Ayscough peitti taas vainajan kasvot ja viittasi tohtoria tulemaan
ulompana olevaan huoneeseen, jossa Melky Rubinstein odotti heidän
paluutaan miettien yhä vakavasti illan tapauksia.
"Tuolla siis on Chen Li", sanoi Ayscough viitaten peukalollaan
ruumishuoneeseen päin. "Oletteko varma siitä?"
"Hän on epäilemättä Chen Li", vakuutti lääkäri. "Tunnen hänet hyvin."
"Nuorempiko heistä kahdesta?" kysyi Ayscough.
Lääkäri pudisti päätänsä.
"Sitä en voi väittää", hän vastasi. "Vaikeaa olisi sanoa kumpi kahdesta
suunnilleen yhdenikäisestä kiinalaisesta on vanhempi. Mutta tuo on
Chen. Hän ja Chang Li ovat hyvin toistensa näköiset, mutta Chen oli
vähän pienempi ja lyhyempi."
"Mitä tiedätte heistä?" kysyi Ayscough.
"Voitteko sanoa, mitä sairaalassanne heistä tiedetään?"
"Hyvin vähän", vastasi lääkäri. "Meillä on siellä muutamia
ulkomaalaisia opiskelijoita ja nämä tulivat noin viime joulun aikoina,
ehkäpä uuden vuoden tienoilla. En tiedä heistä mitään muuta kuin että
ne olivat samanlaisia kuin useimmat itämaalaiset -- hyvin tyyniä,
vaatimattomia ja hyväluontoisia miehiä, hyvin uutteria opinnoissaan
ja töissään, tuottamatta koskaan minkäänlaista vaivaa, ja hyvin
täsmällisiä velvollisuuksiensa suorittamisessa."
"Ja sanotte, ettei heitä siis ole muutamiin päiviin nähty sairaalassa?"
jatkoi Ayscough. "Voitteko nyt mainita minulle -- se olisi hyvin
tärkeää -- täsmälleen, niistä päivästä alkaen he ovat olleet poissa?"
Sairaalalääkäri tuumi hetkisen. Sitten hän äkkiä veti povitaskustaan
pienen muistikirjan.
"Ehkäpä voin", hän vastasi käännellen sen lehtiä. "Kyllä --
heidän olisi kumpaisenkin pitänyt olla eräällä minun luennollani
kahdentenakymmenentenä päivänä, kello kymmenen kolmekymmentäviisi.
He eivät saapuneet. Sen koommin en ole heitä nähnyt -- olenpa aivan
vakuutettu siitä, että he eivät ole sen koommin siellä olleet."
"Kahdentenakymmenentenä?" huomautti Ayscough. Hän vilkaisi Melkyyn,
joka seurasi keskustelua suurella mielenkiinnolla. "Katsotaanpa --
ukko Moltenius sai loppunsa kahdeksannentoista iltapuolella. Parslett
myrkytettiin yhdeksäntenätoista yöllä. Hm!"
"Ja Parslett löydettiin noin puolitiessä kiinalaisten talon ja oman
asumuksensa välillä, herra Ayscough, älkää unohtako sitä", kuiskasi
Melky. "Minä en unohda -- älkää vain tehkö mitään erehdystä?"
"Ette tiedä näistä kahdesta mitään muuta, jota voisitte kertoa?" kysyi
salapoliisi nyökäyttäen rauhoittavasti päätään Melkylle ja kääntyen
sitten lääkärin puoleen. "Jotakin pikku seikkaa? Ei tiedä kuinka paljon
hyötyä mistäkin seikasta on."
"En tiedä mitään", vastasi lääkäri, joka oli ilmeisestikin hyvin
ihmeissään siitä, mitä oli nähnyt ja kuullut. "Nuo itämaalaisethan ovat
hyvin umpimielisiä. En voi muistaa mitään."
"Ettekö voi mainita ketään heidän ystäväänsä tai tuttavaansa?" kysyi
Ayscough. "Luullakseni heillä oli joku noiden opiskelijain joukossa?"
"En nähnyt heitä koskaan kenenkään seurassa mainittavammin -- paitsi
erään nuoren japanilaisen, joka kuunteli joitakin samoja luentoja
heidän kanssaan", vastasi lääkäri. "Olen nähnyt heidän puhelevan
yhdessä Gower-kadulla."
"Mikä hänen nimensä on?" kysyi Ayscough vetäen taskustaan muistikirjan.
"Herra Mori Yada", vastasi lääkäri heti. "Hän asuu Gower-kadun
varrella -- talon numeroa en tarkemmin tiedä Niin, tuolla tavoin hänen
nimensä kirjoitetaan. Hän on minun tietääkseni ainoa mies, joka näytti
tunteneen nuo kiinalaiset."
"Oletteko nähnyt häntä hiljattain?" kysyi Ayscough.
"Kyllä, säännöllisesti, vieläpä tänäänkin", vastasi lääkäri. Hän odotti
ilmeisesti jonkin aikaa vielä uusia kysymyksiä. Kun ei niitä enää
kuulunut, hän virkkoi: "Chang Li on varmaankin kadoksissa?"
"Se talo, jossa nämä molemmat asuivat, on tyhjä", vastasi Ayscough.
"Nyt lisään vielä jotakin", sanoi lääkäri. "Omasta kokemuksestani
tiedän, että Tottenham Court -tien varrella on teehuone -- jonkinlainen
yksityisluontoinen paikka -- Pilmansayn teehuone, jossa nuo molemmat
usein kävivät. Lieneekö siitä teille mitään hyötyä?"
"Kaikki pikkutiedot ovat hyödyksi", vastasi Ayscough merkiten osoitteen
muistikirjaansa. "Nyt käsken tuon vuokra-ajurin viedä teidät takaisin
sairaalaan. Tulen sinne käymään huomisaamuna ja haluaisin silloin
tavata myöskin tuon nuoren japanilaisen herran. Tämä on nähkääs
murhajuttu ja sen taakse kätkeytyy jotakin muuta myös."
"Epäilette, että Chang Li on syyllinen?" sanoi lääkäri heidän
mennessään ajurin luokse.
"En voi toistaiseksi väittää sitä", vastasi Ayscough jurosti. "Enhän
tiedä vaikka myöskin Chang Li olisi murhattu. Mutta siitä minulla on
jokseenkin selvä käsitys, miksi Chen Li menetti henkensä!"
Lääkärin poistuttua Ayscough palasi Melkyn luokse.
"Tulkaa takaisin Molteno Lodgeen", hän sanoi. "Siellä toimitetaan
par'aikaa tarkastusta. Menkäämme katsomaan ovatko he saaneet selville
mitään tärkeää."
Talo, joka oli ollut ihan kuollut ja autio Melkyn ja salapoliisin
käydessä siellä aikaisemmin illalla, oli heidän nyt palatessaan täynnä
toimeliaisuutta ja virkeyttä. Yksi poliisi vartioi pääportilla,
toinen pihaovella. Itse talossa oli lukittujen ovien ja suljettujen
akkunaluukkujen ja verhojen takana jokainen huone valaistu, ja
teräväsilmäiset miehet kääntelivät joka paikan ylös alaisin. Eräs
seikka tässä tutkinnossa pisti heti vastatulleitten silmiin: se kohta
maassa, jossa Melky oli löytänyt vainajan, oli huolellisesti ympäröity
nuoralla. Ayscough viittasi kädellään merkitsevästi siihen suuntaan.
"Hyvä on ", hän virkkoi. "Tuo osoittaa, että he ovat löytäneet askelten
jälkiä. Siitä saattaa olla hyötyä. Menkäämme kuulemaan, mitä muuta he
ovat saaneet selville."
Näiden tutkimusten johtaja seisoi ruokasalissa, kun Ayscough ja Melky
astuivat sisään. Hän viittasi heitä tulemaan luokseen ja sulki oven.
"Olemme tehneet pari kolme löytöä", hän sanoi vilkaisten Ayscoughiin.
"Ensiksikin, sen pensaikon ympärillä, jossa mies makasi, oli
jokseenkin harvinaisia jalanjälkiä, jonka vuoksi käskin ympäröidä sen
huolellisesti nuoralla. Päivänvalossa tarkastelemme sitä lähemmin.
Hyvin pieniä jälkiä nähkääs, paremminkin naisen kuin miehen jalan
jättämiä."
Ayscoughin terävät silmät kääntyivät tulisijaan päin. Ristikon
vieressä oli pari kolme paria tohveleita, joita hän osoitti. "Näillä
kiinalaisilla on minun ymmärtääkseni hyvin pienet jalat", hän sanoi.
"Jäljet ovat varmaankin heidän. No niin, mitä muuta?"
Puhuteltu veti takkinsa taskusta pienen paketin ja rupesi availemaan
sitä tilapäisestä käärepaperista. "Ehkä herra Rubinstein tuntee tämän.
Me löysimme sen eräästä yläkerran makuuhuoneen uunista puoleksi
palaneena."
Hän näytti pientä tukevatekoista pahvilaatikkoa, kooltaan noin kolme
tuumaa eri suuntiin. Se oli kääritty paksuun, kiiltäväpintaiseen,
tummanharmaaseen paperiin, johon oli painettu muutamia sanoja syvillä
kultakirjaimilla. Laatikko oli jokseenkin hiiltynyt ja vain osia
kannessa olevista sanoista oli säilynyt pilaantumattomina -- mutta ei
ollut vaikea saada selvää mitä nuo sanat olivat olleet:
....ENIUS,
... JA JALOKIVIKAUPPIAS,
...ED-KATU.
"Se on herra Multenius-vainajan laatikoita", vakuutti Melky heti.
"Daniel Multenius, panttilainaaja ja jalokivikauppias, Praed-katu --
niin se kuuluu kokonaisuudessaan. Sanotteko löytäneenne sen uunista,
herra? Ja -- mitä hän lienee ottanut siitä, ennenkuin heitti laatikon
pois, herra, Ayscough -- kuka hän nyt sitten lieneekin ollut?"
"Tuon siunatun kellanpunaisen timantin tietysti", sanoi Ayscough. "Se
on selväkin! No niin, mitä muuta vielä?"
Tarkastuksen suorittaja kääri jalokivikauppiaan laatikon huolellisesti
paperiin ja pani taskuunsa. Sitten hän loi merkitsevän silmäyksen
salapoliisitoveriinsa, työnsi pari sormea liivintaskuunsa ja veti esiin
rypistyneen paperipalan.
"No niin", hän vastasi, "tämän löysimme juuri tuolta. Lattialta, tämän
pöydän päästä."
Hän levitti puhuessaan rypistyneenä paperin ja piti sitä toisten
silmäin edessä Ayscough tuijotti siihen melkein silmiinsä uskomatta ja
Melky huudahti kuuluvasti:
"Hiivatti sentään!" hän sanoi. "Viidensadan punnan seteli!"
"Niin on", myönsi poliisikomisarjus. "Englannin pankin viidensadan
punnan seteli! Vieläpä oikein hyvä. Lattialle heitettynä."
"Ottakaa se talteen", sanoi Ayscough lyhyesti. "Ettekö ole löytänyt
mitään papereita, asiakirjoja tai muuta sellaista, josta saisi
lisävalaistusta?"
"Tuolla on aika joukko papereita", vastasi tarkastuksen suorittaja
osoittaen pöydällä olevaa kirja- ja paperiläjää, "mutta ne näyttävät
olevan pääasiassa luentomuistiinpanoja. Myöhemmin kyllä tarkastan ne."
"Katsokaa, voisitteko löytää joitakin kirjeitä, osoitteita ja muuta
sentapaista", neuvoi Ayscough. Hän käänteli muutamia kirjoja, jotka
olivat kaikki lääketieteellisiä oppikirjoja, ja availi joitakin
niistä umpimähkään. Äkkiä hänen silmänsä osuivat samaan nimeen, jonka
sairaalalääkäri oli maininnut hänelle puoli tuntia aikaisemmin.
Irtolehdelle oli kirjoitettu Mori Yada, Gower-katu 491. Hänen päähänsä
juolahti eräs asia. Hän kehoitti tarkastuksen suorittajaa pitämään
silmänsä avoinna eikä jättämään mitään tutkimatta, tarttui sitten
Melkyn käsivarteen ja talutti hänet ulos. "Kuulkaahan", hän virkkoi
vetäen kellon taskustaan heidän kulkiessaan eteisen poikki, "nyt on
tuskin vielä kymmenenkään, ja minä olen saanut tietooni tuon nuoren
japanilaisen osoitteen. Tulkaahan -- mennään kysymään häneltä paria
seikkaa."
Niin oli Melky, joka alkoi huomata, ettei heidän ajojahtinsa suinkaan
noudattanut suoraa viivaa, toisen kerran samana iltana Gower-kadulla ja
seurasi Ayscoughia ihmetellen itsekseen, mitä taas tulisi tapahtumaan,
kunnes salapoliisi pysähtyi korkean talon ovelle pitkän kadun
keskivaiheilla ja soitti kelloa. Nokkelan näköinen palvelijatar tuli
avaamaan ja katseli neuvottomana Ayscoughia, kun tämä pyysi tavata
herra Mori Yadaa. Kyllä herra Yada oli kotona, mutta hän ei tahtonut
tavata ketään iltaisin, jolloin hän oli syventynyt lukuihinsa -- olipa
hän suorastaan kieltänyt päästämästä ketään häiritsemään itseään.
"Luullakseni hän kuitenkin tahtoo tavata minua", virkkoi Ayscough
vetäen esiin yhden ammattinimikorteistaan. "Antakaa hänelle tämä, olkaa
hyvä, ja sanokaa, että minulla on hyvin tärkeää asiaa."
Hän kääntyi Melkyn puoleen sillä välin kun tyttö, joka yhä näytti
vastahakoiselta, oli lähtenyt yläkertaan. Hän sysäsi toveriaan kylkeen
ja kuiskasi: "Kun kohta pääsemme tuonne yläkertaan, niin pitäkää te
silmällä tuota japanilaista veitikkaa minun puhutellessani häntä.
Tarkastelkaa hänen kasvojaan ja pankaa merkille, hämmästyttääkö jokin
seikka häntä."
"Se on pulmallinen tehtävä, kun edessä on japanilainen", mutisi Melky.
"Yhtä hyvin voisitte käskeä minun pitää silmällä kivikasvoja -- heidän
kasvonsahan ovat kuin puuta."
"Koettakaa kuitenkin", sanoi Ayscough. "Silmäluomen värähdys, huulen
vääristys -- tai mitä tahansa! Tuossa tyttö tuleekin takaisin."
Hetkistä myöhemmin Melky, joka seurasi aivan salapoliisin kintereillä,
huomasi seisovansa kirkkaasti valaistussa, liian lämpimässä,
verraten upeasti sisustetussa huoneessa. Siellä, erittäin mukavassa
nojatuolissa, sikaari suussa, keltakantinen romaani kädessään istui
hintelä, hienosti puettu nuori herrasmies, jonka kasvot olivat
sulamaisillaan hymystä.