JUHO. Älä itke, Hanna kultani, kyllä tästä päästään. Sinä olet kelpo
tyttö, pysyt minulle uskollisena.
HANNA. Juho!
JUHO. Katsos, mitä tukalampi meillä on ollut, sitä paremmalta tuntuu
meille viimein onni.
HANNA (nojaa häneen ja itkee).
JUHO. Kas niin, nojaa minuun, minä sinua turvaan, -- nyt niinkuin koko
elämämme läpi! Kahden rakastavan tulee kestää surut ja ilot yhdessä.
Nyt on surujen aika, mutta on toki ilojenkin tuleva!
5:des kohtaus.
Edelliset. Grönlund (kirja kädessä).
GRÖNLUND. Päivää!
HANNA (irtautuu Juhosta, pyyhkii kyyneleet silmistään ja antaa sitte
Grönlund'ille suuren kupillisen kahvia).
GRÖNLUND (vitkalleen, hyvän suopeasti). No, no, älä säikähdy, pieni
noita, suonhan mielelläni Juholle muiskun. Olen minäkin niin tehnyt
nuorra näppäränä ollessani (istautuu pöytään). No, ettehän näytä
iloisilta. Hanna on itkenyt. Mikä teidän on?
HANNA (istuu takan eteen ja rupee poimimaan lintuja).
JUHO (pahalla tuulella). Niin! Kun ijäti täytyy elää palvelijana ja
kärsiä kaikkia isäntäväen oikkuja, niin eipä juuri ole iloinen.
GRÖNLUND. Ei kai!
JUHO. Todellakin, Grönlunti, minä en ymmärrä miten niin kauvan olette
tullut toimeen täällä?