Kreivi Pietari Abrahaminpoika Brahe -- tavallisesti kutsuttu "Pietari
Brahe nuorempi", eroitukseksi Kustaa Vaasan aikuisesta iso-isästään --
oli jo Kustaa Aadolfin eläessä ollut taitonsa ja kelvollisuutensa
kautta kanslerin kilvoittelija kuninkaan suosiossa ja seisoi nykyänsä,
vaikka vasta 35:n vanha, Oxenstiernojen etevimpänä vastustajana
valtaneuvoskunnassa. Hänen korkea sukunsa ja suuri kykynsä näyttikin
vaativan hänelle itsenäistä vaikutusalaa, ja molemmin puolin huomattiin
viisaimmaksi sillä tavoin karttaa haitallista eripuraisuutta. Niinpä
nyt kreivi Brahe kesällä 1637 neuvoskunnan yksimielisellä päätöksellä
määrättiin Suomen kenraali-kuvernöriksi kolmen vuoden ajaksi. Hän on
tähän luottamukseen vastannut semmoisella tavalla, joka tekee hänen
hallitusaikansa kauniimmaksi rauhanlehdeksi isänmaamme historiassa.
Olemme useat kerrat nähneet, kuinka Suomenmaa aina virkistyi ja tointui
yhteiskunnallisista epäkohdistansa, milloin kuninkaat joskus kävivät
sen oloja omin silmin tarkastamassa. Mutta sama hyöty, joka oli
lähtenyt Kustaa Vaasan, Kaarlo IX:n ja Kustaa Aadolfin käymisistä,
seurasi myöskin Pietari Brahe'n virantoimesta tässä maassa; sillä se
valta, jolla hän oli varustettu, oli enemmin varakuninkaan kuin
kenraalikuvernöörin, ja itse hän heti alusta hyvän isännän innolla ja
huolella ryhtyi tehtäviinsä. Marraskuun 21 p. 1637 hän astui maalle
Turussa ja alkoi kohta järjestää maan keskihallitusta. Hänen
virka-alansa käsitti koko nykyisen Suomenmaan, paitsi Pohjanmaata, joka
edellisinä aikoina oli ollut Länsi-Pohjaan yhdistetty, ja nytkin,
vaikka eri maaherralla varustettuna, luettiin Ruotsiin kuuluvaksi.
Muussa Suomenmaassa oli nykyään neljä maaherraa, nimittäin Turun läänin
(Satakunnan ja Ahvenan kanssa), Hämeen-Uudenmaan, Viipurin läänin
(Savon kanssa), sekä Käkisalmen läänin. Näiden yhteiseksi keskukseksi
oli maamme nyt saanut ylimmäisen hallituksensa Turussa, jotenkin
täydellisellä virkalaitoksella. Kamreeri ja sihteeri kirjureinensa,
komisarius ja kirjanpitäjä ynnä useat muut palvelusmiehet kuuluivat
uuden kenraalikuvernöörin virastoon, ja 12 trapanttia ympäröitsivät
häntä, niinkuin Rooman liktorit muinoin konsuliansa. Viivyttyänsä kaksi
kuukautta Turussa, hallitusvirastoa järjestämässä, lähti Brahe
seuraavan Tammikuun loppupuolella, puolisonsa Kristiina Stenbock'in
kanssa, lavealle tarkastusmatkalle Hämeen ja Savon kautta Käkisalmeen
saakka, josta hän sitten palasi Viipurin-Uudenmaan tietä ja oli
Toukokuun ensi päivinä taas Turussa. Se kertomus, jonka hän nyt antoi
Ruotsin hallituskunnalle maamme tilasta ja tarpeista, oli ensimmäinen
suunnitus tehtäviin parannuksiin ja ansaitsee muutoinkin erinomaista
huomiotamme.
"Ylipäänsä" -- lausui kreivi Brahe -- "on tämä maa niin iso jo
paikoittain niin rikas, etenkin kalansaaliilta ei ainoastaan
merenpartailla, vaan sisämaassakin, sen useissa ja laveissa järvissä,
että se sen puolesta voittaa kaikki muut tunnetut maat; kelvollisia
metsiä on runsaasti, täynnä lintuja ja turkkieläimiä, vuorikaivoksia
alkaa myöskin siinä ilmaantua, niin että, jos Jumala sallisi sen tulla
siihen kuntoon, jonka inhimillinen järki katsoisi mahdolliseksi, se
minun mielestäni olisi verrattava laveata alaansa lukematta
johonkuhun, eikä aivan vähäiseenkään, kuningaskuntaan Euroopassa:"
Tämän yleisen arvostelun perästä puhuu kreivi erinäisistä kohdista
järjestänsä. Kirkollisen hallituksen suhteen hän valittaa
taikauskoisuuden suuresta vallasta; sanoo kuitenkin kirkkojen olevan
joka paikassa papeilla hyvin varustettuina, vaikka useat näistä opissa
ja elämässä eivät ole sanankuulijoillensa esimerkiksi, vaan
pahennukseksi. Turun hiippakunnassa, jossa jäntevä Rothovius jo oli
kymmenen vuotta vallinnut, oli järjestys kuitenkin parempi kuin
itäisessä hiippakunnassa, jonka piispa, Melartopaeus, nyt oli vanha ja
raajarikko, ja konsistorion jäsenet enimmältä osalta vähemmän
kelvollisia. Pahimman häiriön teki siellä puolen tuo "Venäläinen
hapatus", s.o. Käkisalmen läänissä vallitseva Kreikanusko, joka oli
muka enemmän karttumassa kuin vähenemässä; sillä useat sinne asettuneet
Suomalaisetkin (muusta Suomenmaasta) taipuivat Kreikan-uskon puolelle.
Brahe, niinkuin muut tämän ajan hallitusmiehet, toivoi Lutherin uskon
vähitellen voittavan sijaa, ja soimasi sitä, että tähän lähetys-alaan
oli pantu kaikkien huonoimmat Lutherilais-papit, jotka kyllä
olutkapakoissa, piippukynä hampaissa, herjasivat Venäjän uskoa, mutta
sillä tavoin ainoastaan herättivät herjausta toiseltakin puolelta.
Kristillisyyden virkistämiseksi ylipäänsä katsoi Brahe tarpeelliseksi,
että liian isot pitäjät jaettaisiin, ja että lisättyjen koulujen
kautta, ei ainoastaan kaupungeissa, vaan maaseuduillakin, raakuus
saataisiin kansasta luopumaan. Vaan edellä kaiken hän tahtoi Akatemian
eli Yliopiston perustetuksi Suomenmaata varten Turun kaupunkiin. Hän
oli tästä asiasta, joka jo ennen oli hallituskunnassa kysymyksenä
ollut, heti tänne tultuaan kirjoittanut Ruotsin hallitusmiehille ja
muistutti nyt uudestaan semmoisen laitoksen suurta tarpeellisuutta.
Ainoastaan sillä tavoin voisi myöskin maan kova puute kelvollisista
lainlukijoista ja muista virkamiehistä tulla autetuksi.
Ylipäänsä oli maan virkalaitoksissa vielä paljon epäjärjestystä,
varsinkin alhaisempien virkamiesten kelvottomuuden tähden.
Lainkäytöksessä oli tosin hovioikeuden asettaminen ollut alku parempaan
järjestykseen, mutta alisissa oikeustoissa oli todellakin kaikki
parannustoimi tehoton, niin kauan kuin tuomarivirat jaettiin
läänitykseksi ja palkinnoksi valtakunnan ylimyksille, jotka nauttivat
viran suuret tulot, mutta teettivät sen toimet huonopalkkaisilla
sijaisilla eli lainlukijoilla. Tämä epäkohta oli tätä nykyä yhä
karttumassa ja synnytti rahvaassa niin paljon mielipahaa, että useat
kihlakunnat olivat äskettäin Ruotsin hallitukselle tehneet anomuksen
saada laamanni- ja tuomariverot poistetuiksi, koska sen nimiset
virkamiehet eivät kumminkaan tehneet niistä mitään hyötyä. Nämä
anomukset oli hallitus tietysti hylännyt, ja Pietari Brahe oli liian
paljon ylimysmielinen, että hänkään olisi tahtonut koskea tämän haitan
sydänjuuriin. Vaan välittäväksi keinoksi hän jo vuoden alussa oli
ehdotellut, että lainlukijain pitäisi saada joko kuudes osa viran
tuloista taikkapa edes 10 taaleria kultakin käräjäkunnalta, kuten
Kustaa Aadolfin aikana oli ollut säädetty; ja jälkimmäiseen ehtoon
hallitus antoikin väliaikaisesti vahvistuksensa. Sen ohessa Brahe
ehdotteli tärkeitä parannuksia ylöskantolaitokseen. Ylöskantomiesten
paljous ja verokappaleiden moninaisuus oli hänestä suurin syy niihin
petoksiin, joilla sekä kruunun että rahvaan oikeutta loukattiin; sen
vuoksi kaikki veroparseelit piti muka muutettaman neljään lajiin,
nimittäin viljaan, kalaan, voihin, tervaan, mutta, yksi ylöskantomies
asetettaman kaikkia saman paikkakunnan veroja varten. Yllämainittu
veroparseelien muuttaminen on vasta meidän aikoina voitu toimeen panna;
mutta tämä kaksi vuosisataa takaperin tehty ehdotus todistaa miehen
selvää ja käytännöllistä hallintoaistia. Paitsi sitä oli Brahen
mielestä tarpeellinen eroittaa Uusmaa Hämeen läänistä ja Savo Viipurin
läänistä, koska kaukaisemmilta seuduilta rahvaan oli aivan hankala
käydä läänihallituksensa luona ja maaherrain mahdoton hallita liian
laveita aloja. Samasta syystä oli hänestä myöskin tarpeellista asettaa
useampia markkinoita maan sisäosiin, jossa kaupungeita vielä tykkänään
puuttui, ja semmoisiksi kauppa-asemiksi ehdoteltiin joku paikka
ylisessä Satakunnassa sekä Hämeenlinnan ja Savonlinnan edustat.
Kaupan suhteen olivat kreivin mielestä Suomen luonnolliset edut
erinomaisen suuria. Hän luuli mahdolliseksi vähällä vaivalla
avata venekulkua Porista Päijänteelle, siitä Saimaan vesille,
ja niiltä sekä Oulujärvelle pohjasessa että Viipurin lahdelle
etelässä. Viimmemainitussa paikassa hän oli tarkastellut entisiä
kaivantoyrityksiä ja piti niiden jatkamista hyödyllisenä. "Ja koska
maalta liikenee enemmän tavaroita, kuin mitä se ikinä tarvitsee jälleen
vastaan ottaa" -- kuuluvat Brahe'n sanat -- "en näe mitään puuttuvan
kaupunkien erinomaiseen hyötymiseen". Turusta ja Viipurista oli muka
paras toive; niiden jälkeinen oli Helsinki, joka kuitenkin oli
muutettava Vantaa-joen suusta uuteen paikkaan. Tämä muutto pantiinkin
heti toimeen. Brahe oli ensin ehdotellut uudeksi kaupunkin-asemaksi
Santahaminan (joka jo Kustaa Vaasan aikana oli puheena) ja sitten
Söörnäs'in niemen; mutta molemmat paikat huomattiin liian ahtaiksi, ja
hallitus vihdoin (v. 1640) määräsi Estnäs'in nokan, jossa siitä ajasta
onkin Suomen nykyinen pääkaupunki.
Brahe lopettaa kertomuksensa muutamilla mietteillä Suomalaisten
luonteesta ja tavoista yleensä. Hän moittii sitä, ett'eivät paljon
huoli enempää ansaita, kuin mitä heti voivat kuluttaa, ja että laiskuus
ja juopumus päivä päivältä karttuvat. Juopumuksen erinomaiseksi syyksi
hän katsoo tupakin nauttimisen, joka nähtävästi Saksan sodasta oli
tänne levinnyt ja heti päässyt semmoiseen valtaan, että miehet ja
vaimot, vanhat ja nuoret olivat tavaksi ottaneet sekä nuuskata että
"juoda" (s.o. polttaa) tupakkaa. Brahe'n mielestä tämän aineen tuonti
oli kiellettävä, niin että ainoastaan apteekarit kaupungeissa saisivat
sitä sairaille myydä. Työtoimen suhteen Brahe lisää: "Kummasteltavaa
on, että milloin tämän kansan väkeä tulee Ruotsiin ja muualle, tekee
yksi sen verran työtä kuin 'kolme muuta, ja ovat sukkelia jokaisessa
työssä, vaan täällä kotosalla on heillä ihan toinen luonne". Hän
moittii olletikkin heidän toimettomuuttansa talvis-aikana, lisäten
kuitenkin, että rantalaiset ovat vireämmät kuin sydänmaalaiset. Nämä
kansalliset viat, jotka olivat muka yhtä huomattavat ylhäisissä kuin
alhaisissa, eivät olleet, kreivin mielestä, muulla keinoin
poistettavina kuin Akatemian pikaisella perustamisella; "sillä tämä" --
kuuluvat sanat -- "synnyttää ensin jumalisen elämän, vetää soveliaimmat
henkilöt kaikkinaisista paikoista jälleen kotia maahan, ja kiihoittaa
monta kirjallisiin taiteisiin ja muuhun kunnialliseen elämään". Tämä
aate, Yliopiston asettaminen Suomenmaahan, oli sydänpaikka kreivin
kaikissa parannustuumissa.
Jo kuningas vainajalla oli ollut aikomus varustaa Suomenmaata
erinäisellä akatemialla, ja kun hänen varhainen kuolemansa oli
toimeenpanon estänyt, oli kansleri Oxenstierna pari kertaa
neuvoskunnassa ehdotellut, että se yliopisto, joka v. 1632 oli Tarttoon
perustettu, vaan siellä ei näyttänyt vastaavan tarkoitukseensa, olisi
muutettava Turkuun. Mutta suuren kuninkaan asettamia laitoksia oli
sääli hävittää, ja Suomi olisi kenties kauankin jäänyt korkeinta
opin-istuinta vaille, ell'ei Brahe'n erinomainen into ja harrastus
olisi jouduttanut asian päätöstä. Tarton yliopisto jäi tosin
asemilleen, mutta samallainen laitos nyt perustettiin Turkuun,
holhoja-hallituksen kirjeen kautta Maalisk. 26 p. 1640. Provessorien
lukumäärä oli niinkuin Tartossakin ainoastaan 11, nimittäin 3
Jumaluus-opin tiedekunnassa, 6 Filosofiallisessa ja 1 kummassakin
Lääkintä- ja Lakitiedekunnissa. Ne olivat ensi aluksi melkein kaikki
Ruotsalaisia, mutta enimmältä osalta varsin eteviä miehiä, esim.
Jumaluusoppineet Eskil Petraeus (ensimmäinen rehtori) ja Johannes
Terserus, lainoppineet Juhana Olavinpoika (Stiernhöök) ja historian
provessori Mikael Wexionius.
Pispa Rothovius määrättiin varakansleriksi; mutta varsinaista kansleria
ei laitoksella ensi vuosina ollutkaan. Heinäk. 15 p. 1640 vietettiin
Brahe'n läsnäollessa tämän "kuninkaallisen akatemian" vihkimys suurella
juhlallisuudella Turun kaupungissa, ja samana päivänä pidettiin yli
koko maan jumalanpalvelus, jolloin saarnattiin tekstistä: "Kiitetty
olkoon Herra, Israelin Jumala, iankaikkisesta iankaikkiseen ja kaikki
kansa sanokoon Amen. Halleluja".
_Y. Yrjö-Koskine_.