Lind söi illallista Sandbossa, jotta häneltä ei mitään kysyttäisi.
Mutta hän vei Svenin syrjään ja kertoi, mitä oli tapahtunut.
Sven kirosi julmasti ja kalpeni. Suurella vaivalla Lind sai estetyksi,
ettei hän heti hyökännyt Gareen. Mutta hän sai Lindin lupaamaan, että
jollei Judithia päästettäisi vapaaksi vielä tänä iltana, niin hän
tulisi siitä ilmoittamaan hänelle. Sven raastoi hiuksiaan, ja vihan ja
surun kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. Lind puheli hänen kanssaan,
kunnes hän hieman tyyntyi, ja sitten Sven saattoi Lindin Klovacziin
päin. Kun hän näki Markin tulevan, kääntyi hän takaisin.
Lind tapasi Markin tiellä setripuiden takana. Mark hyppäsi alas
satulasta ja kietoi käsivartensa Lindin ympärille. Lind nojautui Markia
vasten vavisten koko ruumiiltaan. Mark puristi hänet lujemmin rintaansa
vasten ja tarttui hänen leukaansa nähdäkseen häntä kasvoihin.
»Mitä on tapahtunut?»
»Judith yritti tappaa Calebin», Lind kertoi.
»Hyvä Jumala! — Tuo lapsiko?»
Lind kertoi, mitä hän tiesi. He astuivat hetken aikaa ääneti.
»Lind, armaani, sinun pitää muuttaa pois tuosta talosta, ennenkuin
vanhus tulee hulluksi ja tappaa sinut yhdessä kaikkien muiden kanssa»,
Mark sanoi vihdoin. »Miksikä sinä et muuta Sandbohon?»
Lind pudisti päätään. »Judithia ei tämän jälkeen lasketa enää ulos
lainkaan. Ihmisrakkauskin vaatii, että minä jään nyt taloon ja autan
häntä, minkä voin. Kerroin Svenille, mitä on tapahtunut, ja hän aikoo
ensi tilassa riistää Judithin sieltä — vaikkapa väkivallalla. Silloin
vanha mies varmaankin murtuu eikä hänestä ole sitten enää mihinkään.»
He astelivat setripuiden alla varjojen yhä pidentyessä. Tie loisti
sinisenä heidän edessään, ja ilta oli kirkas niinkuin usein ennenkin.
Mutta koko maa oli kuin kuolinliinoihin verhottuna, ikäänkuin sen kasvu
äkkiä olisi keskeytynyt.
»Mark — täällä on kovin synkkää — huomaatko, miten kauhu huokuu joka
puolelta?»
»Mutta se ei ulotu meihin, Lind. Me olemme sen ulkopuolella. Meillä on
toisemme.»
Lind painautui lähemmäksi Markia vakuuttautuakseen siitä, että tämä oli
oikeassa.