Vien takkini kauppiaalle tai Mattilaan. Minun täytyy saada maitoa.
LIISA levottomana.
Ei Vilho, sinä et saa tehdä sitä... sinä palellut ehdottomasti kun ei
ole minkäänlaista päällystakkia. Nytkin tuntuu pakkanen yhä kiihtyvän.
KORPI käskevästi, alkaen riisua takkiaan.
Tuo pian. Minä tahdon.
LIISA lähtee kyökkiin; palaa hetken kiiluttua, tuoden rikkinäisen
puseron. Korpi pukee sen ylleen ja alkaa väristä vilusta; Liisa
katselee tuskallisesti kun hän käärii takkinsa sanomalehden
puolikkaaseen ja aikoo lähteä.
LIISA pidättäen nyyhkytystään.
Voi herra jumala tätä kurjuutta!
KORPI lohduttaen.
Älä nyt Liisa, kyllä tästä vielä selviydytään. Minä tulen heti.
(Lähtee.)
LIISA menee ikkunan ääreen ja koittaa sulattaa sormellaan reikää
jäähän; mutisee itsekseen.
Herra jumala, kun se on paksua... Pimeähän siellä jo tulee eikä
vieläkään näy...
(Tarttuu yhtäkkiä kaulaansa, voihkaisten kuin tukehtumaisillaan.)
Herra, taivaallinen isä — armahda tämä kerta! Suojele, pelasta lapseni!
Miksi, miksi en kieltänyt, estänyt häntä, sanonut mitä ajattelin...
(Vääntelee käsiään kalvavan levottomuuden vallassa.)
KAARLO tulee sisään hengittäen nopeasti kuin juoksun jälkeen. Hän on
kovasti laihtunut ja hänen kalvenneille kasvoilleen on ilmestynyt kova,
kärsivä ilme.
Hyvää iltaa! Miten te täällä enää tarkenette?