Aamurusko, Intian suurenmoinen aamurusko, on tosiaankin arjalaisen
mytologian runsain lähde. Sitä ylistetään monenlaisin nimin ja muodoin
Vedahymneissä, Ja yöllä sitä kutsutaan, sitä odotetaan pelon- ja
toivonsekaisin tuntein:
"Meidän vanha ystävämme, Aamurusko, palanneeko hän? Voittaako valkeuden
jumala yön vallat?" Hän saapuu jo, tuo heleä, nuori tyttö, "hän
lähestyy jokaista taloa", ja kaikkien sydämet riemastuvat. Hän se on,
Djaus-jumalan tytär, ylhäinen paimentyttö. Joka aamu hän vie laitumelle
taivaalliset lehmät, joiden täysistä utareista tihkuu kuivanmaan
kamaralle raikas, virvoittava kaste.
Samoinkuin hänen tuloansa lauletaan hänen katoamistansakin; hymni
ylistää auringon voittoa:
"Jälleen olet suorittanut voimallisen ja uljaan työn, oi Indra! Sinä
lyöt Djaus-jumalan tyttären, naisen, jota on vaikea voittaa. Niin,
Djaus-jumalan tyttären, loistavan aamuruskon, olet sinä, Indra, suuri
sankari, lyönyt pirstaleiksi.
"Aamurusko syöksyi pois särkyneistä vaunuistaan peläten Indran, härän,
häntä puskevan.
"Hänen vaununsa jäivät siihen, särkyneinä; mutta hän itse pakeni kauas,
kauas."
Alkukannalla elävä intialainen muodosti itselleen aamuruskosta kuvan,
joka alinomaa vaihtui säilyen kumminkin aina eloisana, ja tuon kuvan
heikentyneitä ja muuntuneita heijastuksia voidaan vielä nähdä niissä
saduissa, joista olemme puhuneet, samoinkuin vielä Pikku Punahilkan
tarinassakin. Ison Äidin pikku tytön päähineen väri on ensimmäinen
hänen taivaallisen alkuperänsä ilmaisija. Hänelle uskottu tehtävä,
leipäkyrsän ja voipytyn kuljettaminen, saa hänet muistuttamaan Vedain
aamuruskoa, joka on viestinviejä. Susi, joka hänet syö...