Johdanto.
I. Vanhus.
II. Kasvientutkija.
III. Monsieur Jacques.
IV. Jacques-herran ullakkokamari.
V. Kuka Gilbertin isäntä oli.
VI. Noidan vaimo.
VII. Pariisin porvaristo liikkeellä.
VIII. Kuninkaan vaunut.
IX. Pahanhengen vaivaama.
X. Kreivi de Fenix.
XI. Hänen ylhäisyytensä kardinaali de Rohan.
XII. Paluu Saint-Denisistä.
XIII. Paviljonki.
XIV. Saint-Claude-kadun talo.
XV. Kaksinainen olotila. -- Unessa.
XVI. Kaksinainen olotila. -- Valveilla.
XVII. Vieraan tulo.
XVIII. Kullanteko.
XIX. Elämäneliksiri.
XX. Varakreivi Jeanin hankkimat tiedot.
XXI. Uusi huoneisto.
XXII. Sotasuunnitelma.
XXIII. Mitä herra de la Vauguyonin, Ranskan prinssien opettajan,
piti tehdä dauphinin hääiltana.
XXIV. Dauphinin hääyö.
XXV. Tungoksessa.
XXVI. Pakokauhu.
XXVII. Kuolonkenttä.
XXVIII. Salaperäinen auttaja.
XXIX. Herra de Jussieu.
XXX. Elämän palautuminen.
XXXI. Ilmaretki.
XXXII. Veli ja sisar.
XXXIII. Gilbertin laskelmat pitävät paikkansa.
XXXIV. Keräilyretki.
XXXV. Filosofinloukku.
XXXVI. Opettavainen tarina.
XXXVII. Ludvig XV:n hätävara.
XXXVIII. Kuinka kuningas Ludvig XV työskenteli ministerinsä kanssa.
XXXIX. Pikku Trianon.
XL. Salaliitto solmitaan uudella tavalla.
XLI. Taikuria tiedustellaan.
XLII. Pikaviesti.
XLIII. Manaus.
XLIV. Ääni.
XLV. Epäsuosio.
XLVI. Aiguillonin herttua.
XLVII. Miten d'Aiguillon söi kuninkaan osan.
XLVIII. Marski de Richelieun odotushuoneessa.
XLIX. Marskin pettymys.
L. Dauphinen perheateria.
LI. Kuningattaren hiuskihara.
LII. Richelieu huomaa Nicolen avut.
LIII. Muodonvaihdos.
LIV. Yhden ilo toisen tuska.
LV. Parlamentti.
LVI. Ministerin tie ei ole ruusuilla kulkemista.
LVII. Aiguillonin herttua kostaa.
LVIII. Lukija tapaa erään entisiä tuttujaan, jonka hän luuli
kadottaneensa ja jota hän ei ehkä ikävöinytkään.
LIX. Asiat sotkeutuvat yhä enemmän.
LX. Lit de justice.
Johdanto.
"Josef Balsamossa" esitetyn toiminnan pohjaksi on lukijan otettava
huomioon edellä ilmestyneistä "Lääkärin muistelmista" muutamia
lähtökohtia.
Ranskan vanha kuningas _Ludvig XV_ on mitätön elostelija,
suopealuontoinen kyllä, mutta läpeensä itsekäs. Hänen neljästä
naimattomasta tyttärestään vanhin, _Madame Louise_, siirtyykin
luostariin johtajattareksi, kun hänen vakava uskonnollinen mielensä
ei enää siedä hovin arvotonta ilmapiiriä; sitäpaitsi hän aavistelee
huonosti hallitun kansan tyytymättömyydestä purkauksia, joiden
seurauksia hän tahtoo lieventää yksinäisyytensä rukouksilla. Hänen
päätöstään jouduttaa se seikka, että isän rakastajatar, kreivitär
_Jeanne Dubarry_, puuhailee itselleen virallista esittelyä hovissa,
saadakseen tunnustetun aseman.
Rouva Dubarry on alhaista sukuperää, suorastaan katutyttö, jolle
kuitenkin ulkonainen viehkeys ja jonkunlainen rattoisa olemus
on suonut niin suuria etuja, että joku tuntematon on kerran
ennustanut hänelle Ranskan kuningattaren arvoa. Tämä ennustus onkin
vähitellen näyttänyt toteutuvalta, kun nimittäin muuan keinotteleva
varakreivi Jean Dubarry on keksinyt naittaa hänet muodollisesti
veljelleen, kreivi Dubarrylle, ja täten toimittanut kaunottarelle
sellaisen yhteiskunnallisen sijan, että hän on saattanut kääntää
puoleensa vanhan kuninkaan huomion, kunnes Jeanne on päässyt
huikentelevan hallitsijan viimeiseksi jalkavaimoksi. Kreivittärellä
on kunnianhimoa, jota Ludvig XV kuitenkin vain vastahakoisesti
tyydyttelee. Kun esim. hallitsijan ei sovi viettää yötänsä alamaisen
asunnossa, saa kreivitär ensiksikin huoneiston Versaillesin
hovipalatsissa Pariisin lähellä, ja lopulta houkutellaan iälliseltä
rakastajalta sekin hullutus, että kreivittären maaseutuhuvila
Luciennes samaisessa tarkoituksessa julistetaan kuninkaalliseksi
linnaksi, kuvernöörinään kreivittären kaksitoistavuotias
neekeripalvelija _Zamore_.
Seuraavana askeleena on edellämainittu kreivittären virallinen
esittely hovissa, paljon merkitsevä toimenpide, jolle tulee
kiire siitä syystä, että kruununprinssi eli dauphin -- Ludvig
XV:n pojanpoika, sittemmin kuninkaana _Ludvig XVI_, -- on juuri
menossa naimisiin Itävallan keisarinnan Maria Teresian tyttären
_Marie Antoinetten_ kanssa. Tuleva kruununprinsessa eli dauphine
on jo matkalla Versaillesiin vihittäväksi, eikä hänen tultuansa
voisi enää olla kysymystäkään rouva Dubarryn kaltaisen henkilön
vakinaisesta liittämisestä hänen lähimpään piiriinsä. Vanha kuningas
ei suinkaan ole halukas edistämään tätä esittelyä ja luottaakin
siihen, että hänen rakastajattarensa ei onnistu saada n.s.
"kummitätiä", esittelijätärtä, jolla on esiintymiskelpoisuus hovissa.
Kreivitärtä vastassa on nimittäin luonnollisestikin koko hovin
naismaailma, johtajattarinaan kuninkaan tyttäret ja pääministeri _de
Choiseulin_ sisar, _herttuatar de Grammont_, joka muuten olisikin
valmis asettumaan tuon pyrkijättären sijalle kuninkaan suosiossa.
Kuninkaan toinen läheinen mies, jokseenkin sisäministerin asemassa
oleva poliisipäällikkö _de Sartines_, katsoo omille asioilleen
turvallisemmaksi säilytellä hyviä välejä kreivitär Dubarryn kanssa.
Apukeinokseen kreivitär saa viekkaalla juonella houkutelluksi
Pariisiin erään vanhan leskirouvan, pitkällisestä käräjöimisestään
kuuluisan kreivitär _de Béarnin_, kun tuomarina tässä Choiseul-ryhmän
vastustamassa oikeudenkäynnissä toimii varakansleri _de Maupeou_.
Varakansleri on Dubarryn väkeä, ja hän saa kuninkaan rakastajattaren
esiintymään kreivitär de Béarnille muka hyväntekijänä, jonka
"kummitädiksi" hoviesittelyyn vanha kreivitär voisi päästä jo
lupautuneeksi ilmoitetun sijalle, jotta käräjöitsijätär siten saisi
kuninkaan kannattamaan juttuansa. Leskirouva huomaa kuitenkin pian
juonet ja osaa vastavehkeilyllä kiristää itselleen tavattomia
hyvityksiä. Mutta hänen lopulta suostuttuaan "kummitädiksi" hovin
naispuolue nostattaa rakastajattaren eteen sarjan uusia vastuksia
juuri esittely-iltana, viime hetkessä. Näihin juoniin on ottanut osaa
vanha itsekäs hovimies, entinen sotamarski, herttua _de Richelieu_,
mutta vain kyetäkseen esiintymään rouva Dubarryn pelastajana: hän
antaa epätoivoon joutuneelle kaunottarelle ratkaisevan apunsa, ja
esittely tapahtuu. Viekas sotamarski jää toivomaan paljon hyvää
epävirallisen kuningattaren kiitollisuudesta.
Tuossa esittelyjuhlassaan rouva Dubarry ihmetyksekseen näkee Preussin
kuninkaan lähetystöön kuuluvana jonkun _kreivi Fenixin_, joka ei ole
kukaan muu kuin hänen yllämainittu ennustajansa. Vain lyhyeen he
saavat puhutelluksi toisiansa, sillä tuloksella, että kiitollinen
kreivitär lupautuu mihin hyvänsä vastapalvelukseen, koska tuo
ennustus oli antanut hänen pyrkimyksilleen onnellisen suunnan ja
tuntui siltä kuin tämä salaperäisesti vaikuttava mies jotenkuten
kykenisi edistämään hänen kohoutumistaan oikeaksi kuningattareksikin.
"Kreivi Fenix" on alkuperäiseltä nimeltään _Josef Balsamo_, kaikkein
merkillisimpiä seikkailijoita, mitä ihmiskunnan historiassa
mainitaan. Niinkuin yllämainittu hovipiiri edustaa kuningas- ja
ylimysvallan rappeutumista, samaten Josef Balsamo esiintyy
hyvin vaikuttavana tekijänä eräässä Ranskan vallankumouksen
toisessa aiheessa, kansainvälisessä haaveiluvirtauksessa, joka
uudelleen elvyttelee uskonnollista mystiikkaa ja keskiaikaisia
salaisoppeja, tahtoen perustaa ihmiskunnan yleisen veljeyden
pohjaksi kaikkiyhteisen kansainvallan, jonka suojassa erityisesti
syvennyttäisiin henkimaailman ilmiöihin. Se liike siis suuntautuu
yksinvaltiutta ja kirkkohallintoa vastaan niinkuin toisaalta
vapaamieliset järkeilijätkin -- n.s. valistusfilosoofit, kuten _Jean
Jacques Rousseau_ -- omilla perusteillaan muokkaavat maaperää noiden
kahden mahdin kukistamiseksi.
Josef Balsamon ristiriitaisessa luonteessa yhdistyy keinottelu ja
aatteellisuus. Hän on Italiasta lähtöisin ja paljon matkustellut,
tutustunut itämaisen mystiikan uskonnolliseen ajatteluun ja
saanut opetusmestarikseen lähes satavuotiaan _Althotaan_, joka
luonnontieteellisissä tutkimuksissaan ja keksinnöissään puolittain
esiintyy viimeisenä keskiaikaisena alkemistina, puolittain kuuluu
nykyajan tiedemiesten varhaisimpiin edelläkävijöihin. Balsamon omana
edullisena erikoisuutena on harvinaiset hypnotisisoijan lahjat, ja
hänen on onnistunut saada vaimokseen varsinainen "meediumi", s.o.
henkilö, johon tuo kyky tehoaa voimakkaimpana, aiheuttaen täten
nukutetussa n.s. kaukonäkemyksen. Tämä meidän päiviimme asti vain
osittain selitetyksi saatu ilmiö muistuttaa unissakävelijästä, joka
silmät ummessa tai sammunein katsein kykenee ohjaamaan askeleensa
huimaavilla jyrkänteillä, -- se vain eroa, että kaukonäkijä
horroksissaan voi selostaa näkemyksiänsä, jotka ulottuvat etäisiinkin
paikkakuntiin. Hypnotismilla Balsamo onkin kiinnittänyt itseensä tuon
nuoren naisen, _Lorenza Felicianin_, joka toisaalta pelkää sielulleen
kadotusta miehensä näennäisen taikuuden johdosta.
Yksinvaltaa ja kirkollista ahdasmielisyyttä vastaan on Balsamo
perustanut n.s. egyptiläisen vapaamuurari-osaston, itse ollen sen
päällikkönä eli "suurkoptina"; jäsenet ovat kaikenlaisia levottomia
sieluja, joiden vapautta silloinen aika kahlitsi. Järjestö
ryhtyy tekemään salassa työtä yleisen vallankumouksen hyväksi;
Balsamo matkustaa Pariisiin, tärkeimpään sivistyskeskukseen,
heikontaakseen kaikin keinoin Ranskan kuningassuvun asemaa. Siksi hän
luonnollisesti tahtoo kannatella rouva Dubarryn pyyteitä, saadakseen
kuningasvallan arvottomuuden yhäti vihattavammaksi jo napisevalle
kansalle. Matkallaan hän menettää tärkeän tukensa: Lorenza
Felicianin saa taikuuden pelko karkaamaan miehensä arabialaisella
Djerid-juoksijalla. Onnekseen tuo omituinen "loitsija" yöpyy
Taverneyn rappeutuneeseen herraskartanoon, jossa hän saa solmituksi
uuden vaikutussuhteen.
Vanha parooni _de Taverney_, joka toisen kartanonsa rippeiden mukaan
voi liittää nimeensä vielä _Maison-Rougen_ kreiviyden, on entinen
hovimies, herttua de Richelieun sotakumppaneita, ajattelemattomalla
elämällään köyhtynyt-periaatteeton ylimys, jonka ainoana toivona
nyt on, että hänen poikansa _Filip_ -- dauphinin santarmirykmentin
luutnantti -- ja kuusitoistavuotias tyttärensä _Andrée_ voisivat
palauttaa sukuun varallisuutta sellaisilla tempuilla kuin silloisessa
turmeltuneessa hienostopiirissä oli mahdollista. Kehno isä on
kuitenkin saanut vastuksikseen lujaluontoista kuntoa harrastavat
lapset.
Tapansa mukaan Balsamo esittäytyy Taverneyssäkin ylen salaperäisenä
olentona: kautta vuosituhansien yhä uusissa ihmismuodoissa eläneenä
ennustuskykyisenä tietäjänä, joka on erityisellä harjoittelulla
kehittänyt henkisen olemuksensa muistamaan kaikki nuo edelliset
ikäkautensa. Kun hän on tätä osaansa varten aina keräillyt
mieleensä kaikenlaisia henkilötietoja, onnistuu hänen ällistyttää
epäuskoista vanhaa parooniakin, todenmukaisilla perusteilla
osoitellessaan olevansa muuan tämän viereltä taistelussa kaatunut
nuoruudentoveri; Balsamo muuten on näöltään hiukan neljännellä
kymmenellä. Haastetussaan seikkailija panee merkille neiti Andréen
ylevän henkevyyden ja tulee koetelleeksi häneen hypnoottista
kykyään sillä tuloksella, että aatelisneidillä ilmenee taipumusta
kaukonäköisyyden horrostilaan. Yöllä Balsamo tekeekin suoranaisen
yrityksen, jolloin nukutettu saa hänelle ilmoitetuksi, että Lorenza
Feliciani pakenee Pariisiin päin. Samalla haluaa Balsamo tiedustaa
Marie Antoinetten lähenemisestä, hän kun on jo selvillä siitä, että
tuleva kruununprinsessa on saapunut Ranskan rajan sisäpuolelle
Strassburgiin. Kaukonäkijättärelle ilmenee tällöin, että Marie
Antoinettea parhaillaan juhlitaan Nancyssä, jokseenkin lähellä
Taverneytä, ja että hänen seurueessaan on Filip de Taverney, jolle
prinsessa juuri huomauttaa, että hän aikookin seuraavana aamuna
matkansa varrella poiketa tämän kotikartanoon. Nuori luutnantti
on ensimmäinen Itävallan herkkämielistä arkkiherttuatarta vastaan
Ranskan alueella tullut ranskalainen upseeri, ja Marie Antoinette on
päättänyt tämän seikan muistoksi luoda hänelle hyvän uran.
Horroksesta herättyään ei Andrée tiedä mitään ilmoituksistansa, mutta
nyt saa Balsamo esiintyä uudessa valossa taikurina, ennustaessaan
paroonille aamulla, että hänen kuninkaallinen korkeutensa kohtsiltään
saapuu kartanoon Filip-luutnantin saattamana. Balsamolle on tärkeätä
saada prinsessan suosio ulottumaan myöskin Andrée-neitiin, jotta
hänen hypnotisminsa hallittavissa oleva tyttö tulisi siirtyneeksi
hoviin, ollakseen kaiken varalta hänen käytettävissään. Omilla
apukeinoillaan hän järjestää prinsessalle mieluisan vastaanoton ja
saa tarkoituksensa toteutumaan; parooni ja hänen tyttärensä liittyvät
prinsessan saattueeseen, Andréen päästessä hovineidoksi. Balsamo
itsekin esitellään kuningattarelle ja korskealle, kunnianhimoiselle,
maallismieliselle, taikauskoiselle kirkkoruhtinaalle, kardinaali
_de Rohanille_, joka salaisesti rakastaa prinsessaa, mutta
herättää tätä aavistelevassa Marie Antoinettessa voittamatonta
vastenmielisyyttä. Esittelytilaisuudessaan Balsamo kylvää prinsessan
mieleen epämääräisen ahdistuksen siemenen, synkeillä ennustuksilla
tämän ja kuningassuvun kohtalosta, kuten ennustajalla oli aihettakin,
tietäessään mitä erilaisia voimia oli toimimassa vallankumouksen
hyväksi.
Neiti Andrée de Taverneyn imettäjän poika, _Gilbert_, on
seitsemäntoista vuoden ikään elellyt kartanossa jokseenkin jouten ja
laiminlyötynä. Hänellä on luontaista ylpeyttä ja suuria pyrkimyksiä
asemansa yläpuolelle; hän on itsekseen lueskellut Jean Jacques
Rousseaun teoksia ihmisten tasa-arvoisuuden mahdollisuuksista
ja kansanvaltaisesta yhteiskuntajärjestelmästä, ja hän päättää
raivata tiensä korkeammille tiedon aloille, itsenäiseen asemaan.
Nuorukaisella on tavattomasti sisua ja tarmoa, ja ylimysmielisen
isäntäväkensä halveksimana hän paatuu yhä yksinomaisemmin
ajattelemaan vain itseänsä, edistystään, niin että hän piankin
katsoo pakolliseksi purkaa lapselliselta tuntuvan lemmensuhteensa
Andréen kamarineitoon, nuoreen _Nicole Legay_-nimiseen älykkääseen
maalaiskeimailijattareen; Gilbert on päätellyt, että tämä liitto
olisi kammitsana hänen tulevaisuudenunelmilleen. Onpa Gilbert
rohjennut kohottaa katseensa juuri valtiattareensa, siirtäen
rakkaudenkaipuunsa tähän ylvääseen aatelisneitiin, joka ei ole
hänestä tietääksensäkään.
Balsamon tulo Taverneyn kartanoon tekee näistä kahdesta
sivuhenkilöstä kohtalokkaita välikappaleita päähenkilöiden vastaisen
elämän suuntaamiselle. Nicole-neito on hämmästyttävässä määrin Marie
Antoinetten näköinen; sillä perusteella hän on tullut ikuistetuksi
historiassakin sen turmiollisen häväistysvehkeen yhteydessä, jota
Dumas kuvailee "Kuningattaren kaulanauhassa". Alkuaan kiintyneenä
valtiattareensa Nicole katkeroituu hänelle, johtuessaan luulemaan
Gilbertiä neidin rakastajaksi siinä yöllisessä kohtauksessa, jolla
Balsamo vaivuttaa Andréen horrostilaan. Epäluuloisena hän saattaa
emäntäänsä matkalla, ollen valmis hylättävilläkin keinoilla etsimään
menestystä, koska hänet on niin petetty. Gilbert taasen saa sen
käsityksen, että Andrée on sortunut kreivinä esiintyneen taikurin
viettelyksiin, ja hän uskaltaa suunnitella itselleen osuutta
teeskentelijättäreksi luulottelemansa aatelisneidin suosiosta.
Gilbert jätetään oman onnensa nojaan Taverneyn kartanoon, isäntäväen
lähtiessä liittymään prinsessan matkueeseen. Sitkeä nuorukainen
rientää kuitenkin jalkaisin perässä Pariisia kohti, mutta uupuu
taipaleelle, jolloin hänet korjaa vaunuihinsa rouva Dubarryn käly,
kujeellinen _"Chon"_. Seurueeseen yhtyy sittemmin tämän veli,
varakreivi _Jean Dubarry_, joka joutuu matkalla kaksintaisteluun
luutnantti Filip de Taverneyn kanssa, koettaessaan oman matkansa
jouduttamiseksi ottaa eräästä kievarista prinsessan tarpeisiin
pidätetyt hevoset. Tästä seikkailusta johtuu, että Dubarryn piiri
koettaa väittää nuorta luutnanttia Choiseul-puolueen salavehkeen
kätyriksi, yllyttäen kuningasta rankaisutoimiin; kruununprinssi ja
pääministeri toisaalta asettuvat luutnantin puolelle ja käyttävät
seikkailua Dubarry-perheen röyhkeyden todisteena. Vanha kuningas
suuttuu koko jutulle eikä suostu toimimaan kumpaisenkaan puolen
vaatimusten hyväksi. Gilbert on saanut hoivansa rouva Dubarryn
huvilassa, mutta hänen luonteelleen on mahdotonta ruveta moisen
piirin ilvehtijäksi ja Zamoren kumppaniksi; kun häntä pidätellään,
hän karkaa ikkunasta, tyhjin taskuin ja tuntemattomana tavoittaakseen
Pariisista sellaista siedettävää tointa, jonka ohessa hän voisi lukea
lääkäriksi ja pysytellä Andrée-neidin ympäristössä.
Gilbertin uudesta seikkailuretkestä alkaa "Josef Balsamo"-romaani.
_V. H.-A._