MURU (Piiloittaa päänsä hänen syliinsä). Sitte rupesin minä pitämään
hänestä _niin!_
ELLEN. Pikku Muru raukka! Ja sinä olet pitänyt hänestä koko kesän?
Sentähden vaan, että hän suuteli sinua?
MURU. Ei, ei yksin sentähden. Hän on myöskin sanonut, että hän pitää
minusta.
ELLEN (Nauraa). Tietysti hän sinusta pitää, mutta ei sillä lailla kun
sinä luulet. Hän laskee vaan leikkiä sinun kanssasi.
MURU (Vihaisena). Vai niin! Mutta minä en laske leikkiä. Se on
ihan täyttä totta. Vai pitääkö minun keskellä kesää lähteä
kasvatuslaitokseen kuritettavaksi sentähden vaan, että hän laskee
leikkiä?
ELLEN (Totisena). Sinä olet kummallinen tyttö, Muru! Minkätähden et ole
ennen puhunut tästä minulle?
MURU. Eihän semmoisia asioita kilpailijalle kerrota.
ELLEN. Mutta nythän sinä kerrot?
MURU (Kiivaasti). Niin nyt! Nyt kun hän on ilmaissut meidät isälle ja
työntänyt kaiken syyn minun niskaani. Nyt minä en enää voi kärsiä
häntä, sillä hän on ollut kurja pelkuri, ja hän on pilkannut minua ja
meidän rakkauttamme. Nyt saat ker-kernaasti pitää hänet omanasi. Pidä
hyvänäsi!
ELLEN. Hyi, kuinka sinä puhut, Muru! Ja ehkäpä ei sinun puheessasi ole
puoltakaan perää?
MURU (Juhlallisena, ojentaa kätensä Ellenille). Se on totta, -- tässä
on käteni sen päälle! (Innokkaasti). Ja minä kerroin sinulle kaikki
tyyni sentähden, että hän on loukannut minua ja ollut pelkuri ja
sentähden, etten minä kärsi häntä enää ja että hän on pettänyt
sinutkin, Ellen!
ELLEN (Rauhoittaen). Rauhoitu nyt vaan, rakas pikkuinen Muru! Kyllä hän
siitä vielä saa kuulla.
MURU (Säihkyvin silmin). Lupaatko sen, Ellen? Niin anna hänelle niin
että tuntuu! Sillä hän on pettänyt minut, enkä minä voi enää kärsiä
häntä, minä vihaan häntä niin, niin, niin -- (Heittäytyy Ellenin
syliin, rajusti itkien)
ELLEN (Hyväilee häntä) Ihanhan sinä olet mieletön, Muru.
MURU (Ellenin sylissä, nyyhkien). Niin, etkös sinäkin ole, Ellen? Kun
tiedät että hän on pettänyt sinutkin. -- Pettänyt sinut oikein kurjasti
ja alhaisesti ja inhoittavasti -- ihan niinkuin minutkin! Minä en sinun
sijassasi suvaitseisi häntä enää silmieni eteen -- en hetkeksikään! --
Niin, sen minä tekisin.
ELLEN (Rauhoittaen). No, no -- saadaanhan sitte nähdä! Vai niin, vai
olet sinä niin vihainen Karlille, Muru? Etkö sinä välitä hänestä
vähääkään?
MURU (Katsahtaa äkkiä tutkivasti häneen). Ush, kuinka sinä olet tyhmä,
Ellen! Etkö ymmärrä, että minä voisin tappaa hänet? (Itkee Ellenin
sylissä).
ELLEN (Silittää hänen tukkaansa). Muru raukka!
MURU (Nyyhkien). Ja tänään, kun hän luki minun runojani, niin päätin
minä vakaasti hypätä järveen. Minä olin päättänyt sen ihan varmasti, ja
silloin olisitte oppineet tuntemaan minut. Ja jos et sinä olisi tullut
ja ollut niin hyvä minulle, Ellen, niin olisitte saaneet nähdä, että
minä olisin tehnyt sen. Niin, minä olisin ihan varmaan tehnyt sen!
ELLEN (Kumartuu hänen ylitsensä, kääntää hänen itkettyneet kasvonsa
ylös päin ja suutelee häntä sydämmellisesti). Ja nyt emme enää ole
kilpailijoita, Muru, nyt me olemme ystäviä!
MURU (Kietoo käsivartensa Ellenin kaulaan). Sinä olet niin hirveän
hyvä, Ellen! Oikein luonnottoman hyvä!
ELLEN. Minä tahdon vaan rauhoittaa sinua ja näyttää, ettei se ole niin
vaarallista, kuin sinä luulet.
MURU (Ylös). Mikä ei ole vaarallista? Eikö se ole vaarallista, että
minä olen aikonut hypätä järveen hänen tähtensä?
ELLEN. Sitä sinun ei pidä tehdä, Muru. Hän ei ansaitse sitä.
MURU (Iloisena). Niinkö sinä arvelet? Kiitoksia, Ellen!
(Vakuutuksella). Ei, hän ei ansaitse sitä.
ELLEN. Ja nyt sinun pitää pestä itsesi ja laittaa niin, etteivät muut
huomaa mitään. (Vie hänet ovelle).
MURU (Ovessa). Mutta lupaatkos purkaa kihlauksesi vielä tänä iltana,
Ellen? Hän on pettänyt sinut --
ELLEN (Työntää häntä). Niin, niin -- siitä saamme sitte puhua!
MURU. Lupaathan, Ellen -- kunniasanallasi!
ELLEN. Kas niin, Muru -- mene nyt! Toiset tulevat! (Sulkee oven hänen
jälkeensä, Tehtailija ja Stormfelt tulevat kuistista).
LEMBERG. Eikö sitä totia tulekaan?
ELLEN. Eikö sitä vielä ole tuotu? Minä olen puhunut Murun kanssa.
LEMBERG. No, -- kuinka hänen laitansa oikeastaan on? Oletko saanut
siitä selvää?
ELLEN. Olen kyllä.
LEMBERG. Emmeköhän lähetä häntä heti kasvatuslaitokseen?
ELLEN. Se taitaisi olla parasta, isä.
STORMFELT. Johan minä sen sanoin -- tyttö on hullu.
ELLEN. Itsehän sinä olet hänet semmoiseksi tehnyt!
STORMFELT. Minä olen ainoa, joka en ole lellitellyt häntä. Jos sinä
olisit yhtä lellitelty, niin et sais enää yhtään muiskua minulta.
ELLEN. Tulen minä ilmankin toimeen. Mutta te, sinä ja isä -- te ette
opi koskaan ymmärtämään tyttöjä -- sen minä olen nähnyt.
STORMFELT (Suutelee häntä vastoin hänen tahtoansa). Opitaan kyllä! Ei
suinkaan se niin kovin vaikeata ole!
MURU (Ovessa, juhlallisena). Semmoinenko raukka sinä oletkin, Ellen?
Sitä minä en olisi sinusta uskonut!
Esirippu alas.