Niin, puhukaa vaan, Halonen.
HALONEN arasti.
Minä tulin vähän sitä varten, että jos sitä avustusrahaa yhtään olisi
saapunut. Sillä tuota, meillä ei ole enää mitään... eilen jo loppui...
KAARLO synkästi.
Ei, entistä ei enää ole yhtään — eikä mistään ole tullut penniäkään
lisää...
(Äänettömyys.)
HALONEN kuin puolustautuen, alakuloisesti.
En minä muuten olisi tullut, mutta senjälkeen kun patruuna kielsi
kauppiaan antamasta lakkolaisille mitään velaksi, niin ei auta mikään.
KAARLO levottomana.
Kyllä se sellaista on... Jääkää nyt tänne — pian tulee toisiakin —
pitäisi vähän neuvotella. Minä menen vähän ulos... (Lähtee.)
Esirippu alas — pieni väliaika.
<tb>
HALONEN istuu yksin samalla paikalla kuin esiripun laskiessakin nojaten
päätään käsiinsä; huokaa raskaasti silloin tällöin ja aivankuin
vastaukseksi kuuluu ulkoa pakkasen äkeä paukahdus.
KORPI tulee sisään synkän ja masentuneen näköisenä, ja istahtaa
makuuvaateläjälle; muutaman hetken kuluttua lausuu katkerasti.
Turha matka... Mitäpäs siitä, jos yksi työläisen lapsi kuolee nälkään...
LIISA on tullut heti jälessä.
Voi Vilho parka —.älä sentään noin sano.
KORPI synkästi.
Se on totuus — eihän heistä kukaan välitä. Siellä on naapurinkin pikku
poika juuri äsken kuollut.
LIISA hätkähtäen.
Kuollut? Mistä tiedät?