Niin, tuo varmuus juuri lisää onneni moninkertaiseksi. Täälläkin täytyy
monen yhtämittaa epäillä ja pelätä, että tuo inhoittava mestari, roisto
— onnistuu lopulta turmelemaan heidän rakkaansa. Ajatellessani äsken
Vaaralan Sannin sulhasta, olisin minä tahtonut polvillani kiittää
kohtaloa tai elämää siitä, ettei minun tarvitse sellaista koskaan edes
epäillä.
ANNI hämmästyen.
Eikä sinun tarvitsekaan epäillä, Kaarlo! Minä en voisi koskaan
sellaista, vaikka lupaisi minulle miljoonia!
KAARLO teennäisen välinpitämättömästi.
Onko se vielä koettanut jatkaa lähentely-yrityksiään...?
ANNI katsoen maahan: epäröiden.
Eihän se juuri ole...
KAARLO sisäisesti kiihtyen.
Mitä — onko se? Kerro vaan, Anni, tiedäthän, ettei se minuun vähääkään
vaikuta... Onko se taas lupaillut tai tyrkyttänyt jotain?