Tulit, armahin, luokseni uudelleen,
tulit vuosien pitkien takaa.
Tulit kuin säde syksyn synkeyteen,
elonantimiaan joka jakaa,
tulit luo epätoivoisen, eksyneen,
valon airut äänetön, vakaa.
Tulit luo, käden laskit sa käteeni,
poven painoit sa povea vasten.
Ylistetty! ah yöss' olit säteeni!
sanansaattaja autuasten
ikivaltojen, jotka taas yhdisti
polut harhaan käyneiden lasten.
Tulit luokseni, ainut, ah kalleimpain,
kädestäin en kättäsi päästä.
Ah viesti, min ikivalloilta sain,
säde yön, jok' ei siintoaan säästä.
Olit päivän koi, sen lasku ma vain.
-- Vapahdit minut yöstä ja jäästä!