Kenelläkään miehellä ei ole milloinkaan ollut kaunopuheisempaa eikä
kauniimpaa välittäjää asiansa edistämiseksi kuin Dick Galella oli
Mercedes Castañedassa. Dick kurkisteli ovensa edustalla olevan
paloverden viheriöiden kiiltävien oksien välitse. Päivä oli puolessa ja
ilma puutarhassa oli painostava. Mehiläisten surina kukissa ja
espanjattaren soinnukkaan äänen hiljainen mumina olivat ainoat äänet,
jotka keskeyttivät hiljaisuuden. Nell makasi riippumatossa kädet niskan
takana, punaisin poskin ja veitikkamaisin silmin. Hän näytti todellakin
kapinalliselta. Dick totesi, että tuo nuori neiti oli täydellisesti
saanut takaisin itsepäisen luonteensa, joka oli ollut nukuksissa jonkun
aikaa. Yhtä varmalta näytti myös, etteivät Mercedeksen ponnistukset
tuottaneet sellaisia tuloksia kuin olisi voitu odottaa.
Dick tunsi olevansa taipuvainen kapinallisuuteen itsekin. Belding ei
ollut sallinut vartijain oleskella rajalla ja senvuoksi oli Dick ollut
joutilaana suurimman osan ajasta, ja vaikka hän oli koettanutkin
pidättäytyä, ei hän kumminkaan ollut voinut pysyä poissa Nellin
läheisyydestä. Hän uskoi tytön rakkauteen, mutta hänen ei onnistunut
milloinkaan päästä hänen kanssaan niin pitkäksi aikaa kahden kesken,
että hän olisi saanut vahvistuksen ahdistaville toiveilleen. Kun tyttö
oli yksinään, oli hän petollinen kuin varjo, nopea kuin salama ja
salaperäinen kuin joku yaqui. Kun Dick koetti puhutella häntä
puutarhassa tahi kentillä tahi kiertää hänet johonkin pengermän
nurkkaukseen, karttoi tyttö häntä jättäen jälkeensä tummansinisten
ahdistavien silmien muiston. Mutta tuo hänen silmiensä ilme antoikin
juuri Dickille toivoa. Joskus taasen, kun Dick olisi voinut puhua
suunsa puhtaaksi, ei Nell eronnut lainkaan Mercedeksestä. Hän oli jo
aikoja sitten voittanut tasapuolisen Mercedeksen puolelleen, mutta
huolimatta siitä oli Nell pitänyt enemmänkin kuin puoliaan heitä
molempia vastaan.
Gale punnitsi erästä suunnitelmaa, joka hänellä oli ollut kauan
mielessä ja joka nyt aiheutti päätöksen, mikä pani hänen sydämensä
paisumaan ja posket punoittamaan. Hän kurkisti jälleen viheriöiden
oksien välistä huomatakseen vain, miten Nell nauroi tuliselle
Mercedekselle.
"_Quién sabe_", huudahti hän ivallisesti ja ilostui nähdessään Nellin
nopean hämmästyksen.
Sitten hän meni hakemaan rouva Beldingiä ja löysikin hänet keittiöstä
askaroimasta.
Galen ja rouva Beldingin välit olivat muuttuneet nopeasti ja
käsittämättömästi. Nyt ymmärsi Dick häntä vielä vähemmän kuin alussa,
jolloin rouva näytti tuntevan vastenmielisyyttä häntä kohtaan. Jos
sellainen nyt voi olla mahdollista, oli rouva tukahduttanut
vastenmielisyytensä ainakin joksikin ajaksi ja näytti nyt taipuvan
johonkin muuhun, joka oli kuin rakkautta Galea kohtaan. Dick ei ollut
ollenkaan varma hänen tunteistaan, ja hän oli jo kauan kuvitellut, että
rouva pelkäsi häntä tahi jotakin, jota hän edusti. Gale oli jatkanut
ponnistelujaan avoimesti ja rehellisesti, vaikkakin hienotunteisesti,
edistääkseen yksipuolisen rakkautensa voiton mahdollisuuksia, ja
sitä mukaa kuin aika kului oli Dick ollut huomaavinaan rouvan
julkilausumattoman vastustuksen vähenevän. Hän oli ruvennut rakastamaan
suuresti Nellin äitiä, sillä tämä ei ollut ainoastaan kotinsa
lohduttaja ja voima, vaan myöskin kaikkien muidenkin Forlorn Riverin
asukkaiden. Hän ei tehnyt minkäänlaista erotusta intiaanien,
meksikolaisten eikä amerikkalaisten välillä kun huolet ja sairaudet
olivat kysymyksessä. Hän oli samalla sekä sairaanhoitajatar, lääkäri,
rauhanvälittäjä että auttaja. Hän oli hyvä ja jalo, eikä Forlorn
Riverissä ollut ainoatakaan lasta eikä täysikasvuista, joka ei olisi
rakastanut häntä. Mutta rouva Belding ei näyttänyt kumminkaan
onnelliselta. Hän oli ajattelevainen, tarkkaavainen, myötämielinen,
voimakas ja innostunut toisten onnellisuuden edistämiseksi, ja hänen
tyttärensä kunnioitti häntä niin, että se tuntui muista yhtä oudolta
kuin liikuttavaltakin, mutta siitä huolimatta hymyili rouva Belding
vain harvoin eikä milloinkaan nauranut ääneen. Hänen silmissään oli
aina surullinen ja ahdistettu ilme. Gale arvaili usein, oliko hänen
elämässään ollut toinenkin murhenäytelmä kuin tuo otaksuttu isän
eksyminen erämaahan. Ehkä hänen isänsä vielä selittämätön kuolema
ahdisti häntä yhä.
Kun Dick tuli keittiöön, kuuli rouva Belding hänen askeleensa ja
tervehti häntä.
"Äiti", alkoi Dick vakavasti. Belding nimitti häntä niin ja samoin Ladd
ja Lashkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta Dickille. "Äiti, haluan
puhella kanssanne."
Ainoa hämmästymisen merkki, jonka Dick voi rouva Beldingissä huomata,
oli hänen silmiensä ilmeen muuttuminen. Ne tummenivat kuin monet
ajatukset olisivat ne varjostaneet.
"Rakastan Nelliä", jatkoi Dick vaatimattomasti, "ja toivon teidän
antavan minulle luvan kysyä häneltä, tahtooko hän tulla vaimokseni."
Rouva Beldingin kasvot muuttuivat kalman kalpeiksi. Gale luuli hänen
pyörtyvän ja tuntien myötätuntoa rouvaa kohtaan kiiruhti hän nopeasti
tämän luokse tarttuen hänen käsivarteensa.
"Suokaa minulle anteeksi. Olin tyhmä... Mutta luulin teidän tietävän",
soperteli Dick.
"Olen sen tiennyt jo kauan aikaa", vastasi rouva Belding. Hänen äänensä
oli vakava eikä hänessä voitu huomata muuta liikutuksen merkkiä kuin
hänen kalpeutensa. "Ette siis ole vielä puhunut Nellille?"
Dick nauroi. "Olen koettanut sitä monta kertaa, mutta en ole saanut
siihen milloinkaan tilaisuutta. Mutta hän tietää sen kyllä. On muitakin
keinoja kuin puhuminen. Ja Mercedeskin on sanonut sen hänelle. Toivon
ja melkein luulenkin, että Nell pitää minusta ainakin hieman."
"Olen tiennyt senkin jo kauan aikaa", sanoi rouva Belding melkein
kuiskaten.
"Oikeinko totta?" huudahti Dick riemuissaan.
"Dick, olette sitten ollut aivan sokea, kun ette ole huomannut sitä,
mikä on ollut meille muille niin selvää. Luullakseni ei sitä olisi
voitu estääkään. Olette miesten parhaita. En ihmettele ollenkaan, että
hän rakastaa teitä."
"Äiti, haluatte siis antaa hänet minulle?"
Rouva Belding veti hänet valoon katsoen häntä kasvoihin omituisin
tutkivin katsein. Gale ei ollut milloinkaan uneksinutkaan, että naisen
silmät voivat olla niin tunteelliset ja ajattelevaiset. Näytti siltä
kuin tuohon katseeseen olisivat sisältyneet kaikki elämän ilot ja
surut.
"Rakastatko häntä?"
"Sydämeni pohjasta."
"Haluatko mennä hänen kanssaan naimisiin?"
"Ah, haluanko! Yhtä paljon kuin haluan elää ja työskennellä hänen
puolestaan."
"Milloin haluat mennä naimisiin hänen kanssaan?"
"Milloinko...? Heti kun hän vain suostuu. Vaikka huomenna!" Dick
naurahti riemukkaasti.
"Dick Gale, haluat siis saada Nellin omaksesi? Rakastatko häntä itseään
-- hänen suloisuuttaan ja hyvyyttään -- sanalla sanoen -- juuri häntä
vain, hänen ruumistaan ja sieluaan?... Eikö mikään voi muuttaa
mieltäsi?"
"Rakas rouva Belding, rakastan häntä hänen itsensä vuoksi. Jos hän vain
rakastaa minua, tulee minusta maailman onnellisin mies. Ei ole olemassa
mitään, joka voi saada minut muuttamaan mieleni."
"Entä vanhempasi? Ah, Dick, olet ylpeän perheen jäsen. Kerron sinulle,
että minäkin kerran tunsin sinunlaisesi nuorukaisen. Muutamat kuukaudet
eivät voi muuttaa sukuylpeyttä eivätkä verta, eivätkä niitä voi muuttaa
vuodetkaan. Sinusta on nyt tullut rajanvartija. Rakastat seikkailuja ja
villiä elämää. Mutta se ei tule kestämään. Ehkä voit asettua tänne
asumaan ja ruveta karjanjalostajaksi. Tiedän sinun rakastavan länttä.
Mutta, Dick, omaisesi voivat --"
"Mitä ikinä vain haluattekaan kuulla omaisistani, kerron sen teille",
keskeytti Dick omituisin tuntein. "Minulla ei ole mitään salattavaa
heistä eikä itsestäni. Tulevaisuuteni ja onnellisuuteni ovat Nellin
hallussa. Kenelläkään muulla ei ole kanssani mitään tekemistä."
"Silloin, Dick, saat ottaa hänet. Jumala siunatkoon teitä molempia."
Rouva Beldingin kasvojen jännitetty ilme höltyi äkkiä ja hän purskahti
samalla kertaa sekä onnelliseen että katkeraan itkuun.
"No, mutta, äiti!" Gale ei voinut sanoa enempää. Hän ei voinut ymmärtää
tällaista purkausta, joka niin suuresti erosi rouva Beldingin
tavallisesta luonteesta. Dick kiersi kumminkin käsivartensa hänen
ympärilleen. Hetken kuluttua tyyntyi rouva, ja suudeltuaan Dickiä
työnsi hän tämän ovelle sanoen:
"No niin, Dick, mene kertomaan se hänelle, ja teekin se reippaasti!"
Gale palasi miettiväisenä huoneeseensa. Hän vannoi, että hän tekisi
Nellin onnelliseksi, jos hänellä vain oli sellainen ihmeellinen onni,
että hän voi saada hänet omakseen. Muistettuaan sitten, millaisia
toiveita rouva Belding oli hänelle antanut, katosi Dickin vakavuus
silmänräpäyksessä ja jotakin rupesi tanssimaan ja soimaan hänessä. Hän
ei yksinkertaisesti voinut estää askeleitaan johtamasta häntä
puutarhaan. Jokainen polku näytti vievän sinne. Hänen suonensa
sykkivät, toiveet kirkastuivat ja into nousi korkealle. Hän tunsi,
ettei hän milloinkaan ennen ollut mennyt puutarhaan näin
haltioituneessa mielentilassa.
"Nyt reippaasti toimeen!" mumisi hän itsekseen.
Hän otaksui epäröimättä, että hänen iloinen vihellyksensä ja äänekkäät
askeleensa keskeyttäisivät lepohetken ensimmäisen unisen vaiheen, unen,
johon tytöt aina päivän kuumimmiksi tunneiksi vaipuivat. Nell oli
omaksunut tuon tavan jo paljon ennen kuin Mercedes saapui näyttämään,
miten välttämättömästi se kuului tropiikin elämään. Mutta ei kumpikaan
tyttö kuullut häntä. Mercedes nukkui _palo verden_ juurella nojaten
tummaa päätänsä pehmeään pielukseen. Nell oli nukkunut riippumattoon.
Hänen syvässä unessaan oli unhotuksen tuntua ja kasvoissa hienoa hymyä.
Tytön suloiset punaiset huulet pehmeine täydellisine muotoineen olivat
aina lumonneet Dickin ja vetivät häntä puoleensa vastustamattomasti.
Hän oli aina palanut halusta saada suudella häntä ja nyt pani tämä
sopiva tilaisuus hänet aivan värisemään. Teko tuntui hirvittävältä,
mutta ellei Nell heräisi heti, niin --. Ei, hän koetti tukahduttaa
halunsa. Sellainen olisi jo enemmän kuin rohkeutta, se olisi --.
Nopeasti laskeutui muudan kauhea viheriä kärpänen lähelle Nellin
kasvoja näyttäen haluavan istuutua niille. Dick hiipi äänettömästi
puiden väliin kiinnitetyn riippumaton luo ja karkoitti kätensä
huitaisulla rohkean hyönteisen. Mutta hän tunsi olevansa voimaton
suoristautumaan. Hän oli aivan kiinni tytössä, kumarruksissa hänen
kasvojensa yli ja aivan noiden suloisten huulien läheisyydessä. Tuo
uhmaava haaveileva hymy raotti niitä juuri. Dick luuli jo olevansa
hukassa. Mutta tyttö liikahti ja Dick pelkäsi hänen heräävän.
Kun Nell aukaisi silmänsä, seisoi Dick suorana vähän matkan päässä.
Tyttö oli uninen ja tyyni, kunnes hän huomasi Dickin. Silloin hän
heräsi täydellisesti yhdessä sekunnissa ollen hämmentynyt ja levoton.
"Kas, oletteko tekin täällä?" kysyi hän hitaasti.
"Kuten näette!" vastasi Dick tavattoman iloisesti.
"Oletteko ollut täällä jo kauankin aikaa?"
"Noin sekunnin ajan", vastasi Dick valehdellen julkeasti.
"Puhutteko aivan totta sanoessanne tulleenne juuri tänne?"
"Tietysti", vastasi Dick iloissaan, ettei hänen enää tarvinnut
valehdella.
"No sitten näin unta", sanoi Nell tyyntyen huomattavasti kuullessaan
oman äänensä.
"Niin, olitte juuri sen näköinen kuin olisitte nähnyt kauniita unia",
sanoi Dick. "Olen pahoillani, että herätin teidät. En voi kumminkaan
ymmärtää, miten satuin sen tekemään, sillä koetin olla hyvin hiljaa.
Mercedes ei herännyt. Nyt poistun jälleen antaakseni teidän levätä ja
uneksia."
Mutta hän ei kumminkaan liikahtanutkaan lähteäkseen. Nell katsoi häneen
uteliain, arvostelevin silmin.
"Eikö nyt olekin ihana päivä?" kysyi Dick.
"Liian kuuma vain."
"Ainoastaan yhdeksänkymmentä varjossa. Ja te olette kertonut
minulle, että juhannuksen tienoissa voi elohopea nousta
sataankolmeenkymmeneenkin asteeseen. Nythän on siihen verraten oikea
loistava, kultainen päivä."
"Eilen oli vieläkin kauniimpi ilma, mutta ette näyttänyt sitä
huomaavankaan."
"Ah, eilinen on jo jossakin tuolla kaukana menneisyydessä,
ristiriitaisessa menneisyydessä."
Nellyn uniset silmät avautuivat suuremmiksi. Hän ei oikein ymmärtänyt,
miten kohdella tätä muuttunutta nuorukaista. Dick tunsi olevansa
iloinen, mutta koetti kaikin tavoin olla ilmaisematta sitä.
"Millainen on tuollainen ristiriitainen menneisyys? Näytätte äärettömän
onnelliselta tänään."
"Niin olenkin, aivan varmasti. Hyvästi. Hauskoja unia."
Dick kääntyi ja poistui puutarhasta pihalle johtavasta portista. Nell
oli todellakin uninen ja kun hän oli vaipunut uneen jälleen, aikoi Dick
palata. Hän käveli paikasta paikkaan hetkisen. Belding ja paimenet
kengittivät muudatta hevosta. Yaqui oli kentillä vartioimassa hevosia.
Blanco sol popsi ruohoa tyytyväisesti kohottaen silloin tällöin päänsä
katsoakseen. Kun se näki isäntänsä, teroitti se pitkiä korviaan ja
hirnui. Mutta äkkiä käänsi Dick kuin magneetin vetämänä askeleensa
jälleen puutarhaan päin ja hiipi sinne äänettömästi.
Nell nukkui nyt raskaasti. Hän oli veltto, raukea eivätkä unet häntä
nyt kiusanneet. Otsalle valuneet hiukset olivat hiestä kosteat.
Jälleen hän liikahti ja heräsi vähitellen. Hänen silmänsä aukenivat
kosteina, varjoisina ja tiedottomina. Ne tuijottivat Dickiin hetkisen,
ennenkuin ne kirkastuivat ja muuttuivat tietoisiksi tilanteesta. Dick
seisoi hänestä vähintäinkin kymmenen askeleen päässä ja kaikista
ulkonaisista seikoista päättäen katseli hän Nelliin tyynesti.
"Olen häirinnyt lepoanne jälleen", sanoi hän. "Suokaa minulle anteeksi.
Poistun heti."
Hän käveli tiehensä, mutta sitten kuin hänen oli enää mahdoton pysyä
poissa puutarhasta, palasi hän sinne.
Heti kun hän kiinnitti katseensa Nellin kasvoihin, huomasi hän tämän
teeskentelevän nukkumista. Poskien hieno puna oli vaalennut ja ihon
lämmin, runsas, kullanhohteinen väri oli hävinnyt. Dick polvistui ja
kumartui hänen puoleensa. Vaikka hänen verensä kohisikin hänen
suonissaan, rinta kohoili ja hänen mielensä riemuitsi tämän hetken ja
sen antaman lupauksen ihmeellisestä vaikutuksesta, hillitsi hän
kumminkin itsensä. Hän toivoi enemmän kuin hän milloinkaan ennen
elämässään oli mitään toivonut, hän toivoi saavansa nähdä, jatkaako
Nell teeskentelyään ja salliiko hän itseään suudeltavan. Hän tunsi
varmasti Dickin hengityksen, sillä hänen hiuksensa heilahtelivat
otsalla. Posket olivat nyt aivan kalpeat ja rinta kohosi ja laskeutui
raskaasti. Dick kumartui yhä syvempään. Mutta hän oli kai naurettavan
hidas, sillä kun hän kumartui vieläkin syvempään, avautuivat Nellin
silmät ja Dick näki vilahdukselta niiden purpuraisen katseen, kun tyttö
käänsi päänsä. Sitten, huudahtaen heikosti, hän nousi ja pakeni.