Minä jäin kauaksi aikaa paikoilleni istumaan pitäen yhä käsissäni
päällikön paperia, koettaen koota kuumeen sekoittamia ajatuksiani.
Minä olin antanut tuon naisen sanojen pettää itseni kuin lapsi; minä
kirosin tuota olentoa, joka oli ajanut minut tälle synkälle saarelle,
kun Rarahu odotti minua Tahitissa, ja kun pysähtymätön aika kiisi pois
meiltä kahdelta.
Tytöt istuivat yhä paikoillaan gardeniaseppeleineen, jotka levittivät
iltaista tuoksuaan. Kaikki olivat liikkumattomia, päät metsään päin
käännettyinä, ryhmässä kuin yhtyäkseen päälletunkevaa pimeyttä, metsän
yksinäisyyttä ja läheisyyttä vastustamaan -Tuuli valitteli kipeämmin,
oli kylmä, oli yö -- -- --