Ayscough oli varuillaan niin pian kun näki tuon hymyn. Hän oli elämänsä
varrella jo tullut tuntemaan jonkin verran eri kansallisuuksien
luonteita ja tiesi, että kun itämaalainen näyttää avomieliseltä ja
hymyilevältä, on paras olla varuillaan hänen suhteensa. Hän aloitti
kohtauksen kumartamalla kohteliaasti. Samalla hän tarkasti pikaisesti
herra Mori Yadaa. Tämä oli hänen arvionsa mukaan iältään noin kahden-
tai kolmenkolmatta, mustatukkainen, mustasilmäinen herra, ilmeisestikin
ylpeä englantilaisesta puvustaan, englantilaisista liinavaatteistaan,
englantilaisesta kaulanauhastaan, sukistaan ja kengistään - lyhyesti
sanoen hän oli aika keikari - ja ympäristöstään päättäen hyvin
ihastunut englantilaisiin mukavuuksiin - eikä suinkaan tuntenut
vastenmielisyyttä sitä englantilaista tapaa kohtaan, että nautti
vähän väkijuomia tupakkansa keralla. Pöydällä hänen ulottuvillaan oli
viinikarahvi, sen vieressä imupilli kivennäisveden nauttimista varten
ja pikari herra Yadan hoikkien ja kellertäväin sormien lähettyvillä.
"Palvelijanne, hyvä herra", sanoi Ayscough. "Olen rikosasiain
salapoliisiosaston virkamies Ayscough ja tämäkin ystäväni. Luullakseni
herra Yada - herra Mori Yada?"
Herra Yada hymyili taas ja nousematta seisomaan osoitti kahta tuolia.
"Hyvä on", hän virkkoi hyvällä englannin kielellä. "Hauska nähdä
teitä -- olkaa hyvä ja istuutukaa, samoin ystävänne! Haluatte puhella
kanssani?"
Ayscough istuutui ja avasi päällystakkinsa napit.
"Kiitoksia, herra Yada", hän sanoi. "Niin, asianlaita on siten, herra
Yada, että tulin luoksenne hyvin tärkeässä asiassa. Teidän nimenne
kuulin tänä iltana eräältä tämän kadun varrella asuvalta nuorelta
sairaalalääkäriltä, tohtori Pitteryltä."
"Niin, tunnen hänet", myönsi Yada.
"Ja sitten?"
"Tohtori Pittery kertoi minulle", jatkoi Ayscough, "että te tunnette
kaksi kiinalaista herraa, jotka ovat opintotovereitanne sairaalassa,
herra Yada?"
Japanilainen taivutti sileää päätään ja puhalsi suun täydeltä savua
sikaaristaan.
"Aivan oikein", hän vastasi heti. "Herra Chang Li -- herra Chen Li.
Tunnen heidät."
"Tahtoisin kysyä teiltä erästä seikkaa, herra Yada", sanoi Ayscough
kumartuen eteenpäin ja heittäytyen tuttavallisen näköiseksi. "Milloin
näitte viimeksi nuo herrat tai jommankumman heistä?"
Yada nojautui taaksepäin mukavassa pieluksilla varustetussa tuolissaan
ja loi katseensa kattoon. Äkkiä hän hypähti seisomaan.
"Suvaitsetteko vähän viskyä ja soodaa?" hän kysyi vieraan varaisesti
ja ojensi puhtaan lasin Ayscoughille. "Niin -- noudan toisen
lasin toverillenne. Ottakaa itsellenne, olkaa hyvä. Minä katson
muistikirjastani voidakseni vastata kysymykseemme. Suokaa anteeksi,
hetkinen vain."
Hän meni huoneen poikki kirjoituspöydän luokse, joka oli nurkassa,
ja otti käteensä imupaperin päällä olevan pikku muistikirjan. Hänen
käännellessään sen lehtiä Ayscough, joka kaatoi itselleen ja Melkylle
juomaa, iski merkitsevän näköisesti silmää toverilleen.
"En ole nähnyt herra Chang Litä enkä Chen Litä sen jälkeen kuin
marraskuun kahdeksantenatoista aamulla", sanoi Yada äkkiä. Hän heitti
kirjan takaisin pöydälle, palasi takan edessä olevalle matolle ja
asettui seisomaan selin uuniin kädet housuntaskuissa. Hän kumarsi
kohteliaasti, kun hänen vieraansa kohottivat lasinsa häneen päin. "Onko
jotakin hullusti, herra etsiväkersantti?" hän kysyi.
Ayscoughin onnistui painaa jalallaan Melkyn jalkaa samalla kun hän
vastasi suoraan tähän kysymykseen.
"Asianlaita on niin, herra Yada", hän vastasi, "että toinen noista
nuorista miehistä on murhattu. Murhattu!"
Yadan selväpiirteiset kulmakarvat kohosivat vähän, mutta muuten ei
hänen kasvoillaan mikään muuttunut. Hän katseli Ayscoughiin kiinteästi
sekunnin pari sitten hän lausui yhden sanan:
"Kumpi?"
"Tohtori Pitteryn mukaan Chen Li", vastasi Ayscough. "Tohtori Pittery
tunsi hänet. Hänet on murhattu, herra Yada! Veitsellä viilletty
kurkkuun."
Salapoliisi näytti tuntevan jonkinlaista tyydytystä toistaessaan sanan
murhattu, mutta se ei näyttänyt tekevän minkäänlaista vaikutusta
japanilaiseen. Taas hän päästi suustaan yhden sanan.
"Missä?"
"Hänen ruumiinsa löydettiin sen talon puutarhasta, jossa he asuivat
vuokralla Maida Valessa", vastasi Ayscough. "Molteno Lodgessa.
Epäilemättä olette käynyt siellä heidän luonaan, herra Yada?"
"Kyllä, muutamia kertoja", myönsi Yada. "En aivan äskettäin. Mutta
missä on Chang Li?"
"Sitä juuri me emme tiedä ja haluaisimme tietää", sanoi Ayscough.
"Häntä ei ole nähty sairaalassa kahdennenkymmenennen päivän jälkeen. Ja
te sanotte, ettette ole nähnyt kumpaakaan kahdeksannentoista jälkeen?"
"En ollut sairaalassa yhdeksäntenätoista päivänä", vastasi Yada. Hän
heitti pois sikaarin lopun, otti uuden pöydällä olevasta laatikosta,
työnsi laatikon lähemmäksi vieraitaan ja veti taskustaan hopeisen
tulitikkulaatikon. "Mitkä ovat tämän murhan lähemmät yksityisseikat?
Murhaahan ei tavallisesti tehdä ilman jotakin tarkoitusta."
Ayscough otti tarjotun sikaarin, antoi laatikon Melkylle ja
sytyttäessään sikaariaan ajatteli rauhallisesti. Hänellä oli jännittävä
peli käynnissä japanilaisen kanssa, ja oli välttämätöntä ajatella
täsmällisesti ja nopeasti. Äkkiä hän teki ratkaisun ja heittäytyi
vilpittömän näköiseksi.
"Asianlaita on seuraavalla tavalla", hän sanoi. "Yhdentekevää, vaikka
kerronkin teille kaikki. Olette epäilemättä sanomalehdistä lukenut
tuosta Praed-kadun jutusta? No niin. Siitä on aiheutunut peräti
merkillisiä seikkoja. Niin on selvinnyt."
Melky istui vieressä levottoman ja huolestuneen näköisenä Ayscoughin
selostaessa äskettäin ilmi tulleita seikkoja sulavakäytöksiselle,
tyynelle ja rauhallisesti kuuntelevalle olennolle, joka seisoi
tulisijan edessä matolla. Hän ei ymmärtänyt salapoliisin
menettelytapaa. Hänestä näytti aivan mielettömyyden huipulta
kertoa muukalaiselle, vieläpä itämaalaiselle, että kaikkien näiden
salaperäisten tapausten ja murhien aiheuttajana oli kahdeksankymmenen
tuhannen punnan arvoinen timantti. Mutta hän suoritti oman
velvollisuutensa ja piti tarkoin silmällä Yadaa, voimatta kuitenkaan
hänen tyynillä kasvoillaan huomata merkkiäkään mistään muusta kuin
aivan luonnollisesta mielenkiinnosta.
"Niin on asia", lopetti Ayscough. "En epäile laisinkaan, että Chen Li
kävi Multeniuksen liikkeessä maksamassa vuokraa, näki ukolla timantin
ja nitisti hänet sen vuoksi. Parslett näki Chen Lin pujahtavan pois
tuosta sivuovesta ja kuullessaan Multeniuksen kuolemasta alkoi epäillä
Chen Litä siitä ja koetti kiristää häneltä rahaa vaitiolonsa palkaksi.
Chen Li myrkytti Parslettin, mutta sai itse veitsenhaavan kurkkuunsa
tuon timantin vuoksi. Mutta keneltä? Chang Li on kadonnut!"
"Epäilette Chang Litä?" kysyi Yada.
"Niin epäilen", myönsi Ayscough. "Kiinalainen -- hyvinkin
kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- mitä sanotte?"
Äkkiä hän loi silmänsä Yadaan kysyvän näköisenä. "Kuinka paljon
tiedätte näistä molemmista?"
"Hyvin vähän -- paitsi että he olivat opintotovereitani", vastasi Yada.
"Joskus kävin heidän luonaan, he välistä täällä -- siinä kaikki."
"Tohtori Pittery sanoo, etteivät he olleet veljiä", sanoi Ayscough.
"Niin minäkin luulen", virkkoi Yada. "Ystävyksiä vain."
"Voitteko kertoa meille mitään heidän tavoistaan ja oleskelupaikoistaan
sekä siitä, mitä he ylimalkaan puuhailivat silloin kun eivät olleet
sairaalassa?" kysyi salapoliisi.
"Minun ymmärtääkseni he olivat kotonaan lukemassa silloin, kun eivät
olleet sairaalassa", vastasi Yada kuivasti. "He olivat ahkeria miehiä!"
Ayscough nousi seisomaan. "Olen teille hyvin kiitollinen, herra
Yada", hän sanoi. "Tulin luoksenne, koska nimenne mainittiin heidän
ystävänään. Tietystikin suurin osa siitä, mitä olen teille kertonut, on
sanomalehdissä huomisaamuna. Jos satutte kuulemaan jotakin tästä Chang
Lista, niin ilmoitatte kai meille, herra Yada?"
Japanilainen hymyili vilpittömästi.
"Ei voine sattua mitään, herra etsiväkersantti", hän vastasi "En tiedä
mitään muuta kuin mitä olen sanonut. Saadaksenne lisätietoja on teidän
paras mennä Kiinan lähetystöön."
"Se on tosiaankin hyvä neuvo, kiitoksia", sanoi Ayscough.
Hän kumarsi ja poistui Melkyn kanssa. Päästyään tovereineen kadulle hän
veti hänet sellaiseen paikkaan, joka oli täysin varjossa. Siellä oli
tekeillä jonkinlaisia alkuvalmistuksia talon rakentamiseksi. Ayscough
veti Melkyn telineen alle, joka ulottui sivukäytävän yläpuolelle.
"Varmaankin teitä ihmetytti miksi kerroin tuolle miehelle niin paljon?"
hän kuiskasi. "Etenkin tuosta timantista? Mutta minulla oli omat syyni
-- ja varsinkin oli tärkeää kertoa hänelle sen arvosta."
"Sitä minä en olisi tehnyt, herra Ayscough", virkkoi Melky, "eikä
sen minun ymmärtääkseni olisi tarvinnut tulla sanomalehtiinkään.
Yleisön ei ole hyvä tietää, että Lontoossa on jossakin liikkeellä
kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoinen timantti -- ja mitä tulee
siihen, että kerroitte sen tuolle vinosilmäiselle miehelle --"
"Odottakaahan hetkinen, nuorukainen", keskeytti Ayscough. "Minulla
oli omat syyni, vieläpä oikein hyvätkin. Kuulkaahan nyt, meidän
on toistaiseksi pidettävä silmällä tuota ovea. Jos japanilainen
tulee ulos, niin kuin minä otaksun hänen tulevan, niin lähdemme
hänen jälkeensä. Ja koska olette nuorempi ja solakampi, ja vähemmän
silmäänpistävä kuin minä, niin pysytelkää täällä kadun varjopuolella,
jos hän tulee ulos, ja seuratkaa häntä turvallisen välimatkan päässä
niin taitavasti kuin voitte. Minä tulen perässä."
"Mikä uusi yritys tämä on?" kysyi Melky.
"Älkää välittäkö siitä nyt", vastasi Ayscough. "Ja jos joudutte ajamaan
häntä takaa ja hän ottaa ajurin, niin koettakaa pysytellä lähettyvillä.
Nyt on aika paljon ihmisiä liikkeellä, ja jos olette varovainen, ei hän
näe teitä. Ja -- kas niin, mitä minä sanoin teille? Hän tulee nyt ulos!
Olkaa taitava, siitä riippuu enemmän kuin arvaattekaan!"
Siitä ovesta, josta he olivat äsken tulleet, astui nyt esiin Yada,
jonka saattoi selvästi nähdä kadun sille puolelle osuvassa kirkkaassa
kuunvalossa. Hänen kuosikasta harmaata villapukuaan peitti paksu,
turkiskauluksella varustettu päällystakki. Päässään hänellä oli
kalpeita kasvojaan varjostamassa korkea musta hattu. Hän ei katsellut
oikealle eikä vasemmalle, vaan käveli nopeasti Euston-kadulle päin. Kun
hän oli päässyt noin kolmenkymmenen kyynärän päähän, työnsi Ayscough
Melkyn eteensä heidän piilopaikastaan.
"Menkää te edellä", hän kuiskasi, "minä tulen jäljessänne. Pitäkää
häntä silmällä niin kauan kuin voitte -- enkö sanonut teille, että hän
tulisi ulos meidän lähdettyämme? Olkaa varuillanne!"
Melky hiipi eteenpäin kadun varjonpuolisella käytävällä ja seurasi
hoikkaa olentoa, joka käveli nopeasti kuun valossa. Hän riensi hänen
jäljessään sairaalan ohitsekin vielä muutamia askelia, jolloin Yada
äkkiä astui kadun poikki maanalaisen rautatien asemalle päin. Hän
meni sisään siitä käytävästä, joka johti Cityyn meneville junille,
ja katosi. Melky, joka ei oikein tietänyt, mitä oli tehtävä, melkein
hyppeli kiihtymyksestä, kun Ayscough saapui hitaasti hänen luokseen.
"Pian, pian!" huudahti Melky. "Hän meni alas tuonne -- Cityn junille.
Hän pääsee lähtemään, jollette käy häneen käsiksi!"
Mutta Ayscough pysyi levollisena ja sytytti tyynesti sikaarinsa
uudelleen.
"Hyvä on, nuorukainen", hän sanoi "Antakaa hänen mennä nyt. Olen
nähnyt, mitä odotinkin näkeväni."