(Kenraali K. G. Mannerheimille omistettu)
Yö uhkaa, myrsky käy,
maa mahtajaansa, vartiaansa vailla.
Ei merkkitulta näy,
se sammui päivän pakenevan lailla.
Pimenee yhä yö,
vain synkät pilvet peittää maata, merta,
Salamat siintäin lyö,
ruskottaa idän ilmanääret verta.
Hetkekskään taipua
voi emme, taakkaan tottui hartiamme.
Ken väistyy, vaipua
iäksi voi ja pettää vartiamme.
Vasamat välkähtää,
nyt lyömme kuoleman ja elon arvan,
ei aatosaikaa jää,
nyt rynnättävä ees on joukon harvan.
Uljaasti eteenpäin,
käy myötä mahtajamme, vartiamme!
Maan rakennamme näin,
kohottaa korkeuteen sen hartiamme.