen käteiseksi ja haluatte
päästä pois Lontoosta tänä yönä? Hyvä on, antakaa siis minulle tuo
maksuosoitus ja pysykää hiljaa, kunnes minä palaan. Haluatteko jotakin
muuta, esimerkiksi vähän matkatavaroita?"
"Teettekö tämän kaikki, jos maksan teille sata puntaa?" kysyi Yada.
"Se riittää minulle, herra", vastasi Melky. "Olen nähkääs köyhä mies.
En minä joka päivä onnistu pääsemään kiinni sataan puntaan, uskokaa
minua! Jos siis on jotakin --"
"Pieni laukku -- Oxford Circus Tuben matkatavaratoimistossa", sanoi
Yada. "Se minun täytyy saada, se sisältää papereita. Jos tuotte sen
minulle --"
"Antakaa minulle siinä tarvittava vastalippu ja tuo maksuosoitus",
sanoi Melky. Hän sujahdutti nuo molemmat paperit taskuunsa ja lähti
ovelle. "Minä käännän avaimen lukkoon ulkopuolelta", sanoi hän. "Olette
silloin paremmassa turvassa. Asettautukaa tänne mukavasti, herra,
palaan tunnin kuluttua rahain ja tavarain kanssa."
Parin minuutin kuluttua Melky seisoi vastapäätä Zillahia arkihuoneessa
ja näytti hyvin merkilliseltä. Zillah katseli häntä epäluuloisesti.
"Mitä tämä on, Melky?" hän kysyi. "Mitä sinä oikein puuhaat?"
"Zillah", sanoi Melky, "tulet olemaan ylpeä serkustasi Melky
Rubinsteinista jo ennen päivällisaikaa, se on varma, Zillah. Ja siihen
mennessä, pidä asia salassa, Zillah, minä lähden hakemaan tänne tukevan
poliisin."
"Onko tuo japanilainen lukittuna pieneen ullakkohuoneeseen?" kysyi
Zillah. Melky naputteli nenänsä syrjää ja katseli kadulle sanaakaan
lausumatta. Sivukäytävällä käveli hiljakseen eräs poliisi, joka oli
tarpeeksi suuri kaikenlaisiin käytännöllisiin tehtäviin. Toinen, yhtä
vahvan näköinen, katseli erästä myymälän akkunaa parinkymmenen metrin
päässä kadun toisella puolella. Muutamien minuuttien kuluttua Melky oli
tuonut heidät kummankin Multeniuksen arkihuoneeseen ja ilmaisi heille
ja Zillahille pikaisesti, mutta tarkoin suunnitelmansa.
"Tiedätkö varmasti olevasi oikeassa, Melky?" kysyi Zillah. "Et suinkaan
vain erehdy?"
"Minäkö!" huudahti Melky ivallisesti. "Saat nähdä sen minuutin
kuluttua. Kas niin", hän lisäsi kääntyen poliisien puoleen. "Tulkaa
vain rauhallisesti ylös ja tehkää aivan niin kuin olen teille sanonut.
Pian saamme nähdä, millaisia erehdyksiä on tehty, Zillah!"
Yksin jäätyään Yada oli viettänyt aikaansa katselemalla ulos vankilansa
likaisesta akkunasta. Näköalaa ei ollut juuri nimeksikään. Akkunasta
saattoi erottaa vain joitakin sen kaupunginosan takapihoja. Hän
tarkasteli asiaa siltä kannalta, millaisia pakomahdollisuuksia
huoneesta olisi. Hänen alapuolellaan oli jonkinlainen ulkonema ja
sopiva vesijohtoputki. Jos hätä tulisi, voisi hän käyttää tuota
uhkarohkeaa laskeutumiskeinoa. Mutta sittenkin hän uskoi tuohon pieneen
juutalaiseen ja vielä enemmän hän luotti tuon pienen juutalaisen
suureen haluun päästä sadan punnan omistajaksi. Niin ovelasti hymyilevä
pikku juutalainen oli huomannut, että nyt oli tilaisuus ansaitsi
rahaa mukavalla tavalla, ja käyttänyt sitä hyväkseen. Ei ollut mitään
huolestumisen syytä, tuumiskeli Yada itsekseen. Ja kuitenkin heräsi
hänen mielessään kauhea epäilys. Mitähän, jos tuo Melky saatuaan
maksuosoituksen haltuunsa ja vaihdettuaan sen käteiseksi, olisi
lähtenyt karkuun kaikkien rahain kanssa eikä tulisi takaisin laisinkaan?
Melky palasi paljon nopeammin kuin Yada oli odottanutkaan. Hän
avasi oven ja viittasi vankia portaiden yläpäässä olevalle pimeälle
avopaikalle.
"Tulkaahan tänne hetkiseksi, herra", sanoi Melky ystävällisesti. "Vain
sananen!"
Yada, joka ei osannut pelätä mitään, astui ulos -- ja huomasi kahden
tukevan poliisin tarttuvan lujasti hänen käsivarsiinsa. Poliisit
olivat aivan hiljaa, mutta Melky nauroi iloisesti Yadan huudahtaessa
ja kirotessa häntä. Nauraessaan Melky tunnusteli vankinsa taskut
tottuneesti ja taitavasti ja löydettyään sen, mitä halusikin, hän
antoi auttajainsa lukita Yadan taas ullakkohuoneeseen. Sitten hän meni
molempien poliisien kanssa alakerran arkihuoneeseen ja laski siellä
löytönsä heidän ja Zillahin eteen. Siinä oli suuri moninkertaiseen
silkkipaperiin kääritty kellanpunainen timantti sekä paksu nippu
seteleitä, joita sitoi toisiinsa kuminauha.
Nämä arvoesineet olivat huolimattomasti esillä siinä pöydällä, kun
tunnin kuluttua Pilmanseyn teehuoneista palasi koko tutkijaseurue
kolistellen myymälän kautta perähuoneeseen. Melky poltteli tyynenä
sikaariaan ja tupakoi sittenkin vielä, kun opasti poliisikomisarjuksen
ja hänen apulaisensa yläkertaan vangin luokse. Hän ei voinut olla
käyttämättä hyväkseen sopivaa tilaisuutta, vaan kiusoitteli vähän
Ayscoughia.
"Tällä kerralla teidät taas voitettiin, herra Ayscough", sanoi hän
laskiessaan kätensä lukitun huoneen avaimelle. "Jollen minä nyt olisi
nähnyt tuon nuoren herran lävitse --"
Mutta avatessaan oven Melky keskeytti itsetietoiset sanansa äkkiä.
Hänen kasvoilleen levisi nolo ilme, kun hän sai tuijottaa tyhjään
huoneeseen. Yada oli pannut niskansa vaaralle alttiiksi ja laskeutunut
alas vesijohtotorvea myöten.