Lähteen reunalla, niissä Judith viikkoja aikaisemmin oli maannut maassa
alastomana, hän kohtasi Svenin. He istuivat rinnatusten ja kuuntelivat
hyönteisten surinaa, joka ennusti sadetta. Judith laski kätensä Svenin
suulle, kun tämä aikoi ruveta puhumaan.
»Älä huoli!» hän kuiskasi. »Kuule, miten pilvet liikkuvat!»
Siten he istuivat ääneti ja kuuntelivat hiljaisia ääniä yläpuoleltaan
ja ympäriltään. Ilma muuttui harmaaksi puiden alla, ja aukiolla karja
ammui ikävissään.
Judith siirtyi lähelle Sveniä ja tarkkasi hänen kasvojaan. Sven suuteli
Judea kiihkeästi huulille ja kaulalle. Näytti siltä kuin hän ei koskaan
ennen olisi huomannut, miten kaunis Judith oli.
»Minä seuraan sinua heti heinänteon päätyttyä», sanoi Judith.