Eräs niistä kolmesta toveruksesta, jotka seisoivat uteliaasti katsellen
uutta todistajaa tämän tullessa vapaalle paikalle oikeuden jäsenten
eteen, oli nähnyt hänet ennen. Lauriston, joka oli Paddingtonissa
asuessaan kävellyt aika paljon Maida Valessa ja St. John's Woodin
tienoilla, tunsi tohtori Mirandoletin heti samaksi mieheksi, jonka
hän oli usein tavannut noilla kävelyretkillään ja jota hän oli
joka kerta ihmetellyt. Hän oli jonkin verran merkillisen näköinen
olento -- pitkä hintelä mies, jolla oli silmään pistävän selvä oma
persoonallinen olemuksensa -- sen tapainen mies, joka ehdottomasti
vetäisi huomion puoleensa missä tahansa liikkuikin ja jota ihmiset
kääntyisivät katsomaan kaikkein vilkasliikkeisimmälläkin kadulla. Hänen
kotkannäköisiä piirteitään, melkein kalmankarvaista ihonväriään ja
leimahtelevia, syvällä sijaitsevia silmiään ympäröi paksu pikimusta
tukka, valahtaen tuuheina suortuvina hänen avaralle pehmeälle
kaulukselleen, jota piti kohdallaan suuri musta silkkinen kaulanauha.
Hänen hintelää vartaloaan, joka näytti tavattoman laihalta leveitten
hartiain ja suuren pään rinnalla, verhosi päästä jalkoihin asti valtava
viitta, yhtä pikimusta kuin hänen tukkansakin, ja sen niskassa riippui
tohtorinviittaan kuuluva huppu. Ei ainoakaan läsnä olevista olisi
voinut luulla tohtori Mirandoletia muuksi kuin ulkomaalaiseksi, vieläpä
sellaiseksi ulkomaalaiseksi, joka ei tietänyt juuri mitään Englannista
ja englantilaisista. John Purdie, jonka mielenkiinto oli nyt täysin
virinnyt, hämmästyi kuullessaan todistajan vastaavan välttämättömiin
alkukysymyksiin. Nicholas Mirandolet -- Englannin alamainen -- syntynyt
Maltassa -- kasvatettu Englannissa -- sekä kirurgian että lääketieteen
tohtori -- harjoittanut yksityistä lääkärinammattia Portsdown-kadun
varrella Maida Valessa viimeisen kymmenen vuoden aikana.
"Luullakseni teidät, tohtori Mirandolet, kutsui vainajan luokse
äskeinen todistaja?" kysyi oikeuden puheenjohtaja. "Aivan niin! Pyydän
teitä kertomaan meille mitä huomasitte."
"Tapasin vainajan makaamassa katukäytävällä arviolta kahdentoista
metrin päässä talostani", vastasi tohtori Mirandolet terävällä,
katkonaisella äänellä. "Eräs poliisi oli kumartuneena hänen ylitseen.
Herra Gardiner kertoi meille nopeasti, mitä oli nähnyt. Ensimmäinen
ajatukseni oli, että miehen oli kohdannut niin sanottu halvaus --
jonkinlainen kaatuvataudin kohtaus esimerkiksi. Tutkin hänet pikaisesti
ja huomasin ensimmäisen vaikutelmani täysin vääräksi."
"Mitä sitten ajattelitte?" kysyi tuomari. Tohtori Mirandolet pysyi
vaiti ja alkoi rummuttaa todistajain aition reunakaidetta pitkien ja
hoikkien ihan valkeiden sormiensa päillä. Hän pani sileiksi ajellut
huulensa suipolleen ja katseli miettivästi ympärilleen -- tarkastellen
rauhallisesti häneen suuntautuneita kasvoja. Lopuksi hän vilkaisi
oikeuden puheenjohtajaan ja laukaisi kuuluviin vastauksen:
"En tiedä mitä ajattelin!"
Tuomari nosti hämmästyneenä katseensa papereistaan.
"Te ette tiedä mitä ajattelitte?"
"En", kertasi tohtori Mirandolet. "En tiedä. Ja sanonpa teille miksi.
Koska minä huomasin nopeammin kuin osaan teille kertoa, että oli
kysymyksessä jotakin täydelleen yli minun ymmärrykseni menevää!"
"Tarkoitatteko -- yli teidän taitonne?"
"Taitoni?" tokaisi todistaja vääntäen kasvonsa omituiseen irvistykseen.
"Yli minun ymmärrykseni! Olen nopea havaintojen tekijä. Näin muutamissa
sekunneissa, että tässä oli mies, joka oli kirjaimellisesti luhistunut
keskellä elämän kukoistusta aivan kuin -- no niin, suoraan sanoen aivan
kuin jokin merkillinen voima olisi laskenut surmaavan kätensä suoraan
hänen elinhermolleen. Minä olin ymmällä."
Oikeuden puheenjohtaja suoristautui ja laski kynän kädestään.
"Mitä te teitte?" hän kysyi tyynesti.
"Käskin poliisin hankkia apua ja sairasvaunut sekä kuljettamaan miehen
St. Maryn sairaalaan mahdollisimman kiireesti", vastasi tohtori
Mirandolet. "Poliisin poissa ollessa tutkin miestä tarkemmin. Hän
oli silloin kuolemankielissä -- ja minä ymmärsin täydellisesti,
ettei mikään lääketaito voinut häntä pelastaa. Tähän mennessä hän
oli muuttunut aivan hiljaiseksi. Hänen ruumiinsa oli lauennut
pingoituksestaan luonnolliseen asentoonsa, hänen kasvonsa, jotka
minun ne ensiksi nähdessäni olivat olleet omituisen värikkäät, olivat
muuttuneet tyyniksi ja kalpeiksi. Hän hengitti säännöllisesti,
vaikkakin hyvin heikosti -- ja teki ilmeisesti lähtöä. Minä ymmärsin
täydellisesti mitä oli odotettavissa ja huomautin herra Gardinerille,
että mies kuolisi puolen tunnin kuluttua."
"Te kai ennätitte viedä hänet sairaalaan siinä ajassa?"
"Kyllä -- arviolta kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua siitä kun
olin hänet ensiksi nähnyt", vastasi todistaja. "Menin sairasvaunujen
mukana! Mies kuoli hyvin pian sairaalaan jouduttuaan, aivan niin kuin
olin aavistanutkin. Ei mikään lääketieteellinen kyky olisi voinut häntä
pelastaa!"
Oikeuden puheenjohtaja vilkaisi pieneen ryhmään lääkäripukuisia miehiä,
jotka istuivat todistajain aition takana. Hän näytti tuumivan itsekseen
oliko tarpeellista kysyä tohtori Mirandoletilta lisää. Varmuuden vuoksi
hän kääntyi vielä hänen puoleensa.
"Teidän todistuksenne, tohtori Mirandolet, sisältää siis seuraavaa",
hän sanoi. "Teidät kutsuttiin tuon miehen luokse ja te huomasitte
heti, että itse ette voinut tehdä mitään hänen hyväkseen, jonka vuoksi
toimititte hänet sairaalaan mahdollisimman nopeasti. Mutta minkä tähden
olitte sitä mieltä, että teidän oli mahdotonta auttaa häntä?"
"Selitän sen teille muutamin sanoin", vastasi tohtori Mirandolet. "Se
johtui siitä, että en tuntenut enkä ymmärtänyt ainoaakaan näkemistäni
taudinoireista. Se johtui suoraan sanoen siitä, että tiesin täysin
hyvin olevani tuiki kykenemätön ymmärtämään, mikä miestä vaivasi.
Ja sen vuoksi toimitin hänet kiireimmiten sellaisten henkilöitten
luokse, joiden pitäisi tietää enemmän kuin minä tiesin ja jotka ovat
taitavamman maineessa kuin minä olen. Lyhyesti sanoen, huomasin
joutuneeni näkemään jotakin sellaista, mikä oli täydellisesti minun
taitoni ja ymmärrykseni yläpuolella."
"Sallinette minun vielä esittää parisen kysymystä", sanoi oikeuden
puheenjohtaja. "Oletteko muodostanut jonkinlaisen oman mielipiteen
miehen kuoleman syystä?"
"Olen", myönsi todistaja epäröimättä. "Olen toki. Luulen hänen saaneen
myrkkyä mitä taitavimmalla ja kavalimmalla tavalla. Ja" -- tohtori
Mirandolet vilkaisi syrjäsilmällä takanaan istuvia miehiä -- "tulen
olemaan perin ihmeissäni, jollen saa tukea sille käsitykselleni.
Mutta kymmenen tuhatta kertaa enemmän hämmästyn, jos Euroopassa on
ainoatakaan asiantuntijaa, joka voi sanoa, mitä tuo myrkky oli!"
"Luulette sen olleen salaista myrkkyä?"
"Salaista!" huudahti tohtori Mirandolet. "Niin, salainen, se on juuri
oikea sana. Tosiaankin, salaista se oli!"
"Voitteko kertoa meille mitään muuta?" kysyi oikeuden puheenjohtaja.
"Vain yhden seikan vielä", vastasi todistaja oltuaan vaiti vähän
aikaa. "Sitä voi käyttää todistusaineksena. Kumartuessani tuon miehen
ylitse hänen maatessaan katukiveyksellä huomasin hänen vaatteissaan
jonkinlaista omituista hyvää tuoksua. Alussa se oli voimakas ja haihtui
vähitellen. Mutta minä kiinnitin poliisin ja herra Gardinerin huomion
siihen. Se tuntui hänessä hyvin heikosti vielä silloinkin kun saimme
hänet sairaalaan. Mainitsin sielläkin siitä seikasta."
"Tuo omituinen haju herätti siis oikein selvästi huomiotanne?"
"Niin", vastasi tohtori Mirandolet. "Niin oli asia. Se johti mieleeni
itämaat -- olen asunut idässä -- Intiassa, Birmassa, Kiinassa. Minusta
näytti, että tuo mies oli saanut käsiinsä jotakin itämaista hajuainetta
ja mahdollisesti tiputtanut sitä jonkin verran vaatteilleen. Siihen
seikkaan kannattaa kiinnittää huomiota. Sillä olen kuullut -- en voi
sanoa itse joutuneeni näkemään sellaista -- että ihmisiä on kuollut
pelkästään myrkyn hengittämisestä."
Oikeuden puheenjohtaja ei tehnyt mitään huomautusta -- hänen
käytöksestään kävi selvästi ilmi, että hän piti tohtori Mirandoletin
väitettä hyvin epäluotettavana. Tohtori Mirandolet poistui todistajain
aitiosta, ja hänen tilalleen astui sinne viranomaisten kehoituksesta
tohtori John Sperling-Lawson.
"Hän on nykyään elävistä kaikkein luotettavimpia asiantuntijoita",
kuiskasi Lauriston Purdielle tohtori Sperling-Lawsonin vannoessa
valaansa ja vastatessa muodollisiin alkukysymyksiin. "Hän on ylilääkäri
siinä sairaalassa, josta he puhuvat, ja esiintyy aina tämäntapaisissa
jutuissa. Niinikään on hän sisäministeriön palveluksessa -- hän
juuri esiintyi erittäin tärkeänä todistajana Barnsburyn murhajutussa
hiljattain -- etkö muista sitä?"
Purdie muisti ja katseli kuuluisaa asiantuntijaa suurella
mielenkiinnolla. Mutta tohtori Sperling-Lawsonin ulkomuodossa ei
ollut mitään merkillistä. Hän oli hiljainen, maltillinen, tavallisen
näköinen herrasmies, joka olisi aivan hyvin voinut olla asianajaja tai
pankin virkailija, vaikka hänen tiedettiinkin olevan aivan toista. Hän
esitti todistuksensa asiallisella äänellä -- päinvastoin kuin tohtori
Mirandolet, joka oli puhunut jokseenkin kiihtyneesti, mutta Purdie
huomasi, että saapuvilla olevat kuuntelivat innokkaasti joka sanaa.
Tohtori Spering-Lawson sanoi sattumalta olleensa sairaalassa, kun
Parslett tuotiin sinne, ja nähneensä hänen kuolevan. Hän oli tohtori
Mirandoletin kanssa täysin samaa mieltä siinä, että oli aivan
mahdotonta pelastaa miehen henkeä enää hänen sairaalaan jouduttuaan, ja
hän oli valmis väittämään, että se oli mahdotonta jo sillä hetkellä,
jolloin Gardiner oli nähnyt Parslettin lysähtävän kadulle. Toisin
sanoen, Parslett oli kuoleman oma jo kaatuessaan.
"Ja mikä oli kuoleman syy?" kysyi oikeuden puheenjohtaja.
"Sydämen toiminnan lakkaaminen", vastasi todistaja.
"Mikä sen aiheutti?" jatkoi kuulustelija.
Sperling-Lawson epäröi jonkin aikaa syvän hiljaisuuden vallitessa.
"En voi vastata siihen kysymykseen", hän lopulta sanoi. "Voin vain
esittää oman käsitykseni eräästä seikasta. Luulen -- olenpa suorastaan
vakuutettukin siitä -- että hän oli saanut myrkkyä. Olen aivan varma
asiasta. Mutta minun on pakko myöntää, että en tiedä, mitä myrkkyä oli
käytetty, ja että en mitä huolellisimman tutkimuksen jälkeenkään ole
voinut todeta pienintäkään merkkiä mistään tuntemastani myrkystä. Joka
tapauksessa olen varma siitä, että hän kuoli myrkyn vaikutuksista,
mutta mitä se oli tai kuinka se vaikutti, sitä en suodaan sanoen
ymmärrä!"
"Tehän toimititte vielä kuolemanjälkeisenkin tarkastuksen?"
"Niin toimitin", vastasi lääkäri, "yhdessä tohtori Seracoldin kanssa.
Vainaja oli täysin terve ja hyvässä ravitsemistilassa oleva henkilö.
Hänen elimistössään ei ollut missään paikassa pienintäkään sairauden
merkkiä -- hän oli ilmeisestikin kohtuullisesti elänyt mies, joka olisi
aivan hyvin voinut elää yli seitsenkymmenvuotiaaksi. Mutta, niin kuin
olen sanonut, minkäänlaisia myrkyn jälkiä en voinut löytää. Nimittäin
mitään minun tuntemani myrkyn jälkiä."
"Nyt haluaisin esittää teille aivan erikoisen tärkeän kysymyksen",
sanoi oikeuden puheenjohtaja. "Onko myrkkyjä, joiden luonnetta ette
tunne?"
"On", vastasi lääkäri avomielisesti. "On niitä. Mutta enpä luulisi
voitavan niiden käytöstä puhua Lontoossa."
"Onko sellaista eurooppalaista asiantuntijaa, joka voisi jotenkin
valaista tätä asiaa?" kysyi kuulustelija.
"On", vastasi Sperling-Lawson. "Yksi henkilö -- professori Gagnard
Pariisissa. Suoraan sanoen, olen jo erikoisen lähetin mukana
toimittanut hänelle pieniä kappaleita muutamista Parslettin elimistä.
Jollei hän niiden avulla pääse tuon myrkyn jäljille, niin ei siihen
kykene kukaan eurooppalainen tai amerikkalainenkaan asiantuntija, siitä
ole varma -- se on itämainen salaisuus."
"Hyvät herrat", virkkoi oikeuden puheenjohtaja, "me lykkäämme asian
viikoksi. Siihen mennessä varmaankin saapuu tieto Pariisista."
Ihmiset lähtivät ulos kosteaan marraskuun aamuun innokkaasti
keskustellen äsken esitetystä todistuksesta. Purdie, Lauriston ja
Guyler, kaikki yhtä vähäpuheisina, seurasivat toisten jäljessä alkaen
jo pohtia asiaa ja muodostaen siitä oman mielipiteensä. Äkkiä Melky
Rubinstein riensi heidän luokseen heiluttaen paperia kädessään.
"Ulkona odotti eräs mies, joka toi tämän Zillahilta", sanoi Melky.
"Hän oli kuullut, että te olitte kaikki täällä, ja minun hän myöskin
tiesi täällä olevan. Meidän on heti lähdettävä sinne -- hän on löytänyt
muutamia kirjeitä, joita hänen isoisänsä on saanut tuolta Purvisilta.
Tulkaa siis -- sinne on vain muutamia askelia."