Eipä ole väliä! Kyllä hän samallainen on, kuin Kettunenkin.
KAARLO katkerasti.
Juudas edes hirtti itsensä — mutta meidän Juudaksilla ei ole pennin
edestä häpyä — eikä rohkeutta tehdä edes sitä!
HALONEN on vavahtanut jokaisesta syytöksestä kuin piiskaniskusta, nyt
hän käännähtää, kohottaa tuskan vääristämät kasvonsa Kaarloa kohden ja
änkyttää vapisevin huulin.
Voi toverit, toverit... kun mestari uhkasi ajaa heti pois ellen...
KAARLO keskeyttää ärjäisten.
Ei tässä ole sinun tovereitasi!
HALONEN kuin tukehtumaisillaan.
Älä sinä Kaarlo... et sinä vielä tiedä... kun ei ole leivänmurua —
eikä saa mistään apua... Ja sitten lapset... yhtämittaa pyytävät ja
itkevät... niin tuota...
(Hänen äänensä katkeaa ja hän lähtee horjuen ulos.)
(Kaarlo hätkähtää vuorostaan Halosen viime sanoista, niinkuin häneen
olisi sattunut voimakas isku. Ja kaikki ovat kuin lamaantuneita.)
EMIL katkerasti ihmetellen.
Hän — hän petturi...?
KORPI matalalla äänellä.
Toverit, me syytimme häntä liian ankarasti... Nähkääs, tuollatavalla
me suorastaan ajamme hänet petturiksi... Olisi pitänyt puhua hänelle,
koettaa auttaa, niin hän ei olisi mennyt... Me teimme väärin.