GRÖNLUND. Aha! Jopa tajuan. Herra pitää paljon kauniista tytöistä. --
Minä olen hyvistä kirjoista oppinut tuntemaan ihmisiä ja elämään
varovaisesti. Katsos, tässä on mulla oivallinen kirja (lukee
nimilehdestä) "Ritari ja merirosvo Skaldaspiller, taikka sydän-yön
salaisuudet, joka hirveiden aaveiden houkutuksesta yllytettiin
murhaamaan kaikki alamaisensa paitsi yhden palvelijan, joka oli
silmänpalvelija -- ruotsiksi kirjoitettu vuonna 1605 ja nyt uudestaan
suomeksi präntätty Turussa." (Panee kirjaa kiinni, mutta avaa sen
jälleen pian.) Tämä silmänpalvelija mahtaa olla ihan meidän
kamariherramme kaltainen.
6:des kohtaus.
Edelliset. Kristiina (vasemmalta).
KRISTIINA. Hyvää huomenta, hyvää huomenta!
HANNA (toimittaa Kristiinalle suuren kupillisen kahvia ja asettaa sen
pöydälle).
KRISTIINA. Merkillistä kuinka jo päivät lyhenevät. Tahtoo tulla
maatuksi liian kauan aamusin. Onko kahvi valmista? Hyvää huomenta,
Grönlunti.
GRÖNLUND. Onko Kristiina nukkunut hyvin?
KRISTIINA. Hm, hm -- niin ja näin. Mitä unta Grönlund on nähnyt viime
yönä?
GRÖNLUND. En mitään.
KRISTIINA. Ette mitään?
GRÖNLUND. Tietäähän Kristiina: minä en juuri näe paljo unia -- ja jos
joskus jonkun näen, niin unhoitan sen pian.
KRISTIINA. Se on vanha paha tapa, Grönlunti, unennäöt ovat viittauksia
taivaasta; niitä ei saa ylenkatsoa, jos tahtoo välttää suuria
vahinkoja. Varsinkin on menneen yön unennäöillä suuri merkitys; eilen
illalla oli näette täysikuu. Minulla on ollut eriskummainen, hyvin
tärkeä uni. (Istautuu pöytään.) Hanna, mitä unta olet nähnyt?
HANNA (istuu jälleen poimimaan lintuja). Minä? -- Ah! olen niinikään
unhottanut.
KRISTIINA. Unhottanut? Mikä harmillinen unhottaminen! (Maistaa kahvia).
Hm, mikä taas on kahvissa? Se on taasen palanutta.
HANNA. Palanutta?
KRISTIINA. Olen sitä usein sanonut. Kun kahvipavut poltetaan liiaksi,
ei ole koko kahvista mihinkään. -- Polttaminen on kahvissa pääasia.
(Silmäilee merkitsevällä katseella Grönlundia.) Kun kerta saan toimeen
talouteni ja ravintolani, niin ei koko Helsingissä pidä saataman niin
hyvää kahvia kuin minun tykönäni -- ei edes Ekberg'illäkään. --
GRÖNLUND (lukee ehtimiseen kirjaansa ja ryypiskelee kahviaan).
KRISTIINA. Koeppas kysyä muistiasi, Hanna, ehkä vielä saisit unestasi
kiinni.
HANNA. Niinpä (mietiskellen), niin, niin -- jo selvenee taas. -- Minä
olin olevinani torilla ja ihan rannalla, josta yht'äkkiä putosin
veteen.
KRISTIINA. Veteen? Vesi merkitsee rahaa.
HANNA. Niin, niin -- nyt muistan kaikki. Kristiina veti minut takaisin
maalle.
KRISTIINA. Minäkö? Todellakin! Onko se totta?
HANNA. Aivan vissisti! Kristiina minut pelasti!